28/09/2026
KUN JÄRKI KÄSKI TAKAISIN M***A MINÄ MENIN YLI
Pyynikinharju kylpi syyspäivän auringossa. Ilma oli kirkas ja puut ruskan sävyttämiä. Tampere levittäytyi tornista joka suuntaan. Näsijärvi ja Pyhäjärvi pilkottivat maisemassa. Hyvin rauhallista ja rauhoittavaa. Minun sydämeni hakkasi kuitenkin kuin hiirellä. Pyynikin näkötornin yli 20 metriä korkea kivinen hahmo seisoi edessäni ja kohta minun pitäisi laskeutua sen seinää pitkin köydellä.
Nykyinen näkötorni valmistui vuonna 1929 arkkitehtien Vilho Kolhon ja Hjalmar Åbergin suunnittelemana. Se rakennettiin Pyynikinharjun punagraniitista paikalle, jossa oli aikaisemmin vuonna 1888 valmistunut puinen, sisällissodan aikana vuonna 1918 tuhoutunut, näkötorni. Tänä päivänä torni on yksi Tampereen tunnetuimmista maamerkeistä. Ja minä pääsin kokemaan sen karhean ja vakaan seinän tossujeni alla.
Alhaalla puettiin valjaat ja kypärä sekä harjoiteltiin köyden toimintaa ja laskeutumisasentoa. Hissillä noustessa kaide ja sen yli astuminen alkoivat tuntua yhä suuremmilta uhilta. Muutaman rapun noustuani olin kuitenkin reunalla. Selän ja polvien suoristaminen tuntui aluksi täysin mahdottomalta tehtävältä tarrautuessani ohjaajan päälakeen (Kiitos kärsivällisyydestä!). Tunsin jalkani kuitenkin tukevasti alustalla ja köysi, valjaat sekä ohjaajan ohjeet muodostivat ympärilleni turvan, johon saatoin luottaa. Keho tiesi jo olevansa turvassa, m***a aivot eivät suostuneet hyväksymään tätä vielä. Ohjaaja oli kuitenkin jämäkän lempeä: selkeä, rauhallinen ja luottamusta herättävä. Hän ei vähätellyt jännitystäni eikä tehnyt puolestani vaan loi turvan, jossa pystyin itse toimimaan. Yksi vaihe kerrallaan sain rohkeutta seuraavaan liikkeeseen.
Kun astuin reunan yli, ylimääräiset ajatukset hiljenivät. Kuuntelin ohjeita, pidin kiinni rytmistä ja laskeuduin seinää pitkin. Maisemaa en juuri katsellut. Melkein alhaalla tuli pieni kömmähdys. Aivot sulkivat hetkeksi tehtaan ja paniikki vilahti läpi. Mitään todellista vaaraa ei tietenkään ollut, m***a tunne oli todellinen. Silloin korostui jälleen turvallisuuden merkitys.
Turvallinen ympäristö ei tarkoita sitä, ettei jännitä vaan että jännityksenkin keskellä voi yrittää.
Ja niin pääsin alas. Saadessani jalkani maahan, minut valtasi ilo, euforia ja kiitollisuus mahdollisuudesta kokea tämäkin elämys. Minä tein sen! Uskalsin kiivetä reunalle, astua reunan yli ja löytää uuden tavan olla tilanteessa.
Tässä on myös Kohtaava luovuuden pedagogiikan® ydin: turvallisuus mahdollistaa kaiken. Kohtaavuus, saavutettavuus ja osallisuus eivät ole lisäosia, vaan hyvinvoinnin ja oppimisen perusta. Kun ihminen kohdataan rauhallisesti ja hänen tarpeensa huomioidaan ja hän saa sopivaa tukea, hän voi uskaltaa yrittää.
Köysilaskeutumiskokemuksesta tuli minulle lopulta paljon enemmän kuin seikkailu. Se oli pieni oppitunti myös omasta pedagogiikastani. Laskeutumisessani oli mukana luovuuden tunne mikä ei syntynyt pakottamalla, vaan turvallisuudesta. Ihmistä ei tarvitse työntää reunan yli. Hänelle pitää rakentaa riittävästi turvaa, jotta hän voi itse astua sen yli.
Turvallisuus on luovuuden mahdollistaja.
Kun ihminen kohdataan (kohtaavuus) hänen lähtökohtansa ja tarpeensa huomioiden, annetaan hänelle todellinen mahdollisuus osallistua omalla tavallaan (saavutettavuus). Tällöin hänelle syntyy tila, jossa hän voi uskaltaa kokeilla, ylittää tutun rajansa ja löytää jotakin uutta (osallisuus). Silloin luovuus pääsee liikkeelle ja parhaimmillaan seurauksena on hyvinvointia.
Nyt tiedän, ettei minun raja tullut vielä vastaan. Hermot, pidätyskyky ja sydämen toiminta tulivat kyllä testatuksi.
Tervetuloa oppilaaksi tai kysy työpajaa tarpeisiinne!
Ihminen ennen suoritusta.
Turvallisuus ennen rohkeutta.
Ja rohkeus mahdollistamaan jotakin uutta.
Ja vielä: Köysilaskeutumista suosittelen kaikille, jos itsensä haastaminen turvatuissa olosuhteissa on juttusi!
