Muurlan avoin päiväkoti

Muurlan avoin päiväkoti Muurlan avoimen varhaiskasvatuksen toimintaa, tapahtumia ja tiedotteita.

Perjantaina avoimessa oli mahdollisuus teettää vuosihuolto mopoille ja muille kulkupeleille 😉Osaavissa käsissä tuli tark...
01/10/2026

Perjantaina avoimessa oli mahdollisuus teettää vuosihuolto mopoille ja muille kulkupeleille 😉
Osaavissa käsissä tuli tarkastettua mm. renkaiden kunnolliset kiinnitykset, urasyvyydet ja rasvaukset ja korjaamolta lähtikin hyvin tyytyväisiä asiakkaita 🛵🏍🔦🔧🪛

Avoimessa oli mahdollisuus myös lähteä "sieniretkelle" sisätiloissa. Ja nopeastihan ne sienikorit täyttyivätkin herkullisella saaliilla. Toki joukossa oli myös syötäväksi kelpaamattomiakin sieniä, joita sitten yhdessä tunnistettiin 🍄🍄

Ja muutamat innostuivat vielä sadonkorjuutaiteen tekemiseenkin ja niinpä taiteilijoiden käsistä valmistui uusia värikkäitä maalauksia 🖌🎨

Tulevana perjantaina ohjelmassa on lauluhetket sekä
klo 10.30 että 13.30.
Tarjolla on myös liikunnallista toimintaa avoimen pihalla, toivottavasti upeassa syyssäässä, joten varustauduthan myös ulkovarusteilla ⚽️🥅🥎🏑🎯
(Voimme vaikka laulaakin ulkona)

Tulethan mukaan iloiseen joukkoomme Uotilantielle perjantaina
klo 8.30-15.00! Nähdään, t. Tarja 🙋‍♀️

Avoimen taidepajassa ahkeroitiin perjantaina sieniä, omppuja ja hillopurkkeja kovin monin eri tyylein. Vaan tyylistä vii...
24/09/2026

Avoimen taidepajassa ahkeroitiin perjantaina sieniä, omppuja ja hillopurkkeja kovin monin eri tyylein. Vaan tyylistä viis 😉 pääasia oli, että kaikki nauttivat taiteen tekemisestä ja taidetta syntyi paljon 🍎🍏🍄

Yhteisellä laulutuokiolla lauloimme sekä sadonkorjuulauluja että jo hieman syksyisempiäkin tunnelmia 🚜🥕🥔
Huivit vain liehuivat, kun kun lennättelimme syksyn lehtiä 🍁🍂 ja kapulat ja rytmimunat antoivat tahtia syyslaululle 🪇🎶

Huomenna vietetään kansallista Vauvan päivää ja ohjelmassa on pieni laulu/loruhetki perheen pienimmille klo 10.30 👶👶
Koko perhe on myös ilman muuta tervetullut Uotilantielle, jossa on mahdollisuus jatkaa omena- ja sienipainantapuuhia sekä tietysti leikkejä kaikkien muiden ystävien kanssa 🥰

Uotilantiellä siis tavataan taas huomenna
klo 8.30-15.00 🙋‍♀️
T. Tarja

Viime perjantaina avoimessa "liputettiin" suomalaisen ruoan ja varsinkin lähiruoan puolesta.Samalle viikolle osui myös v...
17/09/2026

Viime perjantaina avoimessa "liputettiin" suomalaisen ruoan ja varsinkin lähiruoan puolesta.
Samalle viikolle osui myös valtakunnallinen leipäviikko.
Avoimessa oli tarjolla kaurapuuroa, marjakiisseliä, kauraleipää, porkkanaa, omenaa ja kauraomenapaistosta 🍎🍏🍞🥕🥣🫐🍓

Perjantaiaamu aloitettiin pienellä laulutuokiolla ja pöytäteatteriesityksellä "Nauriinnosto". Tarinan viisautena oli, että jokainen meistä on tärkeä, oli sitten pieni tai suuri 😍

Sitten oli vuorossa lähiruokien maistelua ja tietysti monenmoisia leikkejä, yhdessä ja erikseen 🥰
Myös piha kutsui leikkimään, sillä olihan syyssää kauneimmillaan ☀️🍁🍂

