11/06/2026
Oho. Mä tein sen ja nyt on juhlan paikka ❤️ minusta tulee sairaanhoitaja joka on kognitiivinen psykoterapeutti 😍 unelmani toteutui ja pääsen syksyllä aloittamaan Turussa Oulun yliopiston psykoterapeuttiopinnot. Viimeiset viisi vuotta olen määrätietoisesti tehnyt töitä unelmani eteen, ja onnistuin saamaan opiskelupaikkani kovassa kilpailussa lääkäreiden, psykologien ja muiden sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa. Prosessi on vaatinut uskomaton määrä opiskelua, sitkeyttä ja uskoa, minulla on ollut hieno tukijoukko ja tiimi takana tukemassa ja ilman heitä en olisi tähän pystynyt. Tiedätte ketä olette, iso kiitos teille ❤️ viimeiset kolme viikkoa ovat olleet hakuprosessin aikana täynnä esteitä ja vastoinkäymisiä, m***a onnistuin kuitenkin maaliviivalla viedä projekti loppuun. Tänään nostan myös maljan nuorelle minulle, joka ei itseensä uskonut ja taisteli oppimisvaikeuksien kanssa. Kaikki on mahdollista kun tarpeeksi haluaa ja uskoo itseensä! Ja niin siistiä, että Oulun yliopisto! Sieltä koko sukuni kotoisin, vaikka Turussa lähipäivät ✨️
16/05/2026
Next stop Romania & Bucharest ✈️🌍
Ensi viikolla Romaniaan työkaverini kanssa ja tekemään hyväntekeväisyyttä rescue-koirien hyväksi 🐕🫶
Kotona perheenjäsenenä pieni rakas puruluuprinsessa Milli, aivan ihana ja viisas rescue-koira. Milli on aina kiitollinen, ystävällinen, utelias, älykäs ja yksi parhaimmista koirista mitä minulla on koskaan ollut ❤️
Matkasta tulee varmaan opettavainen ja liikuttava kokemus, nuoresta lähtien olen aina tavalla tai toisella tehnyt koirien hyväksi töitä ja hyväntekeväisyyttä. Koiria olen pelastanut ennenkin 90-luvulta alkaen pentutehtailijoiden kynsistä ja huonoissa elinsuhteissa olevia koiria. Nyt ensimmäistä kertaa ulkomaille tutustumaan rescue-koira toimintaan tarkemmin ja samalla tutustun mistä Milli on kotoisin.
Milli löydettiin pentuna vilkkaan autotien ojasta emonsa kanssa. Pieni Milli oli tarkoitus tulla emonsa kanssa Suomeen, m***a emo kuoli ennen. Noin 6 kuukauden ikäisenä hän tuli mulle ja on maailman ihanin pieni koira. Kiitollinen hänestä. Kuvassa pieni Milli emonsa kanssa, hänellä oli älykäs emo, joka vei heidät autotien viereen apua hakemaan 🫶
05/05/2026
Nähdään! Vi ses! 🪷😍
Get • Tule mukaan vahvistamaan omaa hyvinvointiasi ja löytämään ratkaisukeskeisiä keinoja arkeen, niin työssä kuin vapaa-ajallakin.
Suomeksi:
Ratkaisukeskeinen lähestymistapa hyvinvoinnin tueksi
🔹Verkossa 4.6.2026
🔹Lue lisää: https://uusi.kesayliopistopalvelut.fi/vaasankesayliopisto/fi/course/2141
Webinaarissa tutustutaan ratkaisukeskeiseen lähestymistapaan ja siihen, miten toivottua tulevaisuutta voidaan rakentaa vahvistamalla voimavaroja, harjoittelemalla näkökulman vaihtamista sekä kirkastamalla merkityksellisiä tavoitteita ja arvoja.
På svenska:
Lösningsfokuserat förhållningssätt för ökat välbefinnande
🔹På nätet 5.6.2026
🔹Lue lisää: https://uusi.kesayliopistopalvelut.fi/vaasankesayliopisto/fi/course/1954
Webbinariet introducerar ett lösningsfokuserat förhållningssätt och visar hur en önskad framtid kan byggas genom att stärka resurser, träna perspektivskifte samt tydliggöra meningsfulla mål och värderingar.
25/04/2026
Tekoälyn kanssa olen tänä vuonna ollut tekemisissä monipuolisesti ja tutustunut sen erilaisiin puoliin monesta eri näkökulmasta niin tulevaisuuden työn ja opiskelun merkeissä. Opiskellut mitä se on, ja mihin suuntaan ollaan menossa sen kanssa. Kehitys on nopeaa ja olen päättänyt ymmärtää sitä niin hyvin kuin se on mahdollista.
Tällä kertaa leikkisästi sitten tutustuin uusimpaan trendiin ja pääsin kotisohvalla värianalyysiin. Jopa chatgpt tiesi, että mulle täytyy suositella lempiväriäni oliivinvihreää, pointsit siitä! 😍🥳
21/04/2026
Tuli tänään tärkeä sähköposti Oulun yliopistolta 🫶
Kova työ on kannattanut ja jännittävät ajat edessä...
Saa nähdä onko Helsingin tai Oulun yliopisto, tai jääkö molemmat haaveeksi vaan ✨️💫
Jos ei uskalla yrittää, ei saa mitään ✨️
16/04/2026
Terveyden edistämisen Yamk-opinnot osaavat yllättää! juuri kun luulin edellisen tehtävän olevan haastavin tähän asti, tuli seuraava astetta vaikeampi tehtävä. Opinnot vasta alussa ja olen valtavasti oppinut jo! tehtävä vuodelle 2060 oli mielenkiintoinen, valitsin itseä eniten kiinnostavan aiheen. Työikäisten mielenterveys Suomessa vuonna 2060, toukokuussa esitän ajatuksiani ja tutkittua tietoa asiasta. Todella mielenkiintoinen ja tärkeä aihe 🫶🤗✨️
01/04/2026
Tärkeä kampanja, kannattaa tutustua tarkemmin 🫶
ULOTTUVUUS - mediataideteos mammografian saavutettavuudesta
Jenni-Juulia Wallinheimo-Heimosen ja Heidi Linsénin yhteistyössä kohtaavat tekstiilitaide, yhteiskunnallinen tutkimus ja vammaispoliittinen näkökulma. Teos käsittelee vammaisten naisten kokemuksia mammografiaseulontoihin osallistumisesta, tai usein niiden ulkopuolelle jäämisestä. Ryijyjen j...