16/03/2026
KEVÄTTÄ RINNASSA
Oulun hyvä vire sen kun jatkuu! Varsinkin Lappiin menijöitä ja Euroopan Kulttuuripääkaupunki2026-turisteja (yleensä ulkomaalaisia ) on ollut liikkeellä mukavasti.
Koska ulkomaalaisten osuus on noussut, luulen että tämä on aiheuttanut sen, että arvosanammekin Booking.comin asiakkailta on noussut kymmenyksen ja on nyt 9.
Bookingin sivuilta voi kuitenkin huomata että Oulun parhaat pisteet ovat menneet AirBmb-kohteille, joissa yleisesti on vuokrattavana kerrostalohuoneisto edullisesti ilman palvelua. Jopa autot täytyy jättää keskustaan maksullisille pysäköintipaikoille. Hotellisarjassa Laplands hotelli 9,1 ja Radisonblue 9 olivat parhaita ja TurusenSahakin 9
AirBmb-kohteista useat ovat saaneet huomattavasti parempia arvioita, jopa 9,9. Nyt kun Suomen talous on vaikeuksissa, on kuluttajista tullut hyvinkin hintatietoisia ja tämä suosii meitä: majatalo- ja AirBmb-tyyppisiä majoittajia. Kun työantaja maksaa majoituksen, tilanne muuttuu. Myös ulkomaalaiset matkustajat valitsevat usein hotellin tai majoituspaikan, joissa voi tavata ihmisiä ja saada esimerkiksi aamupalan. Uskon, ja toivon, että kun talous normalisoituu, niin hotelleiden käyttöasteet nousevat. Ainakin Oulussa uskotaan siihen. Laplands-hotelli laajensi 100 huonetta lisää. 170 huoneen Eden-kylpylähotelli on päätetty avata jälleen. 130 huoneen Torihotellikin valmistuu lopulta ensi kesänä. 240 huoneen TervaTowerikin hotellihanke etenee, ja entiseen verotoimistoon avataan hotelli; Suomen pankin kiinteistöön on tulossa 5-kerroksinen hotelli, sekä Pikisaareen vähän pienempi itsepalveluhotelli. Eli kyllä joku muukin uskoo matkailun nousuun Oulussa.
Pääasiahan on, että kaikenlaisia matkustajia riittää myös Oulussa ja kaikki löytävät itselleen kivan yöpaikan Oulusta. Tänä vuonna Oulussa on ollut paljon nähtävää ja koettavaa. Sunnuntaina Oulun kulttuuripääkaupunkihankkeeseen liittyen alueella olevat ukrainalaiset sotapakolaiset esittivät salissamme Ukrainalaisia pääsiäisperinteitä. Asiasta kiinnostuneita oli salimme pullollaan. Enempää ei saliimme olisi mahtunutkaan. Muutenkin salimmekin on heräämässä talvihorroksesta ja tilaisuuksia on viikossa useita. Opiskelija-illanviettoja, synttäri, hää, ym juhlia, kokouksia, viinikerhoja ja muita tilaisuuksia. Tilaisuudenhan voi järjestää niin monesta syystä. Yksi erikoisimmista on jäänyt mieleen, ajo-koiran nimenantojuhlat.
Eli piristäkää tätä sodan värjäämää kevättä ja järjestäkää TurusenSahalla juhlat. Kunnon juhlien jälkeen kuulemma velatkin tuntuvat saatavilta.
Mukavaa kevättä toivotellen Isäntä ite!
08/03/2026
TALVIUINNIN MM KISAT VIRKISTI KOKO OULUN
Olemme innoissamme aika läheltäkin seuranneet, mitä talviuinnin mm-kisat saivat aikaan Kulttuuripääkaupunki2026 Oulussa.
Kisojen vaikutus näkyy selvästi myös täällä Pikisaaressa. Koko viikon on täällä liikkunut paljon ulkomaalaisia ihastelemassa talvea, kylmyyttä ja vanhoja ainutlaatuisia suomalaisia perinnetaloja.
