Turun yliopisto - University of Turku

Turun yliopisto - University of Turku

Jaa

Turun yliopisto on 25 000 opiskelijan ja työntekijän innostava ja kansainvälinen akateeminen yhteisö. Keskustelua ja viestejä moderoidaan arkisin (klo 9 –15).

The University of Turku is an inspiring and international academic community of 25,000 students and staff in Southwest Finland. Rakennamme kestävää tulevaisuutta monitieteisellä tutkimuksella, koulutuksella ja yhteistyöllä. Tiedekunnat:
- humanistinen
- kasvatustieteiden tiedekunta
- matemaattis-luonnontieteellinen
- lääketieteellinen
- oikeustieteellinen
- teknillinen
- Turun kauppakorkeakoulu

16/06/2026

Tuoreessa laadullisessa tutkimuksessa tutkittiin nuorten ongelmalliseen kannabiksen käyttöön liittyvää hoitoon hakeutumista ja siihen vaikuttavia tekijöitä.

Ongelmallisella käytöllä viitataan sellaiseen käyttötapaan, joka johtaa sosiaalisiin tai terveydellisiin ongelmiin yksilön ja/tai yhteiskunnan tasolla.

"Aiemman tutkimuksen perusteella jopa joka kolmas kannabista käyttävistä nuorista oli harkinnut käytön vähentämistä tai lopettamista viimeisen puolen vuoden aikana. Kuitenkin harva hakeutuu ammattilaisen avun piiriin", kertoo tutkimuksen pääkirjoittaja, väitöskirjatutkija Jasmin Lostedt.

Tutkimuksessa selvisi, että hoitoon hakeutumiseen liittyviä edistäviä ja estäviä tekijöitä olivat nuorten kyvykkyys, tietoisuus, stigma ja priorisointi.

Lue lisää tutkimustiedotteesta: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/mediatiedote/harva-kannabista-kayttavista-nuorista-hakeutuu-hoitoon-ongelmallisen

Lääkehoito hidastaa toimintakyvyn heikkenemistä myös pitkälle edenneessä MS-taudissa 15/06/2026

Iäkkäiden ja vaikeimmin vammautuneiden MS-potilaiden toimintakyvyn heikkenemistä voidaan hidastaa lääkehoidolla. Tuoreen tutkimuksen mukaan okrelitsumabi-lääkitys tukee potilaiden toimintakykyä ensisijaisesti etenevässä MS-taudissa. Ensisijaisesti etenevä MS-tauti on tämän neurologisen sairauden muoto, johon on vain vähän hoitoja.

– Havainto tukee ajatusta, että okrelitsumabihoitoa tai muuta vastaavaa B-valkosoluihin vaikuttavaa hoitoa voidaan käyttää myös vaikeimmin vammautuneilla MS-potilailla, sanoo Turun yliopiston neuroimmunologian professori, InFLAMES-ryhmänjohtaja Laura Airas.

Airas on Lancet-tiedelehdessä julkaistun kansainvälisen tutkimuksen toinen kirjoittaja. Tutkimuksessa oli mukana yli 1000 potilasta 22 maasta.

Lue lisää tästä tärkeästä tutkimuksesta:

Lääkehoito hidastaa toimintakyvyn heikkenemistä myös pitkälle edenneessä MS-taudissa Iäkkäiden ja vaikeimmin vammautuneiden MS-potilaiden toimintakyvyn heikkenemistä voidaan hidastaa lääkehoidolla.

15/06/2026

Suomen Akatemia myönsi Turun yliopistoon lähes 17 miljoonaa euroa akatemiahankkeisiin ja akatemiatutkijoille. ✨

Yhdeksälle tutkijallemme myönnettiin akatemiatutkijan rahoitus ja 21 tutkijaamme sai rahoituksen akatemiahankkeeseen.

Onnittelut kaikille rahoituksen saaneille ja lämmin kiitos Suomen Akatemia myöntämästänne tuesta! ❤️

👉 Katso uutisestamme rahoituksen saaneet tutkijat ja tutkimusaiheet: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/mediatiedote/suomen-akatemialta-turun-yliopistolle-lahes-17-miljoonaa-euroa

13/06/2026

Business Finland on myöntänyt BiodiLogDef-hankkeelle Turun yliopistoon miljoonan euron rahoituksen! 👏

Tutkimushankkeessa keskitytään metsäluonnon monimuotoisuusindikaattoreiden mittaamiseen ja tunnistamiseen, minkä kautta hankkessa edistetään kestävää kehitystä ja kansainvälisten biodiversiteettitavoitteiden saavuttamista. Työssä hyödynnetään kehittyneitä sensoriteknologioita ja tekoälymenetelmiä.

Hankkeessa kehitetään metsäluonnon monimuotoisuuden mittaamista sekä maaperän kulkukelpoisuuden ennustamista tuomalla yhteen eri alojen huippuosaamista tekoälyteknologiassa, datatieteissä ja ympäristötutkimuksessa.

"Tämä mahdollistaa täysin uudenlaisten ratkaisujen luomisen sekä metsäteollisuuden että puolustussektorin käytännön tarpeisiin," kertoo Turun yliopiston hankkeen vastuullinen johtaja, professori Jukka Heikkonen.

