25/03/2026
Tältä kuulostaa, kun lähes 800 lasta laulaa yhdessä – Ilo yhdisti seinäjokelaiset urheilutalolla
Seinäjoen 3.-luokkalaiset kokoontuivat suureen yhteislaulutapahtumaan. Lähes 800 koululaista lauloi yhdessä musiikkiopiston orkestereiden kanssa osana kulttuurikasvatusta.
20/03/2026
Opetuspalveluiden palveluverkkoselvitykseen liittyvät kuulemistilaisuudet käynnistyvät ensi viikolla. Tilaisuuksiin on varattu aikaa etukäteen valmisteluille lyhyille puheenvuoroille (3-4min). Pyydämme varaamaan ajan etukäteen sähköpostilla maanantaihin 23.3. mennessä lähettämällä varauspyynnön osoitteeseen [email protected] otsikolla ”Puheenvuoropyyntö / kuulemistilaisuuden paikka”. Lisäksi kuulemistilaisuudessa on varattu erikseen aikaa myös yleisökysymyksille.
17/03/2026
Seinäjoen opetuspalveluissa vietetään rasisminvastaista viikkoa 🫶🏾
Perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman mukaisesti kouluissa toimitaan kohti osallistavampaa ja avoimempaa kulttuuria: Oppilaat osallistuvat aktiivisesti koulun toiminnan suunnitteluun (esim. oppilaskunnan hallituksen toiminta, välkkärilainaamotoiminta, koulukummitoiminta, erilaiset teemapäivät, juhlat, palautekyselyt).
Kuva: Toivolanrannan yhtenäiskoulun oppilaskunta
26/01/2026
Valtakunnallisen kouluterveyskyselyn (2025) tulokset Seinäjoen osalta paljastavat isoja eroja ikäryhmien välillä. Alakoululaisilla hyvinvointi on edelleen vahvalla tasolla, m***a yläkoululaisilla ja lukiolaisilla näkyy lisääntyviä haasteita mielenterveydessä, koulumotivaation laskussa ja kiusaamisessa. Myös kouluruokailun ja liikkumisen suhteen riittää haasteita.
15/01/2026
Kolmasluokkalaisten kielivalinnat ovat käynnissä ja valintalomake Wilmassa on auki ensi viikon loppuun asti! Neljännellä luokalla on mahdollista aloittaa vapaaehtoisen A2-kielen opiskelu. Kieli valitaan koulukohtaisesta valikoimasta. Kolmosten huoltajat löytävät tarkemmat tiedot huoltajakirjeestä Wilmasta. Kuvassa näkyvä oppilaan infokirje saattaa löytyä lapsen reppupostista. Nyt innolla kieliä valitsemaan! Kieltä oppiessa tutustuu myös kiinnostaviin maihin ja kulttuureihin. Kielistä on hyötyä ja iloa vapaa-ajalla, opiskelussa ja työelämässä. Monen kielen osaaminen on supervoima! 🇩🇪🇨🇵🇪🇸🇸🇪
22/12/2025
Vuoden tähtihetkiä 🤩
Vuoden 2025 tähtihetkiä ⭐
Luukku 22:
Lennä lauluni lennä!
Kolmasluokkalaiset kokivat ainutlaatuisen hetken, kun lähes 800 oppilasta kokoontui laulamaan perinteisiä ja uudempia kansanlauluja Uimahalli-Urheilutaloon.
Konsertti oli osa kulttuurikasvatussuunnitelmaa, ja sen järjestivät kulttuuripalveluiden lastenkulttuurikeskus Louhimo, perusopetus ja Etelä-Pohjanmaan musiikkiopisto.
19/12/2025
Viimeisellä kouluviikolla ennen joululomaa juhlittiin myös vuoden psykologianopettajaksi valittua Seinäjoen lukion lehtoria Tarja Ala-Heikkilää. Lämpimät onnittelut Tarjalle upeasta tunnustuksesta! 🩷
19/12/2025
Lämpimät onnittelut opetuspalveluiden kansainvälisen toiminnan koordinaattoreille Kirsi Nevalalle ja Tuulia Hautakoskelle tunnustuksesta vuoden kansainvälisenä toimijana! 🤩
Kirsi ja Tuulia huolehtivat opetuspalveluiden Erasmus+ -akkreditointiin liittyvien liikkuvuuksien toteuttamisesta peruskouluissa ja lukioissa. Konsortion kautta on osallistunut jo yli tuhat oppilasta ja opettajaa erilaisiin EU-rahoitteisiin liikkuvuuksiin 🤩 Tämän lisäksi Kirsi ja Tuulia ovat edistäneet Erasmus+ -toiminnan vaikuttavuutta ja osallisuutta koulujen toiminnassa. Liikkuvuudet ovat osa laajempaa kokonaisuutta, jossa koulut toimivat yhteistyössä ja opiskelevat yhdessä eurooppalaisten oppilaiden ja opettajien kanssa 🇪🇺 Seinäjoen kaupunki - City of Seinäjoki Opetushallitus - Utbildningsstyrelsen Kansainvälisyyttä kouluille
09/12/2025
Paljon onnea Lotta! 🤩
Paljon onnea Lotta 💐
Nurmon lukion abiturientti Lotta Suomela sijoittui toiseksi Oikeusguru-kilpailussa. Palkinnoksi menestyksestään hän nappasi itselleen opiskelupaikan oikeustieteellisessä ja 500 euron stipendin.
Alkukilpailusta kahdeksan parasta kutsuttiin finaaliin Korkeimpaan hallinto-oikeuteen Helsinkiin. Finaalin kirjallinen osuus perustui kuvitteelliseen remonttitapaukseen, jossa tuli pohtia vastuunjakoa osakkaan ja taloyhtiön välillä. Suullisessa osuudessa kilpailijat muodostivat puheenvuoron ”Rajoitetaanko Suomessa sananvapautta?" -kysymykseen.
Nurmon lukio valikoitui Lotan opiskelupaikaksi mm. lukion laajan yhteiskuntaopin, historian ja filosofian opintojaksotarjonnan vuoksi. Nurmon lukiossa voi opiskella lakitiedosta myös koulukohtaisen opintojakson, jossa harjoitellaan oikeustapausten tulkintaa ja rakentamista tutkimalla mm. korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä.
Oikeusguru-titteli tuli Nurmon lukioon myös vuonna 2022. Tuolloin Tomi Saaranluoma sijoittui kilpailussa toiseksi.
Kilpailun järjestävät Juristiliitto ja HYOL r.y.
Nurmon lukio
04/12/2025
Koulukoordinaattori Irene työssään! 🤩 Opetushallitus - Utbildningsstyrelsen
Törppöä käytöstä ja epäiltyjä rikoksia – Koululla tuli mitta täyteen Kauhavalla
Häiriökäyttäytyminen koulussa ja vapaa-ajalla huolestuttaa Kauhavalla. Vanhempainillassa poliisi peräänkuulutti vanhemmuutta ja koulu esitteli uusia toimintatapoja nuorten käytösongelmiin puuttumiseksi.
04/12/2025
Seinäjokelaisnuoret mainettaan parempia – "Ympärillä pyörii liikaa mielensäpahoittajia"
Seinäjoen nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki puolustaa nuoria: "Nuoret ovat mahtavaa porukkaa, jolla on innostusta ja osaamista." Eläkkeelle jäävä johtaja näkee nuorissa valtavaa potentiaalia.