16/06/2026
Haku JYU avoimen opiskelijaraatiin lukuvuodelle 2026-27 on auki. Hae viimeistään 12.8. ja vaikuta toimintaamme innostavassa porukassa!
👉Lue lisää, hae mukaan: r.jyu.fi/opiskelijaraatiin
Opiskelijaraati on JYU avoimen yliopiston kehittämisen kumppani. Haluamme olla avoin yliopisto, joka vastaa yhä paremmin opiskelijoidensa tarpeisiin. Tämän tavoitteen toteuttamiseen tarvitsemme tietoa ja ymmärrystä siitä mikä edistää opintoja ja mitä opiskelijamme meiltä toivovat.
❓Mitä opiskelijaraatitoiminta tarjoaa?
🙌 Opiskelijaraati on vaikuttamisen paikka. Tuo esiin näkemyksesi, ne auttavat JYU avointa yliopistoa toiminnan kehittämisessä.
🙌 Raatilaisilla on halutessaan mahdollisuus tuoda opiskelukokemuksiaan esiin avoimen yliopiston viestinnässä.
🙌 Raatitoiminnasta saa pienen kokouspalkkion. Aktiivisesta osallistumisesta opiskelijaraatiin saa myös osallistumistodistuksen.
❓Mitä opiskelijaraatitoiminta vaatii?
🙌 Opiskelijaraati työskentelee verkkovälitteisesti lukuvuoden aikana erilaisten opetuksen ja kehittämisen teemojen parissa. Työskentely vaatii toimivat etäyhteydet (mikrofonin ja kameran).
🙌 Opiskelijaraadin toimikausi on yhden vuoden. Aloitamme työskentelyn elokuussa perehdytystilaisuudella. Varsinainen työskentely alkaa syyskuussa ja jatkuu kesään.
🙌 Opiskelijaraatilaisena osallistut raadin noin 5-8 etäkokoontumiseen vuoden aikana. Lisäksi raatilaisia voidaan pyytää vastaamaan lukuvuoden aikana erilaisiin kyselyihin.
”Haluamme kuulla herkällä korvalla opiskelijoidemme opiskelijoiden tarpeita ja opiskelukokemuksia, ratkaista niihin liittyviä mahdollisia haasteita ja tuottaa yhdessä uusia ratkaisuja ja toimintatapoja. Opiskelijaraati on reitti saada opiskelijan äänen kuuluviin opetuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa sekä seurannassa”, kertoo JYU avoimen opiskelijaraadista vastaava yliopistonopettaja Suvi Waselius.
Jos raatitoiminta tuntuu kiinnostavalta, hae mukaan!
Hae avoimen opiskelijaraatiin tulevalle lukuvuodelle!
Hae mukaan avoimen yliopiston opiskelijaraatiin. Opiskelijaraadin jäsenet ovat JYU avoimen yliopiston opiskelijoita, jotka toiminnallaan auttavat kaikkia avoimen opiskelijoita saamaan yhä paremman opiskelukokemuksen.
11/06/2026
JYU avoimen yliopiston opintotarjonta täydentyy syksyllä uusilla, innostavilla opinnoilla, jotka vastaavat ajankohtaisiin työelämän osaamistarpeisiin ja tarjoavat tuoreita näkökulmia eri aloille.
☀️ Valtaosa avoimen yliopiston opintotarjonnasta on opiskeltavissa myös kesällä.
👉 Tutustu syksyn verkkovälitteisiin infotilaisuuksiin. Tarjoamme myös ohjausta opintojen aloitukseen ja suunnitteluun!
💡 Tutustu syksyn uutuuskursseihin ja lue lisää: r.jyu.fi/GHU
Syksyn uutuudet JYU avoimessa – täydennä osaamistasi tutkitun tiedon parissa
JYU avoimen yliopiston opintotarjonta täydentyy syksyllä uusilla, innostavilla opintojaksoilla, jotka vastaavat ajankohtaisiin työelämän osaamistarpeisiin ja tarjoavat tuoreita näkökulmia eri aloille.