Kaupunkikuvassa on vilinää kauppahallissa, kahviloissa, ravintoloissa ja kaikkialla on aivan erilainen positiivinen vire, ja kaikenmaalaisia ihmisiä liikkeellä.
Se, että Oulu on pohjoisen talvipääkaupunkina menettänyt asemaansa Rovaniemelle, saattaa muuttua jos näin vetäviä ja kiistatta kiinnostavia tilaisuuksia vaan keksitään lisää. Oululla on Rovaniemeen nähden paljon samoja vahvuuksia, m***a myös lisämausteena meri ja suurkaupungin vilinä ja houkutukset. Meillähän on myös revontulia, hyskykoiraajeluja, porofarmeja. Hiihtoa laduilla tai merenjäällä. Moottorikelkkojakin voi kokeilla, sillä täällähän on kilparata kelkoille. Tietämäni mukaan koiria ja poroja saa silittää ilmaiseksi.
Talviuintitapahtumasta vastaava kansainvälinen toimikunta on ollut myöskin viikkoon tyytyväinen. He ovat harrastaneet jo vuosia ja vuosikymmeniä talviuintia vaan eivät muista vastaavia olosuhteita. Oikeasti jää ja lumi sekä yleisönä ihmiset, jotka eivät ole kylmyydestä moksiskaan, on jotain jota he eivät ole kokeneet eivätkä osanneet odottaa. Yksi vieraistamme sanoi, että hän ei voi mitenkään käsitttää tällaista talvipyöräilyä lumeessa ja kylmässä ja kaiken kukkuraksi jollakin oli ollut vielä sukset selässä. Tämä ei ollut mitenkään turisteille järjestetty vaan Oululaiset pyöräilevät läpi vuoden!
Nämä kirjoitukseni ovat joskus jopa vähän tuomitsevia ja osin masentaviakin. Nyt ei ole syytä.
Hyvä me, hyvä Oulu: Pannaan pökköä pesään ja jatketaan kevättä kohti.
03/03/2026
MAAILMA PYÖRII HYVIN TAI HUONOSTI TAI HYVIN HUONOSTI
HUONOSTI! Huolestuneena on seurattu maailmantilannetta. Jos USA:n ja Israelin aloittama sota pitkittyy ja laajenee Lähi-Idässä, se voi merkitä pahimmillaan Nato-maiden osallistumista. Tämä taas voi merkitä maailman laajuista lamaa. Se ei tee hyvää ylivelkaantuneelle Suomelle eikä matkailullekaan Euroopassa: Tämä taas tuntuu täälläkin, vaikka juuri tuntui että Oulun matkailu voi vaikka vähän virkistyä.
HYVIN! Tällä hetkellä Oulun matkailulla ja TurusenSahallakin toki pyyhkii mukavasti. Kävimme kahvilla Kauppahallissa ja iloksemme huomasimme että porukkaa oli tuplasti edelliseen vierailuumme verrattuna; ja mikä parasta: Suomalaiset olivat vähemmistönä. Euroopan Kulttuuripääkaupunki 2026- titteli taitaa toimia. Tiistaina alkoivat Talviuinnin maailmanmestaruuskisat (Winter Swimming Word Association) https://wswc2026.fi/
100m päässä TurusenSahalta. Innolla odotamme, miten se vetää ja tuo tullessaan. Toivottavasti sää pysyttelee miinuksen puolella. Pidämme peukkuja, että Oulun hyvä vire vaan paranee. Mielialamme on korkealla, kun kansainväliset talviuimarit ovat täyttäneet talomme kahdeksaksi päiväksi. Kisat järjestävän tahon kansainvälinen johtokunta nimittäin päätyi majoittumaan Turusen sahalle reiluksi viikoksi. Olemme innoissamme saamastamme kunniasta ja kansainvälisistä vieraista..