Lue lisää:
https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/business-finlandilta-miljoonan-euron-hankerahoitus-turun-yliopistoon

Photos from Turun yliopisto - University of Turku's post 11/06/2026

Suomen luonnossa on runsaasti kasvilajeja, jotka ovat kulkeutuneet tänne ihmisen mukana esihistoriallisella ajalla tai keskiajalla.

Uusi teos "Muinaistulokkaat Suomen kasvistossa – Opas vanhan kulttuurin seuralaiskasveihin" esittelee keskeiset kulttuurihistoriallisesti merkittävät kasvilajit ja opastaa niiden tunnistamiseen.

"Muinaistulokaskasvit ovat eläviä jälkiä ihmisen historiasta. Ne kertovat asutuksesta, kaupankäynnistä, viljelystä ja ihmisten liikkumisesta tavalla, johon kirjalliset lähteet eivät välttämättä yllä", sanoo teoksen kirjoittaja, dosentti Terttu Lempiäinen.

Kuvissa näkyvät isomaksaruoho, sikoangervo ja ketoneilikka kuuluvat Suomen muinaistulokaskasveihin.

👉 Lue lisää uutisestamme: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/mediatiedote/monet-kotimaiset-kasvilajit-kertovat-ihmisen-historiasta

09/06/2026

Valtaosa perheistä hyötyi Voimaperheet-vanhempainohjauksesta.

Turun yliopiston Lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen tutkimuksessa 77 % ohjelmaan osallistuneista lapsista sai apua käytösoireisiin kuuden kuukauden seurannassa. Tulokset osoittavat, että varhainen tuki toimii hyvin myös osana palvelujärjestelmää.

Maailman laajimmassa väestöpohjaisessa tutkimuksessa havaittiin, että ohjelma soveltui hyvin erilaisille perheille perherakenteesta tai koulutustaustasta riippumatta.

Toteuttamalla Voimaperheet-ohjelmaa väestötasolla, voidaan myös tunnistaa ne perheet, jotka tarvitsevat lisätukea tai muuta hoitoa. Tämä auttaa kohdistamaan esimerkiksi erikoissairaanhoidon tai lastensuojelun resursseja perheille, joissa niille on aitoa tarvetta

👉 Lue lisää: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/mediatiedote/tutkimus-valtaosa-perheista-hyotyi-voimaperheet-vanhempainohjauksesta

08/06/2026

Aseväkivallan ymmärtäminen ongelmana on muuttunut aseväkivaltaa vastustavassa liikkeessä 2010-luvulla, selviää väitöskirjatutkija Mila Seppälän väitöskirjasta. Muutos on tapahtunut joukkoampumisten, uusien aktivistiryhmien ja poliittisen järjestelmän lisääntyneen polarisoitumisen ristipaineessa.

🔸 Aseväkivalta ymmärrettiin vielä pitkälle 2000-luvulle vain yksilötasolla tapahtuvana rikollisena käyttäytymisenä, jonka kontrollointiin aserajoitukset pyrkivät. Nykyään monet aktivistit ymmärtävät aseväkivallan kokonaisvaltaisena rakenteellisena ongelmana.

🔸 Väitöskirjatutkimuksen mukaan aseväkivaltaa vastustavat aktivistit painottavat, että aseväkivallan ratkaiseminen vaatii tarttumista perustavanlaatuisiin ongelmiin kuten naapuruston hyvinvointiin, köyhyyteen, koulutuksen tasoon ja nuorten työllisyyteen.

📅 FM Mila Seppälä esittää väitöskirjansa ”Persisting in paradox: Gun violence prevention and the boundaries of political opportunity” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 12.6.2026 klo 12.00 (Turun yliopisto, Publicum, Pub3-luentosali, Assistentinkatu 7, Turku).

👉 Lue lisää: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/vaitos/vaitos-kansalaisaktivismi-asevakivaltaa-vastaan-avaa-uusia

04/06/2026

(FI/EN) Turun yliopisto rekrytoi Suomen Akatemian tuella kaksi uutta apulaisprofessoria. Velma T. E. Ahon tutkimus keskittyy ihmisen ja mikrobien yhteyksiin ja Nipun Guptan materiaalitutkimukseen. Tervetuloa Velma ja Nipun!🤩
***
The University of Turku has recruited two new assistant professors with funding by the Research Council of Finland. Velma T.E. Aho’s research focuses on the human microbiota, and Nipun Gupta focuses on materials research. Welcome Velma and Nipun!🤩

https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/uutinen/turun-yliopistoon-kaksi-kansainvalista-huippututkijaa-suomen-akatemian-viiden

03/06/2026

Vapaa-aika voi olla merkittävä tuotannon resurssi tulevaisuudessa, selviää tuotantotalouden uudesta tutkimuksesta.

👉 Vapaa-aikaa on talousjärjestelmässä tarkasteltu pääasiassa kuluttamisen näkökulmasta, m***a tulevaisuudessa tilanne voi muuttua. Turun yliopiston tuotantotalouden tutkijat loivat tutkimukseen pohjautuvan, sosiaalisen arvonluonnin mallin, jossa vapaa-aika näyttäytyy tuottamisen resurssina.

👉 Lue aiheesta lisää: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/mediatiedote/vapaa-ajan-merkitys-kasvaa-tekoalymurroksen-myota

Oma koulu listan huipulle Koulu Turku :ssa?

Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Alue

Puhelin

Nettisivu

Osoite


Turun Yliopisto
Turku
20500