19/09/2024
Perhepäivähoidon pihakirppis ja Makee juttu pop up -kahvila lauantaina 21.9. klo 13-17! Tervetuloa!
Perhepäivähoidon loppuessa sitä on saanut huomata miten paljon kaikenlaista taaperoille ja leikki-ikäisille sopivaa puuhaa ja tavaraa onkaan kertynyt! Nyt myyn meille tarpeettomaksi jäävät huokealla pois, tule penkomaan! Tarjolla paljon muutakin kuin kuvissa näkyy, mm. pottia, syöttötuoleja, leluja, "pöytähommia", ym.
Samalla järjestän Makee juttu -kahvilan, josta saa kahvin lisäksi kuppikakkuja ja muita ihania herkkuja paikan päällä tai mukaan. 👌
Tervetuloa siis kirppisostoksille ja herkuttelemaan!
PS. Jos olet joskus ollut meillä perhepäivähoidossa, niin tule moikkaamaan ja hakemaan vanha lempilelusi ihan ilmaiseksi mukaan. ❤️
30/08/2024
Kiitos! ❤️
Tänään on ollut haikea päivä. Tämä päivä on nimittäin ollut viimeinen päiväni perhepäivähoitajana. Aivan kummallista, sanoi yksi lapsistanikin, että ei tule enää hoitolapsia, kun äiti on koko hänen ikänsä kotona lapsia hoitanut. Muistutin, ettei nyt sentään koko ikää, m***a varmasti niin kauan kuin hän muistaa.
Jokainen meillä hoidossa ollut lapsi on kyllä ansainnut oman paikkansa sydämessäni. Kiitos ihan jokaikiselle teistä pienistä fiksuista ihmisistä yhteisistä muistoista ja kaikesta mitä olette minulle opettaneet! ❤️
Kiitos myös vanhemmille siitä valtavasta luottamuksesta, jota olette osoittaneet antaessanne aarteenne minun vastuulleni sekä hyvästä yhteistyöstä, jota olemme lasten parhaaksi tehneet! ❤️
Ja kiitokset myös kaikille niille lapsille ja aikuisille, joiden kanssa perhepäivähoidon arkea on vuosien varrella eletty! Kyllä te tiedätte keitä olette! ❤️
Moni on kysynyt, että mitäs seuraavaksi sitten. Miten tarina jatkuu ja mikä musta tulee isona? 😅 Yrittäjänä jatkan edelleen! Sivubisneksenä alkanut kotileipomo Makee juttu pääsee laajenemaan. Tervetuloa seuraamaan ja kannattaa maistellakin, nämä on oikeesti tosi hyviä leivonnaisia. 😊
M***a niin. Haikealta tämä perhepäivähoidon lopettaminen tuntuu, sillä olen tästä työstä tykännyt todella paljon ja se on myös vaikuttanut meidän perheemme arkeen huomattavasti, joten muutos tulee olemaan suuri.
Päätän nyt ihanaan Anja Snellmannin runoon, joka kertoo, mitä toivon kaikille meillä perhepäivähoidossa olleille. 🥰
"Joonatan Leijonamielen rohkeutta, sitä haluaisin antaa juuri Sinulle.
Vaahteramäen Eemelin elämäniloa, että mitään ei kannata liikaa murehtia etukäteen,
asiat otetaan sellaisina kuin ne tulevat ja sitten toimitaan, tehdään mitä voidaan.
Peukalo-Liisan ja Ihmemaan Liisan kykyä elää läpi yllätyksiä ja ihmeitä, kaikki voi olla mahdollista.
Muumimamman tyyntä luotettavuutta, terveen järjen harkintaa.
Tom Sawyerin rehellisyyttä ja suoruutta, kykyä kohdata tosiasiat sellaisina kuin ne ovat.
Nalle Puhin taitoa ottaa vastaan myös kaikki hyvä, kiitokset ja onnistumisen elämykset.
Karvisen kykyä laiskotteluun ja nautiskeluun.
Toivon, että uskaltaisit ajatella ja tehdä asioita joskus myös nurinkurisesti kuin Peppi Pitkätossu,
toivon ahkeruuden ja tunnollisuuden oheen hulluttelevaa huolettomuutta.
Nuuskamuikkusen luontoa lähteä syksyn tullen maailmanympärysmatkalle vain huuliharppu korvan takana.