HYVIN HUONOSTI! Itselläni menee huonommin. Lonkka on leikattu ja samoilla tulilla myös tehtiin korvaimplantin leikkaus kuuloni palauttamiseksi. Implanttileikkaus on aika vaativa, kun kalloon piti tehdä kolo tekniselle laitteelle joka jää ihon alle. Kuuloyhteys aivojen välityksellä on löytynyt ja olen opetellut ymmärtämään koneellista ääntä. Se alkaa jo muistuttaa AkuAnkan puhetta. M***a kun tökkii, niin tökkii kunnolla: Leikkuuhaava tulehtui ja emme ole saaneet tulehdusta kuriin. Näyttää siltä, että jos tulehdus ei taltu niin taas pitää leikata. Tässä leikkauksessa otettaisiin vieras esine kallosta pois ja sitten yritettäisiin jälleen tappaa tulehdus. Jo tämä lonkka-kuulo-yhdistelmä on saanut minut aika voimattomaksi, heikoksi ja avuttomaksi. Minä vaan makoilen häpeissäni, kun en voi enkä jaksa muuta kun seurata sivusta kun talolla on täysi tohina. Mieli kyllä tekisi auttaa tyttöjä jotka painavat hommia kympillä.
Pieniähän nämä majatalonpitäjän murheet taitavat olla verrattuna maailman tilanteeseen. Jospa se maapallo pyörii kaikesta huolimatta.
Terveisin isäntä vilttiketjusta
16/02/2026
HEI KUKA SYTYTTI VALOT!
Niin kuin olen jo vuodattanut tätä Suomen taloudellista kurjuutta, on
taloutemme aika alhaalla edelleenkin ja varmasti pitkälle tulevaisuuteenkin. Vaan niin kuin ennenkin, kyllä suomalaiset ja muukin maailma sopeutuu ja jatkaa elämää uudessa normaalissa.
Oulua olen joskus arvostellut, kun se ei ole mielestäni satsannut taloudellisesti matkailuun. Nyt en voi moittia, kun Euroopan Kulttuuripääkaupunki-vuoteen on satsattu useita kymmeniä miljoonia. Tähän aloitukseen tuli vielä oikeat talvisäät joten Pohjoisen talven kauneutta ja revontulia on voinut ihastella myös täällä Oulussa. Tämä kaikki alkoi näkyä jo tammikuussa ja sama näyttää jatkuvan. Majoitusmäärät ovat nousseet ja valtaosa matkustajista ovat ulkomaalaisia!
Tiistaina talomme täyttyi yllättäen hollantilaisista matkustajista. Jälleen hollantilainen autokilpailu reitti kulki Oulun kautta ( HighWay to HELL..sinki). Niin kuin aiemminkin, idea on ostaa korkeintaan 500€ maksava käytetty auto ja ajaa sillä kilpaa 3500km. Arvatenkin valtaosa rallin osallistujista ovat seikkailunhaluisia kaikenikäisiä kuskeja. Vieraillamme oli mieli korkealla ja matka jatkui joen pohjoispuolta Kuopioon. Ajajat eivät pelänneet lunta ja pakkasta, vaan kehuivat täällä olevan tavattoman kaunista.
Torstaina oli vuorossa vanhemmat ympäri Pohjois-Suomea. He olivat tulleet lapsensa sotilasvala-tilaisuuteen, jonka Kainuun Prikaati järjesti poikkeuksellisesti osaksi Oulussa. Heräsinkin aamulla tykin laukauksiin ja ajattelin, että nytkö se uusi talvisota sitten alkoi. Ei onneksi ollut sodasta kysymys!
Perjantaina talo on jälleen täynnä: nyt on Etelä-Suomi menossa Lappiin hiihtolomalle! Toivotaan, että Oulun hyvä matkailuvire pysyy ja paranee!
