27/01/2021
Hei, etsimme vastaajia persoonamenetelmäkyselyyn.
Linkki alla. Kiitos, jos ehdit vastata!
______________________________________________________
Hei!
Olen kognitiotieteen maisteriopiskelija ja teen pro gradu -tutkielmaa, jossa kartoitan verkkokyselyn avulla persoonakuvauksen vaatimuksia. Pyytäisinkin sinua vastaamaan tähän noin 10 minuuttia kestävään kyselyyn, mikäli sinulla on perusymmärrys persoonamenetelmästä (ks. lyhyt kuvaus alla) eli tiedät mitä sillä tarkoitetaan ja mihin sitä käytetään. Vastataksesi et siis tarvitse käyttökokemusta persoonamenetelmästä, vaan pääpiirteittäinen ymmärrys riittää.
Persoonat ovat työkaluja ihmisen ja teknologian välisen vuorovaikutuksen suunnittelussa. Persoonat ovat kuvitteellisia, m***a edustavat tuotteen tai palvelun oikeita käyttäjiä ja asiakkaita.
Kysely on pääosin ranking-tyyppinen, m***a mukana on myös muutama avoimia kysymyksiä. Varaathan aikaa vastausten pohtimiseen.
Vastaamalla kyselyyn ilmaiset suostumuksesi osallistua tähän tieteelliseen tutkimukseen, jossa ei kerätä henkilötietoja (ks. teksti alempana). Lisätietoja saat halutessasi allekirjoittaneelta sekä työn ohjaajalta Johanna Silvennoiselta.
Arvostan suuresti jokaista vastausta, joten kiitos ja kumarrus, jos ehdit osallistumaan!
Linkki kyselyyn: https://link.webropolsurveys.com/S/0C82DB8F7899B81C
Ystävällisin terveisin
Anne Nyman
[email protected]
Pro gradu -työn ohjaaja: Johanna Silvennoinen
[email protected]
Webropolilla luotu kysely: Kyselytutkimus persoonakuvauksen vaatimuksista
14/08/2020
Our article "Expert Drivers’ Prospective Thinking-Aloud to Enhance Automated Driving Technologies – Investigating Uncertainty and Anticipation in Traffic" has been published in Accident Analysis and Prevention.
Elsevier kindly grants 50 days' free access to our article: https://lnkd.in/d9mBk-d. Anyone clicking on the link before October 02, 2020 will be taken directly to the final version of our article: no sign up, registration or fees are required.
Expert Drivers’ Prospective Thinking-Aloud to Enhance Automated Driving Technologies – Investigating Uncertainty and Anticipation in Traffic
Current automated driving technology cannot cope in numerous conditions that are basic daily driving situations for human drivers. Previous studies sh…
07/03/2019
Ärsyttääkö kehno käyttöliittymä? Tuntuuko, ettei teknologiaa ole suunniteltu ihmisille? Voisiko kone olla oikeasti älykäs? Sinä voit vaikuttaa. Opiskele ihmisen ja teknologian vuorovaikutussuunnittelun osaajaksi Jyväskylän yliopiston kognitiotieteen maisteriohjelmassa. Hae 20.3.-3.4. osoitteessa opintopolku.fi hakusanalla itjkl-k2019
12/03/2018
https://opiskelu.jyu.fi/fi/koulutustarjonta/1-2-246-562-17-98185155763
Kognitiotieteen maisteriohjelma, filosofian maisteri (2 v) — Suomi
Kognitiotiede on monitieteinen, erilaisia ihmistieteellisiä ja teknistaloudellisia aineita yhdistävä tieteenala, jonka tutkimuskohteina ovat mieli, kokemus, ajattelu ja älykkyys. Sen taustalla voivat olla mm. psykologia, filosofia, kielitiede tai tietojenkäsittelytieteet. Monitieteisenä ja ong...
19/02/2018
Osallistu pro gradu -tutkielman kyselyyn verkkosivustojen yksityisyysehdoista ja evästeiden käytöstä ja voit voittaa Finkinon elokuvalipun!
