20/02/2026
Nyt tiedämme mitä tapahtuu. Tämä uusi turkulainen projekti saattaa olla tarkistamisen arvoinen.
🎉 JAA TARINASI JA ANNA MEIDÄN VAHVISTAA SE!
Kilpailun säännöt – selaa alaspäin.
🧨 Turku 800 merkissä on kunnianhimoinen hanke.
✍️ Ensinnäkin se kutsuu Turun seudun asukkaita osallistumaan kirjallisuuskilpailuun ja kirjoittamaan sekä lähettämään tarinoita, runoja ja muita tekstejä kaupunkielämästä enintään 800 merkillä.
Uskomme, että jokaisella on tarina kerrottavanaan ja että kasvamme yhdessä jakamalla niitä.
🌍 Toiseksi hankkeen tavoitteena on tuoda nämä luovat teokset esille monenlaisissa yhteyksissä, muun muassa julkisesti nähtävissä teksteinä eri puolilla kaupunkia sekä säännöllisesti järjestettävissä teema tapahtumissa.
Teosten toivotaan myös inspiroivan uusia taiteellisia tulkintoja muissa ilmaisumuodoissa, kuten musiikissa, kuvataiteessa ja tanssissa, ja mahdollistavan eri taiteenalojen välisen vuoropuhelun muistoista, toiveista, unelmista ja kaupunkielämän arjesta.
🤝 Viimeisenä m***a ei vähäisimpänä painotamme eri sukupuolia, kieliä sekä kulttuurisia, etnisiä ja taloudellisia taustoja edustavien ihmisten osallisuutta.
⚓ Tavoitteenamme on luoda hankkeesta uusi kaupungin kulttuurielämän ja kehityksen keskus, joka vahvistaa yhteisöjemme yhteenkuuluvuutta ja rakentaa entistä vahvempaa ja elinvoimaisempaa tulevaisuutta.
🪄 Muodostetaan yhdessä Turun kulttuurimaisema.
🎉 JAA TARINASI JA ANNA MEIDÄN VAHVISTAA SE!
🧾 Osallistumisvaatimukset:
📏 Tekstin pituus: enintään 800 merkkiä (ilman välilyöntejä).
Osallistumismäärä: enintään kolme tekstiä per henkilö.
🪺 Aihe: Kaikki Turkuun liittyvä, mukaan lukien muistot, toiveet, unelmat ja kaupunkielämän arki.
🎭 Muoto: Proosa, runous tai muu kirjallinen muoto. Teoksen tulee olla alkuperäinen.
🌍 Sallitut kielet: suomi, ruotsi ja englanti.
📨 Lähetä osoitteeseen: [email protected]
📧 Aihekenttään: Nimi tai nimimerkki
📄 Tiedostomuoto: .pdf
🟢 Teosten jättämisen määräaika: 6.3.2026 ✅
🏆 Valintaprosessi:
Ensimmäinen kierros: Kaikki tekstit arvioidaan, ja 15 laadukkainta valitaan pitkälle listalle.
Toinen kierros: Tuomaristo arvioi 15 tekstiä ja valitsee 1., 2. ja 3. sijan sekä mahdolliset kunniamaininnat.
🏅Palkinto: Julkaisu kokoelmateoksessa ja esitys Runoviikon tapahtumassa.
Otamme yhteyttä hakijoihin siihen sähköpostiosoitteeseen, jota on käytetty tekstien lähettämiseen. Tietoja käytetään ainoastaan kilpailuun liittyvään yhteydenpitoon eikä niitä luovuteta kolmansille osapuolille missään olosuhteissa. Pitkälle listalle valittujen tekstien kirjoittajien tulee allekirjoittaa vakuutus teoksen alkuperäisyydestä.
---------------------------------------------------------------------------
🎉 DELA DIN BERÄTTELSE OCH LÅT OSS FÖRSTÄRKA DEN!
För tävlingsregler – läs nedan.
🧨 Åbo i 800 tecken är ett ambitiöst projekt.
✍️ För det första bjuder projektet in människor i Åboregionen att delta i en litterär tävling för att skriva samt skicka in berättelser, dikter och andra texter om livet i staden med högst 800 tecken. Vi tror att alla har en berättelse att berätta, och att vi växer tillsammans genom att dela dem.
🌍 För det andra vill projektet lyfta fram dessa kreativa verk i en mängd olika sammanhang, bland annat som offentligt synliga texter runt om i staden och vid återkommande tematiska kulturevenemang. Verken ska också inspirera till vidare konstnärliga tolkningar i andra uttrycksformer, såsom musik, bildkonst och dans, och skapa möjligheter till tvärkonstnärlig dialog om minnen, hopp, drömmar och vardagens verklighet i staden.
🤝 Sist men inte minst betonar vi inkludering av människor med olika kön, språk, kulturell, etnisk och ekonomisk bakgrund. Vi vill att projektet ska bli en ny knutpunkt för stadens kulturliv och utveckling och bidra till att knyta samman våra mångfacetterade gemenskaper för en starkare och mer levande framtid.
🪄 Låt oss tillsammans forma Åbos kulturlandskap.
🎉 DELA DIN BERÄTTELSE OCH LÅT OSS FÖRSTÄRKA DEN!
🧾 Tävlingskrav:
📏 Text på högst 800 tecken (utan mellanslag).
Antal bidrag per person: Tre.
🪺 Tema: Allt som rör Åbo, inklusive minnen, hopp, drömmar och vardagens verklighet i staden.
🎭 Format: Prosa, poesi eller annan skriftlig form. Måste vara originalverk.
🌍 Tillåtna språk: Finska, svenska och engelska.
📨 Skicka till: [email protected]
📧 Ämnesrad: Namn eller pseudonym
📄 Format: .pdf
🟢 Sista datum för inlämning av verken: 6.3.2026 ✅
🏆Urval av texter:
▶️ Första omgången: Alla bidrag granskas och en långlista med 15 texter av högsta kvalitet väljs ut.
⏩ Andra omgången: Juryn granskar de 15 texterna och utser 1:a, 2:a och 3:e pris samt eventuella hedersomnämnanden.
🏅 Pris: Publicering i en samlingsutgåva och framträdande vid evenemang under Runoviikko.
Vi kontaktar de sökande via den e-postadress som används vid inskickandet. Uppgifterna används endast för korrespondens i samband med tävlingen och lämnas inte ut till tredje part under några omständigheter. Författare vars verk väljs till långlistan måste underteckna en försäkran om verkets äkthet.
06/02/2026
30/04/2025
28/04/2025
26/04/2025