20/08/2026
Hei ystävät, kollegat ja mielenkiinnosta hevostouhujani seuranneet.
Minulla on pitkä historia hevosten kanssa.
Aloitin alle kymmenvuotiaana, allergioistani huolimatta, alkeiskurssin Vantaan Poni-Haassa. Olin pieni kirppu ja alkuun hieman arka ponin selässä, m***a luonteva maastakäsin. Olen perinyt isältäni hyvän eläinten lukutaidon ja intuition siitä miten minun kannattaa "olla" eläinten kanssa niin, että molemmilla on rento mieli.
En tiedä mihin suuntaan yhteiseloni hevosten kanssa olisi edennyt jos olisin syntynyt vasta 2000 -luvulla, m***a olen kuuskytlukulaisena aikani tuotos. Niinpä esikuvani olivat vähissä ja opetus vielä pitkälti armeijamaista. Kukaan opettajistani tai valmentajistani ei puhunut hevosen hyvinvoinnista. Ei ollut ajan tapa.
Ensimmäisen oman hevoseni sain vuonna 1985. Samointein aloin suunnata opintojani hevosalan ammattilaiseksi. Alusta asti olin napakka, m***a huumorilla opettava. Omaa ratsastustani voinee kutsua tuolta ajalta napakaksi ilman sitä huumoria...en voi kaunistella asiaa. Kun hevonen ei toiminut pienillä avuilla tai omat taidot ei riittäneet niin kyllä raippaa käytin - käskystä ja käskemättä. Varmasti olen myös kiukuspäissäni kiskonut hevosta suusta tai potkinut pohkeella. Jälkihäpeä on edelleen vuosikymmenienkin jälkeen valtava ja näen painajaisia aiheeseen liittyen.
Vuosituhannen vaihduttua kukaan ammattilainen ei voinut enää väittää, etteikö tutkittua tietoakin olisi tarpeeksi, että vanhanaikaisia tapoja kohdella eläimiä voisi mitenkään puolustella. Itsellä oli 90-luvulla taukoa hevoselämästä useamman vuoden, m***a kiinnostuin etsimään tietoa lempeämmästä hevosenkäsittelystä ja hevosen lajityypillisistä tarpeista.
Kun 2000-luvun alussa aloitin ratsastuksen ja hevosten koulutuksen uudelleen olin nk uudesti syntynyt. Raipasta ja kannuksista tuli hipaisulla käytettävät merkinantovälineet, varusteissa pyrin löytämään parhaimmat kullekin hevoselle ajatuksella 'vähemmän on enemmän'. En itse ole koskaan pitänyt kramaaneiden käytöstä ja nihkeästi hyväksynyt ne oppilaillenikaan, m***a palattuani ammattilaiseksi tein päätöksen, että mieluummin jätän ottamatta asiakkaakseni kuin, että katson mitään sormieni välistä.
Ranchin ostoon 2016 asti pidin hevosiani täysihoitotalleissa ja vaikka omassa toiminnassani en sallinut pientäkään ylilyöntiä hevosen kohtelussa, niin valitettavasti suljin silmäni useammankin tallinpitäjän tai heidän asiakkaidensa toisinaan järkyttävältä hevosten räimimiseltä. Räikeimmistä tapauksista sanoin, m***a kyllähän fakta on se, että jouduin muuttamaan hevosiani tiheään äänestäessäni jaloillani. Hevosteni kantilta ajatellen useat muutot olivat tietenkin surkea homma.
Oman tallin perustettuani saatoin hoitaa omani vihdoinkin mahdolisimman hyvin ja valikoida asiakkaani. Tarjosin vain yksityistunteja max 4h viikossa per hevonen. No jokainen kollega voi päätellä jo edellisestä lauseesta, että bisnes ei tuolla tuntimäärällä pidä laumaa saatika meikäläistä hengissä. Tajusin vähän myöhässä, että mun sielu ei kestä käyttää hevosiani usean ihmisen alla - ei vaikka he olivat jokaisen minuutin varustelusta loppukävelyihin haukansilmieni alla.
Kävi meinaan nääs niin, että vuosien vieriessä ja ahkerasti tutkimustietoa seurattuani ajatukseni alkoivat enenevissä määrin mennä siihen suuntaan, että onko reilua hevoselle käyttää sitä urheiluvälineenä vaikka kuinka hyvin sitä hoitaisi. Saatika kilpailla ja kiikutella sen myötä niitä ympäriinsä pienessä kopissa.
Tuli burnout ja päätin pelastaakseni itseni, muuttaa Espanjaan eläimineni. Ajatukseni oli jäädä sinne loppuelämäkseni, m***a perhesyistä palasin Suomeen kotiranchille 2024 keväällä. Kuskasin itse jäljellä olevan Repen ja kolme rescuekoiraani Suomeen. Suomeen hankin etänä Repelle kaveriksi 4v sh-ori Topin. Päästyäni ehjänä kotiin rankahkon muuttomatkan jälkeen päätin, että mun hevoset ei enää matkusta ranchilta mihinkään. Ei edes klinikalle vaan jos ei ellu kotona pysty hoitamaan elinkelpoiseksi, niin sitten saa pojat kuukahtaa tänne kotiinsa.
Ensin vähän aattelin koulutella Topista yleispollen, m***a herralla on heikko vatsa. Joten Toopitsikin päätyi viettämään seurahevosen leppoisaa elämää jo viisveenä. Repen selässä olen ollut viimeksi Espanjassa loppuvuodesta 2023. Shettisori Leevi saapui täydentämään pikkulauman tämän vuoden toukokuussa.
Olen järkännyt poikien elämän niin lajityypilliseksi kuin mun varoin on mahdollista ja poikain kantilta turvallista. Meidän ranchi on keskellä 'korpea' ja kaikki Suomen pedot löytyy. Siksipä pojat tulee öiksi talliin ja sitten pitkiksi päiviksi isoon polveilevaan osittain metsäiseen tarhaan joka kesäisin laajenee 1,5 ha:n laitumella. Pojat kulkee sisälle ja ulos vapaina. Päivittäin pyrin rapsuttelemaan ja seukkaamaan kilttien ja seurallisten poikieni kanssa ja vähintään tsekkaan ja hoidan naarmut ja ötökänpuremat. Paljon kuljen ulkona 'osana laumaa' kuvaillen tai siivoten/haravoiden tarhaa/laidunta. Hoitotoimenpiteet teen vapaana ja välillä vähän teetän jumppaliikkeitä kunkin tarpeen mukaan. Tallissa on ruokinta-automaatit eli sisälläoloajan pojat saa neljän tunnin välein yölläkin heinäsatsin. Toivottavasti pysyn itse kunnossa ja voidaan pitää ranchia, niin poikain elämä on jatkossakin mieleistäni ja varmaan niidenkin mieleistä elämää.
Tämä on mun tie ja mun valinnat. Jokainen valitsee omansa enkä moralisoi tai kritisoi muiden valintoja paitsi jos näen eläinten kaltoinkohtelua. Olen ollut kasvissyöjä lähes 40 vuotta ja vegaanikin jo lähes 10 vuotta. Se on myös henkilökohtainen valintani ja muut syökööt mitä kunkin moraali sallii. Tietenkin toivoisin, että maailma muuttuisi ylipäänsä eläimet ja luonnon hyvinvointia edistäväksi.
Kaikkea hyvää kaikille,
T. Hanne
22/07/2026
10/05/2026
09/10/2025
06/12/2024
07/09/2024
07/09/2024
21/06/2024