19/01/2024
Nähdään Educassa 26.-27.1.2024! Meidät löytää elokuvakasvatuksen yhteiseltä osastolta 6e74. Seuraa Mediakasvatuksen tori -opasteita!
Jaamme osastolla elokuvakasvatusvinkkejä ja -materiaaleja. Matkalaukkuihin pakataan mukaan muun muassa huippusuosittuja menetelmäoppaita!
Mukana meiningeissä ovat myös Koulukino, Mediametka ry, Finlandssvenskt filmcentrum, IhmeFilmi ja Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali.
23/10/2023
Hyvää Saamen kielten viikkoa! 🥳
Tänä vuonna täällä elokuvaviikon taustalla on ollut käynnissä Opetus- ja kulttuuriministeriön tukema hanke, jossa on edistetty saamenkielistä elokuvakasvatusta. Koulujen elokuvaviikon sivustolla on julkaistu uusi saamenkielinen osio, josta löytyy työpajaohjeita kolmella saamen kielellä.
Elokuvaviikon sivuston kautta on katsottavissa myös saamenkieliset animaatiot Stalluboy's Adventure ja Mummon kuumat jalat, joihin on saatavilla oppimateriaalit ja tekstitykset suomeksi, inarinsaameksi ja pohjoissaameksi.
Katsottavana on myös kaksi lasten kuvaamaa saamenkielistä elokuvaa: Hämärä kokous – Seavdnjes čoahkkin ja Se yksi staalotarina – Dat okta stállomáinnas.
Saamen kielet ovat tärkeitä yksitäiselle kielenkäyttäjälle, saamen kansalle ja myös suomalaiselle yhteiskunnalle. Saamen kielet toimivat viestinnän välineenä ja ne ovat osa identiteettiä, kulttuuriperintöä ja yhteenkuuluvaisuutta. On suuri rikkaus ja ylpeyden aihe, että Suomessa puhutaan saamen kieliä!
Elokuvat ovat katsottavissa täällä: www.elokuvaviikko.fi/koetaan/
Saamenkielinen sivusto löytyy täältä: www.elokuvaviikko.fi/sme/
Kiitos yhteistyöstä Filbmaguovddáš Skábma - Elokuvakeskus Skábma, Koulukino, Kaikki kuvaa!
09/10/2023
Iso kiitos Koulujen elokuvaviikkoon osallistumisesta!
Viikko on lyhyt aika, m***a onneksi suuri osa elokuvaviikon sisällöistä on hyödynnettävissä kouluopetuksessa ympäri vuoden.
Toivottavasti koitte elämyksellisiä hetkiä elokuvan parissa tutkien, kokien ja itse tehden! Nyt on hyvä aika antaa palautetta tämän vuoden tapahtumasta. Risut 🪵 ja ruusut 🌹voi lähettää osoitteessa www.elokuvaviikko.fi/palaute
06/10/2023
Elokuvaviikon sivustolta löytyy paljon vinkkejä elokuvien, animaatioiden, elokuvatrikkien tai vaikkapa uutisten tekemiseen koulussa!
Oletko jo tutustunut Tehdään-osion työpajoihin? Sisällöt ovat käytettävissä ympäri vuoden!
www.elokuvaviikko.fi/tehdaan/
06/10/2023
Oletteko kuvanneet elokuvia? 🎥
Oulun lastenkulttuurikeskus järjestää yhteistyössä Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaalin kanssa jo 20. kerran valtakunnallisen Oskari-kilpailun, johon voivat osallistua kaikki 6–18-vuotiaat lapset ja nuoret tekemillään lyhytelokuvilla. Elokuvia kilpailuun voi lähettää 15.10. saakka.
Kilpasarjoihin päässeitä elokuvia esitetään marraskuun alussa kouluilla, verkossa ja elokuvafestivaalilla. Tuomariston lisäksi myös yleisö pääsee valitsemaan suosikkielokuvansa. Oskari-kilpailu huipentuu perjantaina 17.11. Oulussa kulttuuritalo Valveella järjestettävään Oskari-gaalaan, jossa palkitaan tuomariston valitsemat elokuvat sekä yleisöäänestyksen suosikkielokuva.
Lisätietoa ja osallistumisohjeet löytyvät täältä 👉www.elokuvaviikko.fi/tehdaan/tapahtumat-ja-haasteet/oskari-kilpailu/
06/10/2023
🎥📹 Lasten ja nuorten tekemien elokuvien kokonaisuus on katsottavissa ympäri vuoden!