Lauantaiksikin talo täyttyi, ja aamupalapöydässä oli taas tyypillinen kansainvälinen tunnelma. Kiitos suomalaisille! Kun pöydässä on ulkomaalaisia, he kykenevät vaivatta vaihtamaan puhekieleksi englannin.
Joten pöytäkeskustelussa on asioita kaikkialta Euroopasta. Ulkomaalaisten kansallisuuksista voi päätellä myös sen, missä ei ole vielä niin tiukkaa että se vaikuttaisi ulkomaanmatkailuun.
Itse olen täältä sohvanpohjalta ja kahvipöydästä seurannut tilannetta ja todennut, että kyllä Marjatta ja harjoittelijamme Tatjana hoitavat m***a asiaa paremmin.
Terveisin Isäntä ite sängynpohjalta.
06/02/2026
TERVEISIÄ TÄÄLTÄ VILTTIKETJUSTA
Kallonporaus ja muut terveysprobleemat ovat aiheuttaneet sen, että minut siirrettiin toistaiseksi vilttiketjuun. Marjatta ja ukrainalainen harjoittelijamme Tatjana ottivat komennon. Talolla on ollut yllättävän mukavasti talvimatkaajia ja salissakin juhlia ym. tilaisuuksia. Minä vaan täältä sängyn pohjalta olen seuraillut tilanteita.
Humina päässäni muutti muotoaan, kun maanantaina korvapolilla asennettiin uusi kuulojärjestelmä vasempaan korvaani. Oikeaan korvaan jäi vielä entinen kuulokoje, m***a tämä uusi oli täysin erilainen. Kojeesta lähtee johto lätkään, joka tarttuu päähän jossakin kohtaa päätä magneettisesti. Se lätkä lähettää sisäkorvan kautta aivoihin sellaista sähköistä sirinää. Nyt sirinässä on puheen tai musiikin rytmi, mutten saa siitä mitään selvää. Onneksi oikea puoli kuulee hyvin ja se auttaa tulkitsemaan tuota sirinääkin. Näin ekapäivänä ajattelen että taisipa tulla kohdalleni aika kiinnostava projekti. Huh Huh. Vaan tästä nykytilanteesta ei taida pahempaan päin päästä muuta kuin täydellä kuuroutumisella.
Viime vuosina olen erakoitunut, kun ystäviäni en ole pystynyt kohtaamaan ryhmissä. Kun huoneessa yksi puhuu, niin tulen toimeen. Vaan jos huoneessa on muita ääniä (radio, tv, toisia ihmisiä…) en ole pystynyt kommunikoimaan. Ei tätä oloa voi oikein selittää kuuleville.
Nyt on alkamassa uuden vaiheen opettelu, johon liittyy monia kysymyksiä; olen toiveikas että tämä projekti tuo minua enemmän ihmisten ilmoille.
Etten pääsisi liian helpolla, tähän tuli lisäksi vielä vasemman lonkan leikkaus. Sitä olen odottanut hartaasti ja olen enemmän kuin iloinen, että peruutuksesta johtuva leikkausaika tuli juuri nyt kun olen jo valmiiksi työkyvytön. Keskiviikkona menin lonkkaleikkaukseen ja jo puoleltapäivin pääsin osastolle. Nuoret hoitajattaret pyytelivät, että saanko katsoa sinun takapuolta. Peräni ei taida olla ihailemisen arvoinen, vaan halusivat nähdä komean leikkausarven että kaikki on kunnossa ja vuotoja ei ole. Se siitä miehisestä vetovoimastani. Torstaina pääsin jo kotiin ja vasen lonkka on kuin tulessa, m***a tämä on tuttua kun kesällä hoidettiin oikea lonkka.
Toisaalta saan nyt vähän huokaista lukea kirjoja ja hioa kotisivuja ja esitteitä. Näihin hommiin ei lonkkaa eikä kuuloa tarvita.
Vauhdikkaampaa kevättä odotellen Isäntä ite.