Huomenna avoimen ohjelmassa on lauluhetki, sekä klo 10.30 että 13.30.
Innokkailla askartelijoilla on myös mahdollisuus taiteilla syyssatoa "talteen", painamalla tai maalaamalla omenoilla ja perunoilla hillopurkkeja ja sieniä 🍎🥔🍄🍏

Tervetuloa mukaan Uotilantien iloiseen meininkiin huomenna klo 8.30-15.00! Nähdään silloin 🙋‍♀️
T. Tarja

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista leipäviikkoa ja lähiruokapäivää 🌾🍎🫐🍅🥕🧅🥬Muurlan avoimessa on viikon teeman muka...
08/09/2026

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista leipäviikkoa ja lähiruokapäivää 🌾🍎🫐🍅🥕🧅🥬

Muurlan avoimessa on viikon teeman mukaisesti tarjolla lähiruokaa klo 10-12; kaurapuuroa, marjakiisseliä ja omenapaistosta.

Luvassa on myös pieni pöytäteatteriesitys "Nauriinnosto", ja aiheeseen liittyviä lauluja, sekä aamu- että iltapäivän puolella.

Tervetuloa joukolla mukaan viettämään mukavaa perjantaipäivää Uotilantielle klo 8.30-15.00!
Nähdään silloin, t. Tarja 🙋‍♀️

04/09/2026
Perjantaina avoimessa vietettiin Suomen luonnonpäivän etkoja Muurlan Veteraanilaavulla🌲🌳🌱Ohjelmassa oli mm. puun halaust...
01/09/2026

Perjantaina avoimessa vietettiin Suomen luonnonpäivän etkoja Muurlan Veteraanilaavulla🌲🌳🌱

Ohjelmassa oli mm. puun halausta, siilin 🦔 kadonneiden "piikkien" (pyykkipoikien) etsintää, jokaisenoikeuksien "pohdintaa", runojakkaraa, grillailua ja eväiden syöntiä 🔥🥐🌭🥪🥤

Metsässä riitti myös kaikenlaista muuta mukavaa puuhaa ja tutkittavaa sekä kauniita maisemia, ihan jokaiselle 😉
Yhteisiä mukavia leikkejä lähdettiin retken jälkeen jatkamaan vielä avoimen pihalle 🚜🛵🪣

Tulevana perjantaina 4.9. Muurlan avoin on SULJETTU koulutuspäivän vuoksi, joten tavataan Uotilantiellä taas 11.9. klo 8.30-15.00
Nähdään siis silloin, Tarja 🙋‍♀️

Perjantaina avoimessa ahkeroitiin leipomalla omena/mustikkapiirakkaa.Aineet mitattiin yhdessä, taikina sekoitettiin yhde...
27/08/2026

Perjantaina avoimessa ahkeroitiin leipomalla omena/mustikkapiirakkaa.
Aineet mitattiin yhdessä, taikina sekoitettiin yhdessä, omenat pilkottiin yhdessä sekä leviteltiin taikinan pinnalle mustikoiden kanssa. Valmis piirakka syötiin myös YHDESSÄ, tietysti 😋🫐🍎🍏

Leivonnan ohella ehdittiin myös leikkiä mm. paloasemalla, temppuilla ja tehdä remonttihommia.
Teimme myös värikokeiluja eri värejä sekoittamalla.
Ja kas kummaa, saimme aivan uudenlaisia värejä 🎨 ja monenvärisiä auringonkukkia 🌻

Huomenna perjantaina juhlistetaan Suomen luonnon päivää 🇫🇮 jo hieman ennakkoon ja tehdään retki Muurlan Veteraanilaavulle
klo 9.30-11.30
(Huom. säävaraus)
Voit ajaa auton parkkiin avoimen pihalle, josta n. 600m. kävelymatka tietä pitkin laavulle ⛺️ (esteetön).
Pyymäentie lähtee kyläkauppaa vastapäätä tien toiselta puolelta. Matkan varrella opasmerkkejä 👍

Pue yllesi sopivat ulkoiluvarusteet, reppuun mukaan hyvät eväät (grillausmahdollisuus) ja tietysti iloinen retkimieli 😍