09/06/2026
Päivi Herrasen polku fysioterapeutista tutkijatohtoriksi käynnistyi avoimen yliopiston opinnoista. Gerontologian opiskelu työn ohessa syvensi asiantuntijuutta ja johti lopulta tutkimusuralle 🙌
👉 Lue Päivin opiskelutarina kommenttien linkistä 🌞
”Oma polkuni on siten kulkenut käytännönläheisestä fysioterapeutin työstä vähitellen tutkimuksen pariin, m***a kiinnostukseni kohteena ovat edelleen ikääntymiseen, terveyteen ja toimintakykyyn liittyvät kysymykset.”
Kaikki alkoi tarpeesta päivittää ja syventää osaamista 📚💻📝 Tiedonjano kasvoi ja motivoi yhä eteenpäin, ensin kohti hakua maisteriohjelmaan ja sitten tohtoriopintoihin. Keväällä 2026 Päivi Herranen vastaanotti Jyväskylän yliopiston vuosijuhlassa Hyvä väitöskirja -palkinnon 🎉
”Avoin yliopisto tarjosi joustavan ja matalan kynnyksen gerontologian opintojen aloittamiseen. Oli tärkeää, että pystyin opiskelemaan työn ohessa ja avoimessa yliopistossa aikuisopiskelijoiden erilaiset tilanteet otetaan hyvin huomioon. Iso kiitos kuuluu avoimen opettajille, jotka tekevät paljon töitä opintojen suunnittelussa ja ohjauksessa.”
Liikuntatieteellinen tiedekunta University of Jyväskylä - Jyväskylän yliopisto
Gerontologia, Päivi Herranen: Avoimen yliopiston opinnot johtivat tutkijan uralle
Päivi Herrasen polku fysioterapeutista tutkijatohtoriksi käynnistyi avoimen yliopiston opinnoista. Gerontologian opiskelu työn ohessa syvensi asiantuntijuutta ja johti lopulta tutkimusuralle.
08/06/2026
Kysy meiltä, myös kesällä! Jos kaipaat tukea ja vastauksia avoimessa opiskeluun liittyviin kysymyksiin kesän aikana, kurkkaa Opiskelun palveluidemme kesän aikataulut. Opintojen kesä, sen on nyt 🌞
👉 Palvelemme puhelimitse ja sähköisesti läpi kesän, linkki kesän palveluista kertovaan uutiseen löytyy kommenteista🙌
📍Opintojen sisältöihin liittyvissä kysymyksissä kannattaa olla pian liikkeellä, mieluusti hyvissä ajoin ennen juhannusta. Opetushenkilöstömme vastaa niihin, ja lomakaudella opiskelu on pääosin itsenäistä. Elokuussa palaamme taas Moodlen ja sähköpostin äärelle myös opetustiimeissä.
Jos suunnittelet opintojen aloittamista tai jatkamista, kesän aikana pystyt opiskelemaan suurta osaa opintotarjonnastamme.
📆 Alkusyksyllä on tarjolla runsaasti infotilaisuuksia, joista saat hyvän pohjan eri oppiaineiden opiskeluun tai vaikkapa avoimen väylän opintoihin.
📆 Katso tapahtumasivultamme opintoinfojen aikataulut! Avoimen väylän ilta -webinaari on 6.8., sinne voit ilmoittautua vaikka heti mukaan. Linkki tapahtumiin löytyy avoimen verkkosivulta: jyu.fi/avoin 😊
03/06/2026
Digitaidot ja -tiedot ovat kaikille hyödyllisiä, tarvitsit niitä sitten arkielämässäsi tai jopa työpaikallasi. JYU avoimen opintotarjonnasta löydät opintoja digiosaamiseen ja IT-alaan kaikille tasoille, aina perusteista syvempään osaamiseen ja ymmärtämiseen! 📱 📚 👩💻
”IT-alan opiskelu yliopistossa on myös perusasioiden ymmärtämistä ja haltuunottoa, sinulle sopivassa laajuudessa. Digitaidot kuuluvat nykyään kaikkien alojen osaamiseen ja työelämässä toimimiseen. Omaa osaamista voi edistää lyhyilläkin kursseilla, vaikkapa työn ohella”, toteaa IT-alan opinnoista vastaava koulutuspäällikkö Henna Turja Jyväskylän yliopiston avoimesta yliopistosta.