23/01/2026
SITTEN KUN TAPAHTUU NIIN TAPAHTUU
Tammikuu on aina vuoden hiljaisinta aikaa ja yleensä olemme lomailleetkin juuri
silloin Itävallassa. No nyt on kaikki mennyt uusiksi. Ei olekaan niin hiljaista edes majoitusrintamalla, kun Oulussa alkoi vuoden mittaiset kulttuurihulinat.
Eikä ne jääneet pelkkään aloitusviikonloppuun. Ja, avajaisissa vasta oli spektaakkelia kerrakseen: Presidentin puhetta, Saara Aallon laulua ja Haapavetistä Folkkia… Vieläkin on ihmisiä liikkunut ja kehuneet kulttuuritarjontaa ja Oulua! Hyvä me!
Omassa elämässäkin on tapahtunut ja tapahtumassa paljon. Kesäkuussa vaihdettiin oikea lonkka ja sitä on kuntoutettu uimahallissa 5 päivää viikossa 1,5h kerallaan. Ei se kyllä kropassa näy, kun uidessa tulee suden nälkä. 21.1. siten alkoi 3,5 vuotta odotettu kuulonkorjaus. Eli kalloon tehtiin kolo ja sisäkorvaan porattiin käytävä. Yksi yö meni sairaalassa tarkkailussa ja nyt jo pää ja korva humisten kirjoittelen kotona. Ensi viikolla alkaa sitten sisäkorvan implantin asennus ja kuulemisen opettelu ja se vie alkuun kuukauden. Tähän väliin vielä tuli ilouutinen, että toinenkin lonkka vaihdetaan helmikuussa samaan sysäykseen.
Eli vauhtia ja vaarallisia tilanteita on luvassa, ja saa nähdä miten pää ja kroppa kestää.
Oulun Euroopan kulttuuripääkaupunki-vuoden alku on näkynyt siten, että majatalossamme on ollut mukavasti etupäässä ulkomaalaisia vieraita. Nyt ei ole ollut ollenkaan yhtä hiljaista, kuin aiemmissa tammikuissa. Itse olen vähän pää sekaisin: reikä tuonne sisäkorvaan vähän kipuilee ja aiheuttaa huimausta, m***a lopputulos pitäisi olla tämän kivun arvoista. Ja onhan sekin jotakin, jos kumpikin lonkka tulee kuntoon ja kivuttomiksi.
Vaan pitkästä aikaa oli viime viikonloppu sellainen, etteivät ihmiset murehtineet, vaan riemuitsivat kympillä Oulu2026 Kultuurikaupungin avajaisissa. Hyvä vaihteeksi niin.
Toivotaan, että me täällä TurusenSaha ja koko maailmakin lähtee vuonna 2026 uuteen nousuun.
T. Potilas Pekka ite.
29/12/2025
UUSIA TUULIA JA UUTTA VUOTTA JA KENTIES UUTTA PAREMPAA ELÄMÄÄKIN
ODOTELLEN.
Syksy on majatalossamme ollut murskaavan rauhallinen majoituksen osalta. Kantavaksi voimaksi onkin muuttunut vuokrasali. Se on kannatellut taloutta ja pitänyt mielen pirteänä sillä yleensä salissa juhlitaan ja kaikki asiakkaat ovat hyvällä tuulella. Se tarttuu! Syksyn erikoisuus on ollut useat juhlat joihin juhlijat ovat tuoneet paljun tuohon pihalle. Vuoden viimeiset viikot ovat siis yllättävästi olleet virkeitä!