Opettajilta kiitosta kerännyt kokonaisuus on karttunut tänä vuonna peräti neljällä uudella elokuvalla ja mukaan on hypännyt myös yksi lasten tekemä musiikkivideo! Kaikkiin teoksiin on saatavilla oppimateriaalit.
Tämän kokonaisuuden ovat tuottaneet yhteistyössä Valveen elokuvakoulu ja Koulukino. Mukana meinigissä ovat myös Kelaamo, Kaikki kuvaa ja Soiva Siili!
www.elokuvaviikko.fi/koetaan/lasten-ja-nuorten-omat-lyhytelokuvat/
Lastenkulttuuri
03/10/2023
Kutsu elokuvaohjaaja Pauliina Punkki luokkaasi vierailulle tänään klo 10!
Livestriimi jää katsottavaksi vähintään kahden viikon ajaksi.
Mediametka ry
Pauliina Punkki Mediametkan tekijävieraana valtakunnallisella elokuvaviikolla lokakuussa 2023
03/10/2023
🐰🚁 Onko se lintu? Onko se helikopteri? Ei, se on Pupu Ruutukorva!
Kun jossain päin pieni lapsi joutuu pulaan, katolla olevasta päämajastaan, valtavasta matkalaukustaan ilmestyen rientää apuun toisenlainen supersankari. Pupu kiepauttaa ruudulliset korvansa propelliksi ja lentää hätiin kohti seikkailuja. Lähde mukaan katsomaan, kuinka pelastetaan syntymäpäivät katastrofilta, yritetään ehtiä ajoissa piirroskilpailuun ja autetaan eksynyttä lasta takaisin vanhempansa luo!
Elokuvaviikon sivustolla on nähtävillä kolme jaksoa Pupu Ruutukorvaa. Jaksot ovat vapaasti katsottavissa kouluissa ja päiväkodeissa 8.10.2023 asti.
www.elokuvaviikko.fi/koetaan/elokuvat/pupu-ruutukorva/
Animaationäytöksen tarjoaa Liszt-instituutti Unkarin Kulttuurikeskus.
02/10/2023
📺 Tiistaina 3.10 klo 10-11 Mediametka ry järjestää virtuaalisen kouluvierailun!
Livelähetyksessä elokuvaohjaaja Pauliina Punkki kertoo urastaan elokuvantekijänä, elokuvan tekemisestä yleisesti sekä uudesta dokumenttielokuvastaan Lumipalloefekti. Torniosta, Suomen Lapista kotoisin oleva tuottaja, käsikirjoittaja, ohjaaja ja elokuvaleikkaaja Punkki on valmistunut taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta, elokuvataiteen puolelta. Hän on toiminut elokuva- ja televisioalalla yli 20 vuoden ajan.
Tallenne jää katsottavaksi kahden viikon ajaksi. Livestriimi on suunnattu yläkouluikäisille ja sitä vanhemmille.
Kouluvierailu - Elokuvaviikko
Osana Koulujen elokuvaviikon ohjelmistoa MediaMetka ry järjestää elokuva-ammattilaisten vierailuja kouluihin – kaikkiin samaan aikaan! Vierailut toteutetaan striimin muodossa, jolloin mahdollisimman […]
02/10/2023
🎥🎞 Toivotamme kaikille unohtumattomia hetkiä Koulujen elokuvaviikon parissa! Nautitaan elokuvista, tehdään elokuvia, uppoudutaan elokuvaan!
Vi önskar dig minnesvärda stunder under Skolornas filmvecka! Njut av filmerna, gör filmerna, fördjupa dig i filmen!
Hyppää mukaan:
www.elokuvaviikko.fi
www.elokuvaviikko.fi/sv
www.elokuvaviikko.fi/sme
01/10/2023
🍄🍂 Mennäänkö mettään? Onko täällä kettään?
Näin huhuilee lastenmusiikkiyhtye Soiva Siili! 🦔🎶
Uusi lasten tekemä Soivan Siilin sieniopas -musiikkivideo julkaistaan Koulujen elokuvaviikolla maanantaina 2.10. klo 8!
Miksi musiikkivideoita tehdään?
Millaisia musiikkivideoita olet itse nähnyt?
Mitä sieniä sinulla jäi mieleen?
Pohdintatehtävien lisäksi musiikkivideo voi toimia innoittajana luontoanimaation tai oman musiikkivideon tekemiseen!
Musiikkivideon tehtävineen löydät täältä: www.elokuvaviikko.fi/koetaan/elokuvat/soivan-siilin-sieniopas/
Musiikkivideon ovat tehneet alakouluikäiset lapset Valveen elokuvakoulun ja Koulujen elokuvaviikon järjestämällä animaation mestarikurssilla Oulussa keväällä 2023.