05/05/2026
Frank Martela kirjoitti jokin aika sitten Helsingin Sanomissa mielenkiintoisen jutun toivon ja toimijuuden eroista. Se herätti paljon keskustelua.
Alla oleva teksti on kopio Frank Martelan Facebook-sivulta, jossa hän valotti lisää tätä erityisen tärkeää aihetta. Voit lukea jutun tekstistä, m***a jos haluat tutustua myös sen herättämiin kommentteihin, niin kirjaudu Martelan Facebook-sivulle.
"Toivon ja toimijuuden suhde herättää keskustelua. Taannoinen kolumnini aiheesta poiki viisi sitä kommentoinutta mielipidekirjoitusta Hesarissa, ja esimerkiksi LinkedIn-postaukseni keräsi 130 kommenttia.
Näitä kommentteja lukiessa huomaa, että sekä toivo että toimijuus ovat moniulotteisia käsitteitä, joten filosofina työ on aloitettava käsitteiden tarkemmalla määrittelyllä, vasta sen jälkeen voi ottaa kantaa siihen onko ”toimijuus tärkeämpää kuin toivo”, kuten esitin.
Toimijuutta ja toivoa yhdistää se, että molemmat ovat tulevaisuusorientoituneita ja kytkeytyvät paremman tulevaisuuden mahdollisuuteen.
Toivo tarkoittaa, että haluaa jonkin asian tapahtuvan ja on jonkinasteinen usko siihen, että asia voi tapahtua. Eli se vaatii että a) on jokin asia, jonka haluaisi tapahtuvan, ja b) on jonkinasteinen usko että asia voi tapahtua. Joskus toivo on vahvempaa, joskus heikompaa. Jalkapallofani voi 2-0 tappioasemassa 5 minuuttia ennen loppua toivoa vielä jonkinlaista ihmettä, joka kääntäisi lukemat – ja aina silloin tällöin tällaisen ihmeen näemmekin.
Toivo käsitteenä ei kuitenkaan ota kantaa siihen, kuka tämän myönteisen tulevaisuuden tekee todeksi. Joskus toivo voi kytkeytyä omaan toimintaan, joskus toivomme asioita, joihin emme itse pysty vaikuttamaan, kuten että sade lakkaisi tai että Venäjä lopettaisi hyökkäyssotansa Ukrainaan.
Toimijuus eroaa toivosta keskeisesti siinä, että toimijuuden ytimessä on oma toimintani. Toimijuus vaatii a) jonkin päämäärän, jonka koen tavoittelemisen arvoiseksi, b) jonkinlaisen suunnitelman miten tätä päämäärää voi tavoitella, ja c) jonkinasteisen uskon siihen että kyseisen päämäärän voi saavuttaa. Ihminen on toiminnallinen olento, joka tarvitsee elämäänsä päämääriä ja tekemistä – paikallaanolo masentaa – ja siksi toimijuuden kokemus on olennaisen tärkeätä hyvinvoinnillemme.
Toimijuuden ja toivon keskinäinen yhteys on vahvin tuossa toimijuuden ehto c:ssä – toiminta edellyttää jonkinasteista uskoa siihen, että toimintani voi edistää haluamaani päämäärää. Eli tässä mielessä toivo on yksi toimijuuden ennakkoehto.
Kun sitten sanon, että toimijuus on tärkeämpää kuin toivo, tarkoitan sillä sitä, että toimijuus ei saa olla kiinni siitä kuinka paljon tai vähän uskon päämäärän saavuttamiseen.
Uskoni siihen että demokratiat voittavat autokratiat maailmassa vaihtelee. Uskoni siihen että ilmastokriisi voidaan ratkaista vaihtelee. Uskoni siihen että suomalainen hyvinvointivaltio saadaan pelastettua rahoituskriisistä vaihtelee. Joinakin hetkinä uskon näiden toteutumiseen enemmän, joinakin hetkinä vähemmän. M***a jos päämäärät ovat tarpeeksi arvokkaita, haluan tehdä oman osuuteni niiden saavuttamiseksi ihan riippumatta siitä onko onnistumisprosentti 78% vai 6%. Molemmissa tapauksissa on parempi tehdä parhaansa kuin lyödä hanskat tiskiin. Jos toimijuus hiipuu sitä myötä kun toivo hiipuu, on tämä itseään toteuttava ennustus, joka saa ihmiset luopumaan toiminnasta juuri silloin kun sitä eniten tarvitaan. Siksi kolumnissani julistin että nuoret tarvitsevat toimijuutta enemmän kuin toivoa. Ja usein paras tapa lisätä toimijuutta on auttaa ihmistä löytämään se itselle arvokas päämäärä sekä tehokkaat keinot sitä edistää.
Erityisesti vastustan sellaista toivoa, jota käytetään ihmisten passivoimiseen. Petri Rajaniemi käytti esimerkkinä Tadeus Borowskia, joka keskitysleirille päädyttyään koki, että väärä toivo piti uhrit passiivisina ja hiljaisina, sen sijaan että he olisivat ajoissa kapinoineet. Albert Camus on osuvasti todennut, että ”toivo on alistumista” ja tällainen toivo estää toimimasta, kun ihminen lohduttaa itseään turhalla haaveella siitä, että asiat kyllä ratkeavat itsestään.