Majoituksen pelastajana on toiminut Rovaniemi ja villiintynyt Lapin matkailu. Osalle matkalaisista Lapin hintataso on jo kohonnut liian ylös ja osa majoittuukin Ouluun ja tekevät päiväretkiä Rovaniemelle, Haaparantaan, Syötteelle ja muualle. Valitettavasti valtaosa näistä yöpyy Oulussa vain yhden yön, vaikka olemme suuri kaupunki ja pohjoisen portti. Lapinläänin rajallekin on vain 60km. Oulussa on huskysafari- ja poroajeluyrittäjiä ja moottorikelkkailukin onnistuu. Niin ja onhan täällä Ruskotunturikin. Ainut huono puoli ettei kukaan ole sitä tietoa saanut läpi kansainvälisille matkailijoille. Toivomme todella, että Euroopan Kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 muuttaa tilannetta ja että vuoden ohjelma on niin kiinnostava että vetää tänne turistejakin. Odotamme siis uutta parempaa vuotta innokkaina.
Itse odotan jopa uutta parempaa elämää. 3,5 vuotta sitten korvalääkäri totesi, ettei kuulemistani voi enää auttaa muutoin kuin sisäkorva implantilla. Tämä toimenpide on haastava ja kallis ja uskoinkin ettei sitä näin vanhalle tontulle tehtäisi. Kas kummaa: tammikuun 11. päivä se savotta sitten alkaa ja kestää kuukauden saada kuulo kuntoon. Aivan onnessaan ja vähän pelokkaana odotan leikkausta. Riskit ja itse operaatio eivät minua pelota, vaan se että tykkäänkö teidän jutuista; sillä en ole niitä juurikaan kuullut kolmeen ja puoleen vuoteen.
Leikkauksen takia peruuntui jo vuosia jatkunut tapa viettää viikko 4 Itävallan Ischglissä. Supermukavan porukan kanssa oli jo matkasta sovittu ja lonkkaleikkauksen jälkeen olen treenannut itseäni skimbauskuntoon vesijuoksemalla tunnin ja vesi jumpaamalla ½ tuntia 5 kertaa viikossa. Tämä on parantanut vointiani monella tasolla ja olisinkin halunnut kokeilla itseäni kunnolla 18km pujottelurinteessä. ”Better luck next time” - joten treenaus jatkuu taas vuoden. Jospa sitten lähtee.
Toivottavasti silloin on jo toinenkin lonkka vaihtunut uuteen teräksiseen.
Tonttutunnelmainen Pekka Isäntä ite.
02/12/2025
JA VALKEUS TULI
Syksy on ollut synkkä sekä maailmantapahtumien, Suomen laman ja pitkään jatkuneen lumettomuudenkin vuoksi. Majoittuja rintamallakin on ollut hiljaista. Kas kummaa! Vähän myöhässä, m***a kuitenkin se sittenkin tuli vihdoin, todella odotettu TALVI. Pakkasta kymmenkunta astetta lunta 15cm ja Oulussa juuri sopivasti LUMO valofestivaali. Synkkyys tuntui kadonneen. Tungokseen asti ihmisiä kaduilla iloisina ihastelemassa valotaidetta ja saapunutta talvea. TurusenSahakin heräsi pikkujoulukauteen. Perjantaina pikkujoulu-juhlijoita salin ja huoneitten täydeltä. Lauantaina juhlijoita salissa ja sunnuntaina käsityökirppis salissa joulutunnelmissa ja TurusenSahan esittelyä kiinnostuneille jne. jne. Vaikka lumet taas välillä hävisivät toivomme. että jatkuisipa tämä pikkujoulu kausi koko vuoden.
Tämä lama on varmaankin meille osittain hyväkin, sillä ravintoloissa on kuulemma pikkujouluporukat vähentyneet, m***a meillä taas lisääntyneet.
Omat juomat mukaan ja pikkujouluruuat pöytiin ja bileet käyntiin. Varsinkin opiskelija porukoista tykkäämme, sillä he juhlivat myös arkena.
Eli älkää antako laman lannistaa vaan kerätkää ystäväporukka ja tulkaa
TurusenSahalle juhlimaan talvea, pikkujoulua tai muuten vain. Aina hauskaa olla pittää. Se on hyvä keino torjua kaamosväsymystä ja kääntää suomi nousuun juhlimalla!