Voit maistella digitaitojen kursseja sinulle sopivissa määrin Digitaaliset taidot työelämässä -opintokokonaisuudesta:
⭐ Lyhyitä kursseja (1-3 opintopistettä), opiskeltavissa omassa tahdissa
⭐ Erilaisia ajankohtaisia teemoja kuten robotiikka ja tekoäly
⭐ Osa kursseista maksuttomia, maksulliset kurssit 20e / opintopiste
⭐ Vähintään 15 suoritetusta opintopisteestä voit koota opintokokonaisuuden!
Jos ala ja aiheet kiinnostavat enemmän, löytyy IT-alan koulutusta Jyväskylän yliopistosta laajasti! Voit opiskella esimerkiksi:
💻 teknologiajohtamisen
💻 tietojenkäsittelytieteen tai
💻tietojärjestelmätieteen opinnot
Muista hyödyntää avoimen väylä, joka on mahdollisuus tähdätä tutkintokoulutukseen
avoimen yliopiston opintojen kautta!💡 Opintokokonaisuuksia suorittamalla voit tähdätä IT-alan tutkinto-opiskelijaksi neljään eri tutkinto-ohjelmaan.
28/05/2026
Juho Mättö kaipasi muutosta ja halusi kehittää ammattitaitoaan liikunta-alalla. JYU avoimen yliopiston opintotarjonnasta löytyi ensin liikuntapsykologia ja sittemmin terveystieteet, joita hän suorittaa nyt tutkinto-opiskelijana Jyväskylän yliopistossa.💪
''Jyväskylän yliopistossa, liikuntatieteellisen tiedekunnan kotiyliopistossa, on vahva painotus liikunnan roolin ymmärtämisessä terveyden edistämisessä. Se on minulle hyvin kiinnostava näkökulma terveyteen ja hyvinvointiin.''
Opinnoistaan Juho on saanut käytännön oppeja, joita on päässyt soveltamaan työssään jääkiekkovalmentajana ja liikuntaneuvojana.🏒 🤸 Vaikka aluksi Juho pohti kysymyksiä pärjäämisestä korkeakouluopinnoissa, on hän sittemmin huomannut, että opiskelutaidot ovat kehittyneet matkan varrella ja avoimesta sai erinomaisen pohjan opiskeluun ja työelämään!
🙌 ''Alkuun mietin, että en ehkä haluaisi osallistua lähiopetukseen ja että verkkovälitteinen opiskelu sopii parhaiten minulle. Jälkikäteen ajateltuna eniten kuitenkin opin juuri kontaktiopetuskerroilta ja niistä jäi todella inspiroitunut ja innostunut olo'', Juho kertoo.
Terveystieteet, Juho Mättö: Kokeillen alkuun ja lopulta tutkinto-opiskelijaksi
Juho Mättö lähti avoimeen yliopistoon tunnustellen ja opiskeli terveystieteitä ja liikuntapsykologiaa. Seuraava tavoite ovat maisterin paperit liikuntatieteellisestä tiedekunnasta.
26/05/2026
Kaipaatko ryhmän tukea opiskeluusi? Tutustu JYU avoimen verkkovälitteisiin ryhmiin ja anna meidän ohjata sinua opinnoissasi 😊 Lukuvuoden alussa verkkovälitteisiä ryhmiä käynnistyy monissa eri oppiaineissa (linkki sivulle kommenteissa) ⭐📆😊
📍Ryhmästä saat hyvän tuen opiskeluusi, ilman lisäkulua.
📍Säännöllisissä verkkotapaamisissa kohtaat niin muita saman alan opiskelijoita kuin ryhmää ohjaavan opettajan.