Olen tekemässä gradua verkkosivustojen evästeiden käyttöön ja yksityisyysehtoihin liittyen sekä kerään kyselyn avulla aineistoa tutkimukseni toteuttamista varten. Kyselyyn voi vastata kuka tahansa internetin käyttäjä ja vastaamiseen kuluu aikaa noin 10 minuuttia. Kysely on auki kahden viikon ajan. Kyselyyn vastataan anonyymisti ja vastauksia käsitellään luottamuksellisesti. Vastauksia käytetään vain tutkimuksen toteuttamiseen ja arvontaan jätettyjä yhteystietoja ei yhdistetä kyselyn vastauksiin.
Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan neljä kappaletta Finkinon elokuvalippuja! Kyselyn loppuun voi jättää yhteystiedot elokuvalippujen arvontaa varten ja arvonta on vapaaehtoinen.
Kaikki vastaukset ovat tärkeitä tutkimuksen onnistumisen kannalta.
Tarkemmat ohjeet vastaamiseen ja linkki kyselyyn: https://link.webropolsurveys.com/S/E1D361C268B7B298
Kysely on osa Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa toteutettavaa pro gradu -tutkielmaani.
Pekka Hänninen
link.webropolsurveys.com
23/11/2017
Hilkka Grahn: Hengenvaaralliset näprääjät
Autoihin asennettavia tieto- ja viihdejärjestelmiä ei testata kunnolla – tai ollenkaan.
19/10/2017
Hi Everyone, just letting you know that the Art, Mind and Experience symposium is coming up November 1-2. The symposium has a great line-up of keynotes - Adrian David Cheok (multisensory internet and love with robots), Anne Harris (creativity and education), Pam Burnard (Creativity), Sara Heinämaa, Didlier Grandjean, Raymond MacDonald... So, check it out:
1-2.11.2017. Art, Mind & Experience - Symposium by the Science of Mind & Art Network
Art, Mind & Experience symposium will be held at the University of Jyväskylä, Finland, on November 1-2.2017. This first international meeting of the SMA (Science of Mind and Art) network brings together some of the leading scholars from psychology and neuroscience to different disciplines of art.
13/10/2017
Terveiset Tutkijoiden yöstä!
Kysyimme aistimuistoista ja näin vastattiin :)
Lisätietoja Kiki & Bouba -efektistä: https://en.wikipedia.org/wiki/Bouba/kiki_effect
29/09/2017
Welcome to Researchers Night! We're now here!
25/09/2017
Kutsu: Etsimme osallistujia elokuvatutkimukseen
7-10.10.2017
Etsimme 20-35-vuotiaita osallistujia elokuvatutkimukseen, joka järjestetään Jyväskylän yliopistolla 7-10.10.17. Kokeessa katsotaan yksi elokuva. Koetilanteen aikana koehenkilö täyttää myös kyselylomakkeen elokuvaa koskien. Koe kestää noin kolme tuntia. Osallistujan tulisi pystyä sitoutumaan yhteen tutkimusaikaan.
Osallistujat saavat palkkioksi elokuvalipun.
Merkitse linkissä olevaan kalenteriin aika, joka sopii sinulle parhaiten. Kirjoitathan kohtaan ”syötä oma nimesi” vain oma sähköpostiosoitteesi:
https://doodle.com/poll/abz8de7aykvt7r4m
Tutkimusajat ovat seuraavat:
a) 7.10. klo 10.45-14.00
b) 7.10. klo 13.45-17.00
c) 9.10. klo 16.45-20.00.
d) 10.10 klo 16.45-20.00.
Vastauksena saat tarkempia ohjeita tutkimukseen osallistumisesta. Tuloksia tullaan käsittelemään anonyymisti.
Koe on osa kognitiotieteen tohtoriohjelman tutkimustani.
Koepaikka: Auditorio 2, Agora, Mattilanniemi 2, 40100 Jyväskylä.
Terveisin,
Jose Canas
Lisätietoja:
[email protected]
Doodle: Elokuvatutkimukseen
Doodle radically simplifies the process of scheduling events, meetings, appointments, etc. Herding cats gets 2x faster with Doodle. For free!