T. Pekka Isäntä ite.
15/08/2025
PALUUTA 2000 LUVUN ALKUUN
2000-luvun alun asuimme Helsingissä ja matkustelimme paljon: moottoripyörällä, autoilla, polkupyörillä ja tietenkin lentämällä. Majoituksen etsinnässä oli silloin yksi keino ylitse muiden auttamassa majoituspaikan löytymisessä: Matkailukirja Lonely Planet. Kirjat olivat maakohtaisia ja siellä kerrottiin kylä- ja kaupunkikohtaisesti paikkakunnan majoitustarjonta ym. Kirja kertoi todella totuudenmukaisesti majapaikan tason. Jos siellä väitettiin, että portaiden yläpään tapetissa oli häiritsevä tahra - niin näin todella oli. No vuodet ovat vierineet. Nyt me itse emme paljon matkustele, vaan hoidamme majoitustaloa. Putsaillaan noita tahroja ja yritetään pitää TurusenSaha hyvässä kuosissa.
Koimme suuren yllätyksen kun selvisi, että Lonely Planet kirja toimii edelleen ja voi hyvin. Samalla selvisi myös, miksi meillä on aktiivisia matkailijoita ympäri maailmaa, osa iäkkäämpää ihanaa kanta-asiakasjoukkoa.
Lonely Planetissa Suomen kaupungit oli käyty majoituspaikkojen osalta läpi. Oulusta mainitaan 3 majoituspaikkaa: Luksus-hotelli Laplands Hotel, Lasaretti idyllisenä ja kas kummaa: TurusenSaha viehättävänä kotimajoituksena. Kyllä lämmitti mieltä, että joskus huomataan positiivisestikin.
Tänäkin kesänä huippuhelteillä kun tuli paljon moitteita, vaikkei me voida ilmoja paljon säätää. Oulussa majoitusta tarjoaa noin 70 eri majoittajaa (isoja ja pieniä mukana ”AirBnb”). Kolmen mainitun joukkoon pääseminen tuntuu kyllä makialta !
Sitä jos pohtii, että mitenkä kaksi näin erilaista ihmistä on onnistunut pitämään pientä kotimajoitustaloa jo reilun 11 vuotta OULUSSA. Jossakin matkailukaupungissa olisi varmaan helpompaa, m***a niissä ei ole Pikisaarta. Syitä on monia, vaan meitä yhdistää se että kumpikin olemme kiertäneet maailmaa yhdessä ja erikseen. Se on tullut selville, miten kova taso on majataloissa niissä maissa, joissa ihmiset puhuvat toisilleen. Niistä otimme mallia ja Insinöörikin on oppinut puhumaan asiakkaille kuin puuropata. Tosin kaikkia ei puhelias pariskunta kiinnosta, vaan he haluavat olla omassa rauhassa. Sen me ilomielin suomme myöskin. Taidamme olla kyllä harvinaisiakin, kun talomme on ollut hiljaisesti myytävänä jo 5 vuotta eikä yhtään sopivaa vuokralaista tai puhumattakaan talonostajaa ei ole löytynyt.
Tosin aika moni on luvannut ostaa talomme, jos voittaa lotossa.
Sitä odotellen
Isäntä ite ja apukapteeni
13/08/2025
KYLÄ TÄYNNÄ TAPAHTUMIA!
Huomenna on Oulussa jos jonkinlaista tapahtumaa. Jopa asuntomessuilla on Samuli Edelmanin konsertti, Jumprussa Jazzia ym. ym. Toivottavasti väkeä on totutusti liikkeellä, kun ilmakin suosii. Kaakisen Katri halusi tulla pihallemme pitämään PopUp kahvilaa, ja meillehän se sopii kun piha on entistä nätimpi. Olemme vähän ehostaneet paikkoja. Katrin herkkuja siis tarjolla klo 15.00-20.00. Käykäähän kahtomassa!
T. Maalarisäntä ite.