📍Samaan tahtiin opiskelevasta ryhmästä saat verkostoja, vauhtia ja innostusta opintoihisi.
Samat opinnot voit toki opiskella myös itsenäisesti omassa tahdissasi, ilmoittautumalla suoraan opintoihin kuuluville opintojaksoille.
Syksyllä on suunniteltu aloitettavaksi verkkovälitteiset opintoryhmät seuraavissa opinnoissa:
🙌 Kasvatustieteen perusopinnot
🙌 Erityispedagogiikan perusopinnot
🙌 Erityispedagogiikan aineopinnot
🙌 Varhaiskasvatustieteen aineopinnot
🙌 Henkilöstöjohtamisen opintokokonaisuus
🙌 Suomi toisena ja vieraana kielenä -perusopinnot
Verkkoryhmien lisäksi JYU avoimessa yliopistossa voit opiskella
👉draamakasvatuksen ja
👉musiikkiterapian opintoja,
joihin kuuluu lähiopetusta opintokokonaisuuden opiskeluun tähtäävässä ryhmässä. Opetusta järjestetään lukuvuodesta riippuen Jyväskylässä ja Helsingissä. Tutustu myös näiden opintojen aloittamisen ja ilmoittautumisen aikatauluihin.
Tervetuloa opintojen pariin - itsenäisesti tai ryhmän tuella!
Ryhmämuotoinen opiskelu JYU avoimessa yliopistossa
Opiskele opintokokonaisuus ryhmässä JYU avoimessa yliopistossa
21/05/2026
Työelämä vaatii jatkuvaa kehittymistä. Miten sinä pysyt mukana?
Olipa tavoitteenasi uramuutos tai osaamisen päivitys, Opin.fi-palvelusta löydät tuhansia avoimia opintoja ilman pääsykokeita. Hanki työelämässä arvostettuja taitoja joustavasti, omien aikataulujesi mukaan.
Tutustu osoitteessa Opin.fi! Löydät JYU avoimen yliopiston opintotarjonnan kokonaisuudessaan elokuun alusta alkaen myös Opin.fi-palvelusta, jyu.fi/avoin -verkkosivujen lisäksi.
🔗 https://opin.fi
19/05/2026
Viestintä ei ole yrityksissä vain jotain, joka tapahtuu. Viestinnän johtamisella voidaan luoda strategiaa, hallita mielikuvia sekä ohjata ja parantaa työn sujumista tavoitteellisesti.
👉Viestinnän johtamista avoimessa yliopistossa opettava Saara Liimatainen nostaa blogissaan (linkki kommenteissa) esiin viestinnän johtamisen tärkeyttä ja sen tuomia mahdollisuuksia yritysmaailmalle.
”Yhtenäinen, tasalaatuinen ja tarkoituksellinen viestintä vahvistaa luottamusta, jonka varaan yrityksen toiminta rakentuu. Luottamus on pk-yritysten kovinta valuuttaa.”
”Viestinnän johtaminen ei tarkoita spontaaniudesta luopumista. Se tarkoittaa muutamaa yhteistä pelisääntöä, jotka tekevät arjesta kevyemmän.”
📍Viestinnän johtamisen perusteet -kurssilta saat tuntumaa keskeisiin viestinnän käsitteisiin ja osa-alueisiin sekä viestinnän strategiseen rooliin organisaatioissa.
📍Ja kun aihe vie mennessään, löytyy avoimesta yliopistosta monia muita viestinnän johtamisen kursseja - joustavasti opiskellen tietenkin. Tervetuloa oppimaan uutta!
Selkeyttä ja suuntaviivoja viestinnän johtamisella
Viestintä ei ole yrityksissä vain jotain, joka tapahtuu. Viestinnän johtamisella voidaan luoda strategiaa, hallita mielikuvia sekä ohjata ja parantaa työn sujumista. Saara Liimatainen pohtii blogissa viestinnän johtamisen merkitystä ja mahdollisuuksia.