Pikku Myyn voimaa olla omaa mieltä, vaikka muut olisivat kaikki samaa mieltä.
Pikku Prinssin taitoa odottaa kärsivällisesti ja suvaita erilaisuutta."
KIITOS näistä vuosista!
❤️:lla Heidi
PS. Tulossa on pihakirppis ja pop up -kahvila, kunhan tulee nätti viikonloppu. Meiltä vapautuu PALJON taaperoille ja leikki-ikäisille sopivaa puuhaa ja tavaraa, palaan asiaan myöhemmin!
29/08/2024
Elokuu on ollut meidän perhepäivähoitoryhmässä oikein retkikuukausi. Ollaan reissattu kaveriryhmän kanssa vaikka missä! Metsäretkellä, uimarannalla polskimassa, vesibussilla Ruissalossa, junalla Helsingissä luonnontieteellisessä museossa, puistomuskarissa ja seikkailupuistossa leikkimässä sekä tietysti monessa puistossa. Huomenna mennään vielä sirkuskouluun! Lounas on pakattu moneen paikkaan mukaan, Helsingin reissulla oli mukana kaikki ruoat. 😄 Hauskaa on ollut ja paljon on opittu erilaisissa ympäristöissä liikkumisesta ja toimimisesta! 😊👌
14/06/2024
Tänään käytiin keskustassa meidän yksityisten perhepäivähoitajien paikallisyhdistyksen synttärijuhlassa katsomassa aivan ihanaa esitystä. ❤️
Juhlan jälkeen istuskeltiin aurinkoisen torin laidalla nauttimassa eväskassin antimista. 😊
07/03/2024
Tervetuloa tutustumaan, mukaan mahtuu ma-to välillä! 😊
Tarjoan lapsilähtöistä ja lempeää varhaiskasvatusta hyvien bussiyhteyksien äärellä.
Perhepäivähoidon vahvuutena on pieni ryhmäkoko ja pysyvät ihmissuhteet. Ryhmässä voi olla korkeintaan neljä varhaiskasvatusikäistä ja puolipäiväinen eskarilainen. Maksuihin saa tukea Kelalta ja Turun kaupungilta ja perhepäivähoidon ohjaaja valvoo toimintaa. Nykyaikainen perhepäivähoito on suunnitelmallista varhaiskasvatusta kiireettömässä kodinomaisessa ympäristössä.
Meillä ulkoillaan ja leikitään kavereiden kanssa, sylitellään, lorutellaan ja lauleskellaan, muistetaan myös levätä sekä ikätason mukaan askarrellaan, leivotaan, muovaillaan ja harjoitellaan muita kädentaitoja. Käymme myös lastentapahtumissa ryhmän ikärakenteen sen salliessa. Tarjoan terveellistä pääosin kasvisruokaa.
Perheessämme on kolme isompaa lasta. Olen koulutukseltani sairaanhoitaja ja yksityisenä perhepäivähoitajana olen toiminut vuoden 2016 alusta lähtien. Minulla on vahva kokemus ja ymmärrys erikoisruokavalioista. Olen Turun Seudun Yksityiset Päivähoitajat ry:n jäsen.
Vapaita paikkoja on pienestä ryhmäkoosta johtuen harvoin tarjolla ja yleensä ne täyttyvät nopeasti. Kannattaa sopivaa hoitopaikkaa etsiessänne kuitenkin kysellä lisää, vaikkei vapaita paikkoja juuri sillä hetkellä olisikaan tarjolla. Näin minä voin olla yhteydessä teihin paikkojen vapautuessa. 👍
Facebooksivultani löytyy paljon arjen hetkiä selailtavaksi ja kerron mielelläni lisää. 😊
[email protected]
05/10/2023
Olipahan taas hauskaa sirkuskoulussa! Ylipäätään sirkuskoulu on meidän ryhmän lapsille aina kuukauden kohokohta 🤩
Tänään oli taas Turun Seudun Yksityiset Päivähoitajat ry:n hoitajilla ryhmineen vuoro Turun Sirkukseen. Lapsista on aina todella hauskaa käydä siellä ja monenlaiset liikunnalliset taidot kehittyvät. Kiitos yhteistyöstä Turun Sirkukselle.