Itseäni vuorostaan pyydettiin tarjoamaan toivoa nuorille, että ”ei tarvitsisi kadulla osoittaa mieltä ilmastonmuutosta vastaan.” En kokenut pyyntöä mielekkääksi. Olisi väärin mennä sanomaan nuorille, että pois kaduilta koska toivoa on, kyllä me aikuiset tämän ratkaisemme. Ongelma on oikea. Ja jos nuoret haluaa pois kaduilta osoittamasta mieltä, pitää heille osoittaa jokin tehokkaampi keino vaikuttaa asioihin. Nuoret tarvitsevat passivoivan toivon sijasta toimijuutta, ymmärrystä tehokkaista tavoista toimia ja resilienssiä toimia silloinkin kun toivoa on vähän. Kun maailma ahdistaa, liike on lääke!
Toki toimijuus on riippuvaista toivosta siinä mielessä, että jos onnistumisprosentti on 0%, tällöin ei toimijuus auta. Kun lentokone on syöksykierteessä, jossakin kohtaa tulee se hetki, kun pilotin on luovuttava toivosta, että saa koneen oikaistua ja sen sijaan laukaistava heittoistuin.
M***a useimmissa tilanteissa toivoa on ainakin vähän. Ja silloin tärkeintä olisi, että ihminen toimii luovuttamisen sijasta. Ja jos haluamme vahvistaa hänen toimijuuttamme, autamme häntä parhaiten auttamalla häntä löytämään strategisesti parhaan tavan toimia – tämä nostaa myös onnistumisprosenttia.
Sitten on ne ääritapaukset, joissa ei toiminnallisessa mielessä ole mitään tehtävissä. Markus Lammenranta muistutti HS-mielipidekirjoituksessaan psykiatri Viktor Franklin havainnosta keskitysleirillä: Kun leiritoverilta katosi toivo, luovuttaminen näkyi hänen olemuksessaan ja tarkoitti, että kyseinen vanki ei enää kauaa elänyt. Maaret Kallio taas kertoi, että psykoterapeutin työssään kohtaa ihmisiä, joita toimijuus ei auta: ”Lapsensa menettäneelle ei voi julistaa tekemistä”, koska asiantilaa ei voi enää muuttaa. M***a toivo siitä että elämässä voi joskus taas olla valoa, voi auttaa kulkemaan surun ja menetyksen lävitse. Eli niissä tilanteissa, joissa ei ole enää jäljellä oman toimijuuden mahdollisuutta, toivo siitä että asiat joskus menevät parempaan suuntaan, voi auttaa jaksamaan.
Useimmissa tilanteissa on kuitenkin jonkinasteinen mahdollisuus toimia – ja silloin kannattaa keskittyä toimijuuden vahvistamiseen. Ihminen on ajallinen olento, joka välittää omasta elämästään. Siksi haluamme että hyvät asiat toteutuvat tulevassa elämässämme. Toivo ja toimijuus molemmat kytkeytyvät tähän, m***a jälkimmäinen on vahvemmin kiinni henkilön omassa tekemisessä ja sen tuottamassa tuloksessa. Siksi edelleen olen sitä mieltä, että tässä ajassa tarvitaan erityisesti enemmän toimijuutta.
Vähän vielä teoriataustaa asiasta kiinnostuneille:
Filosofi Christian Listin määritelmässä ”intentional agency” eli suunnattu toimijuus tarkoittaa, että toimijalla on a) jonkinlainen uskomus siitä miten asiat ovat, b) jonkinlaisia toiveita siitä miten asioiden pitäisi olla, ja c) kyky ohjata omaa toimintaansa näiden kahden pohjalta kohti haluttujen asioiden tapahtumista. Eli toimijuus tarkoittaa kykyä ohjata omaa toimintaa kohti haluttua tulevaisuutta ja edellyttää näin ollen, kuten omassa toimijuus-määritelmässäni yllä kuvasin, sekä itselle arvokkaita päämääriä että näitä kohti eteneviä suunnitelmia.
Psykologian puolella suosituimman teorian toivosta tarjoaa Charles R. Snyder, joka määrittää toivon koostuvan a) toimijuudesta eli päämääriin suuntautuvasta energiasta sekä b) reitistä eli jonkinlaisesta suunnitelmasta, jolla edetä kohti päämääriä. Jari Hakanen ja Janne Kaltiainen huomauttavat omassa HS-mielipidekirjoituksessaan, että kun he ovat Snyderin toivoa tutkineet suomalaisessa työelämässä, ennustaa tämä toivo vähäisempää työuupumusoireilua ja vahvempaa työn imua. Kansainvälinen tutkimus osoittaa myöskin, että Snyderin toivo on yhteydessä niin hyvinvointiin, terveyteen kuin tuottavuuteenkin. Eli Snyderin kuvaama toivo tuntuisi olevan asia, johon kannattaa panostaa.
En ole näistä tutkimustuloksista eri mieltä. Sen sijaan itse koen, että Snyder tarjoaa meille teorian toimijuudesta m***a ei toivosta. Eli sekä Snyderin määritelmä että sen pohjalta kehitetty mittari ovat hyviä kartoittamaan ihmisen toimijuuden kokemusta. Omasta näkökulmastani Snyder on siis kehittänyt oikein toimivan teorian, joka mahdollistaa tärkeän inhimillisen ilmiön tutkimisen. Hän on vain nimennyt sen vähän väärin. Itselläkin heräsi nyt halu tutkia toimijuutta empiirisesti ja voi olla että tulen Snyderin mittaria siinä hyödyntämään. M***a todennäköisesti tulen kutsumaan mitattua ilmiötä toimijuudeksi." Frank Martela