Tervetuloa mukaan retkeilemään yhdessä muiden perheiden kanssa!
Nähdään huomenna, Tarja 🙋‍♀️

P.s Avoin aukeaa huomenna vasta
klo 9.30!
Ja 4.9.2026 avoin on suljettu❗️

Perjantaina avoimessa taiteiltiin auringonkukkia 🌻🌻 sekä myös laulettiin keltaisista auringonkukista, traktoreista 🚜 pui...
20/08/2026

Perjantaina avoimessa taiteiltiin auringonkukkia 🌻🌻 sekä myös laulettiin keltaisista auringonkukista, traktoreista 🚜 puimureista 🌾 pikkukaloista 🐠 ja pupuista 🐰🎶

Jokaisella riitti leikkikavereita ja mukavia puuhia koko päiväksi 🤩

Huomenna, perjantaina jatketaan sadonkorjuuteemalla ja leivotaan aamupäivällä yhdessä omena/mustikkapiirakkaa sekä tietysti herkutellaan valmiilla piirakalla 🥧🫐🍎
Silloin on mahdollisuus myös jatkaa taidepuuhia 🎨🖌

Tervetuloa mukaan yhteisiin puuhiin Uotilantielle perjantaina
klo 8.30-15.00
Nähdään silloin, Tarja 🙋‍♀️

Muurlan avoimen syyskauden ensimmäisenä päivänä perjantaina riitti kyllä touhua ja tekemistä "pitkän" kesälomatauon jälk...
11/08/2026

Muurlan avoimen syyskauden ensimmäisenä päivänä perjantaina riitti kyllä touhua ja tekemistä "pitkän" kesälomatauon jälkeen 😎

Jokaiselle tuntui riittävän puuhaa, kavereita ja monenmoista leikkiä ja aikuisilla siinä ohella juttuseuraa ja kuulumisten vaihtoa yhdessä muiden perheiden kanssa 😍

Avoimessa saunottiin ja kokkailtiin, paikalla oli myös useampikin lääkäri tarjoamassa apuaan, sekä ihmisille että eläimille.
Eikä pidä unohtaa Uotilantien avointa ja sen ahkeria kauppiaita asiakkaineen.

Ja paikallehan pääsi tietysti kätevästi avoimen omalta paikkupysäkiltä 🚍 korkokenkäisen poliisin valvoessa tarkkaavaisena ruuhkaliikennettä 🚔

Tämän viikon perjantaina Uotilantiellä lauletaan ja soitetaan yhdessä klo 10.30 ja 13.30 ja tietysti leikitään paljon.
Sään salliessa on mahdollisuus myös ulkoleikkeihin avoimen mukavalla leikkipihalla 🦋🌿🌼

Tervetuloa mukaan kurkistamaan avoimen maailmaan Uotilantielle perjantaina
klo 8.30-15.00 🤩

Nähdään siis perjantaina, Tarja 🙋‍♀️

Kesälomat alkavat olla takanapäin, ainakin avoimen päiväkodin osalta.Avoin avaa taas ovensa huomenna, perjantaina 7.8. k...
06/08/2026

Kesälomat alkavat olla takanapäin, ainakin avoimen päiväkodin osalta.
Avoin avaa taas ovensa huomenna, perjantaina 7.8.
klo 8.30(-15.00).

Ohjelmassa on edelleen paljon leikkiä, laulua, kädentöitä, ulkoilua, liikuntaa, vertaistukea ja tietysti mukavaa seurustelua muiden perheiden kanssa 😍

Avoimeen ovat tervetulleita jo tutuksi tulleet perheet sekä myöskin kaikki uudet perheet, jotka etsivät mukavaa toimintaa perjantaipäiviin.

Huomista ja teidän tapaamistanne jo kovasti odotellen, Tarja 🙋‍♀️

Osoite

Uotilantie 2
Muurla
25130

Ilmoitukset

Saat tiedon ensimmäisenä: lähetämme sinulle sähköpostia, kun Muurlan avoin päiväkoti julkaisee uutisia ja tarjouksia. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua tilauksen milloin tahansa.

Ota Yhteyttä: Koulu

Lähetä viesti: Muurlan avoin päiväkoti:

Oikopolut

Jaa

Kategoria