05/10/2023
Tänään metsäretkelle otettiin mukaan kuvakortit ja olipas meidän lapsilla tarkat silmät, kun löydettiin niin m***a korttien kuvista. Erityisesti sammalkuva aiheutti ihastusta, kun aito näytti niin samalta kuin kuvassa.😊
🌲🍂🌲
05/10/2023
Viime viikolla meillä kävikin erikoisia vieraita! Kierrätyskaverit saapuivat kertomaan meille roskien kierrätyksestä. Kuvassa Pipsa Biojäte esittäytyy ja kertoo, millaisia kavereita hänellä on biojäteastiassa. Lopuksi lajittelimme esimerkkijätteet. Kiitos materiaalin lainasta Lounais-Suomen Jätehuolto - LSJH
26/06/2023
Paikat täynnä taas, kiitos kaikille kiinnostuneille! 🌞
Tarjoan lapsilähtöistä ja lempeää varhaiskasvatusta hyvien bussiyhteyksien äärellä.
Perhepäivähoidon vahvuutena on pieni ryhmäkoko ja pysyvät ihmissuhteet. Ryhmässä voi olla korkeintaan neljä varhaiskasvatusikäistä ja puolipäiväinen eskarilainen. Maksuihin saa tukea Kelalta ja Turun kaupungilta ja perhepäivähoidon ohjaaja valvoo toimintaa. Nykyaikainen perhepäivähoito on suunnitelmallista varhaiskasvatusta kiireettömässä kodinomaisessa ympäristössä.
Meillä ulkoillaan ja leikitään kavereiden kanssa, sylitellään, lorutellaan ja lauleskellaan, muistetaan myös levätä sekä ikätason mukaan askarrellaan, leivotaan, muovaillaan ja harjoitellaan muita kädentaitoja. Käymme myös lastentapahtumissa ryhmän ikärakenteen sen salliessa. Tarjoan terveellistä pääosin kasvisruokaa.
Perheessämme on kolme isompaa lasta. Olen koulutukseltani sairaanhoitaja ja yksityisenä perhepäivähoitajana olen toiminut vuoden 2016 alusta lähtien. Minulla on vahva kokemus ja ymmärrys erikoisruokavalioista. Olen Turun Seudun Yksityiset Päivähoitajat ry:n jäsen.
Vapaita paikkoja on pienestä ryhmäkoosta johtuen harvoin tarjolla ja yleensä ne täyttyvät nopeasti. Kannattaa sopivaa hoitopaikkaa etsiessänne kuitenkin kysellä lisää, vaikkei vapaita paikkoja juuri sillä hetkellä olisikaan tarjolla. Näin minä voin olla yhteydessä teihin paikkojen vapautuessa. 👍
Facebooksivultani löytyy paljon arjen hetkiä selailtavaksi ja kerron mielelläni lisää. 😊
[email protected]
28/03/2023
Puput tässä kasvattavat selkäturkkia pääsiäisruohosta. 🌱🐇🌱
Reippaat pikkuaskartelijat 2-5 v jaksoivat hienosti keskittyä monipolviseen askarteluun leikkaamalla, liimaamalla, asettelemalla ja lopuksi kylvämällä. 😊 Toivottavasti itävät!
Ideasta kiitokset kollegalle! Meitä yksityisiä perhepäivähoitajiahan on Hirvensalossa kokonaiset kaksi. Annan ruotsinkielisessä ryhmässä Kukolassa vapautuu syksyllä paikka todella hyvässä hoidossa. Lämmin suositus! 😊
16/03/2023
✅️ Ensiaputaidot päivitetty!
Vaikka minulla onkin taustalla sairaanhoitajan koulutus, käyn säännöllisesti kertaamassa ensiaputaitoja. Näitä taitoja kun ei (onneksi!) arjessa jatkuvasti tarvitse, niin muistia on hyvä virkistää aika ajoin, etteivät tärkeät osaamisen alueet pääse vaipumaan unholaan.
Turvallisuutta lisäämässä meillä kulkee reissurepussa mukana kompakti ensiapupakkaus ja Duodecimin ensiapuopas.
Turvallista loppuviikkoa kaikille! 😊
16/03/2023
Maanantaina päästiin taas tauon jälkeen sirkuskouluun. Tällä kertaa paikalla olikin paljon lapsia! Liikettä ja hauskuutta riitti hyvin koko tunniksi! Bussimatkustus oli myös odotettua. 😄