Suomalais-venäläinen koulu

Suomalais-venäläinen koulu

Jaa

Yhtenäiskoulumme katon alla työskentelee noin 700 oppilasta ja 60 opettajaa. SVK:n kansainvälinen toiminta on monimuotoista ja vilkasta.

Suomalais-venäläinen koulu on valtion ylläpitämä kansainvälinen kielikoulu, joka sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Keskuspuiston luonnon ja Pirkkolan ulkoilualueen läheisyydessä. Esi-, perus- ja lukio-opetuksen tietojen ja taitojen lisäksi oppilaamme saavuttavat vahvan venäjän kielen taidon ja venäläisen kulttuurin tuntemuksen. Opiskelijoillamme on mahdollisuus osallistua Venäjälle ja muuall

11/06/2026

Tervetuloa, uudet lukiolaiset! Lukioon hyväksyttyjen nimet on julkaistu koulun kotisivuilla. Sähköpostiin lähetetään kirje lukiopaikan vastaanottamisesta.

Photos from Suomalais-venäläinen koulu's post 03/06/2026

Tunnelmallista ylioppilasjuhlaa vietettiin lauantaina 30.5.2026. Riemuylioppilaan puheen piti Kirsti Vikki. Lukiolaiset esittivät runoja ja bändit esiintyivät, ja rehtori Tuula Väisänen puhui viimeistä kertaa rehtorina ylioppilasjuhlassa. Uusien ylioppilaiden Elviiran ja Yegorin puheet koskettivat. Vielä kerran onnea uusille ylioppilaille!

Photos from Suomalais-venäläinen koulu's post 03/06/2026

Kevätjuhlat eskarista yläkouluun on juhlittu ja haikeudella hienot yhdeksäsluokkalaiset saateltu matkalle kohti tulevaisuutta. Uuteen elämänvaiheeseen on myös saateltu esikoulun pitkäaikainen lämminsydäminen Irina- opettaja ja koulun pidetty rehtori Väisänen.Toivotamne heille aktiivisia ja onnellisia eläkepäiviä!

Toivotamme myös kaikille oppilaille, opettajille ja huoltajille rentouttavaa ja kaunista kesää!

Во время весенних праздников в нулевых классах, начальной и средней школе провожали детей и учителей на летние каникулы.
В этом году праздники были особенно трогательными, поскольку, помимо девятиклассников мы прощались с многолетним добрым учителем дошкольного образования и с нашим энергичним и любимым директором.
Желаем вам, Ирина и Туула, активной и счастливой жизни на пенсии!

Желаем всем ученикам, учителям и родителям хорошего лета!

#весенний праздник #летниеканикулы школавхельсинки

Koulun rehtoriksi on valittu Niina Sinkko – Suomalais-venäläinen koulu 02/06/2026

Suomalais-venäläisen koulun rehtoriksi on valittu Niina Sinkko. Uusi rehtori aloittaa työnsä 1.8.2026.

Koulun rehtoriksi on valittu Niina Sinkko – Suomalais-venäläinen koulu Suomalais-venäläisen koulun rehtoriksi on valittu FM Niina Sinkko. Hän aloittaa rehtorin virassa 1.8.2026. Niina Sinkko on aikaisemmin toiminut muun muassa venäjän kielen ja venäjänkielisen opetuksen apulaisrehtorina koulussamme ja eri järjestöjen johtotehtävissä.

Photos from Suomalais-venäläinen koulu's post 25/05/2026

Tämä vuosi oli Erasmus-akkreditointimme toinen, jonka aikana toteutettiin kaksi ryhmäliikkuvuutta. Saksa- vaihtoon osallistui yhdeksän 9.- luokkalaista ja yksi lukiolainen, Ranska-vaihtoon seitsemän 9.- luokkalaista ja kaksi lukiolaista. Yhteisprojektin aiheena meillä SVK: ssa
oli hyvinvointi, jota pohjustettiin onnellisuus- raportin hyvillä sijoituksilla ja tarkasteltiin eri näkökulmista: taloudellinen, sosiaalinen, ekologinen, kulttuurinen. Saksan Troisdorfista tammi- helmikuun kovilla pakkasilla saapuneet opiskelijat suomalaisine pareineen laativat lopputyönä julisteen, joissa käytettiin valokuvia eri talviaktiviteeteista. Ranskalais- suomalaisena yhteistyönä kerättiin niin ikään valokuvia keväisimmissä olosuhteissa eli toukokuun alussa.

Vastavierailuilla huhtikuussa kestävyysaiheista projektia jatkettiin. Syntyi kolmiulotteisia rakennelmia, kuvakollaasi ja oppimispäiväkirjoja.

Perhemajoituksen ansiosta parasta näissä vaihtoprojekteissa oli varmastikin uusien ystävyyssuhteiden syntyminen, vieraiden kielten ( erityisesti englanti ja venäjä) rohkaistunut käyttö ja sukellus ihan uuteen kulttuuriin - eli kansainvälisyystaitojen kehittyminen.

Haku on nyt auki ensi vuoden vaihtoprojekteihin, Saksaan ja Ranskaan. Hakemusta tulemaan!

21/05/2026

Terveiset Tukholmasta ruotsin ja historian keväiseltä opintomatkalta!

Photos from Suomalais-venäläinen koulu's post 19/05/2026

Kumppanikoulu Budapestista, Xantus Janos - kielilukiosta lukiolaisten vieraana.

Photos from Suomalais-venäläinen koulu's post 01/05/2026

Språkambassadörerna eli kielilähettiläät Telma Peura ja Kristiina Salo kävivät vierailulla lukiolaisten ja yhdeksäsluokkalaisten ruotsin tunneilla. Lähettiläät kertoivat lyhyesti Kielilähettiläät ry:n toiminnasta ja myös omasta matkastastaan ruotsin kielen parissa.

23/04/2026
Photos from Suomalais-venäläinen koulu's post 19/04/2026

Lukion 2. vuosikurssin opintomatka suuntautui viime viikolla keväiseen Budapestiin. Ohjelmassa oli kaupunkiin tutustumista kävellen, käynti Suomen suurlähetystössä, unkarilaisen musiikin talo sekä

Partnerikoulumme, Xantus Janos secondary school, oli järjestänyt meille kansanedustajan vastaanoton Unkarin parlamenttitalossa esittelykierroksen jälkeen.

Koulussa järjestettiin tanssitunti ja unkarin kielen alkeitakin opiskeltiin. Opiskelijat pääsivät käyttämään sekä englannin että venäjän kieltä esittäessään etukäteen valmistamansa esitelmät unkarilaisille opiskelijoille.

Viimeisenä päivänä ehdittiin vielä pikavisiitille serbikaupunkiin.



Közönöm, Budapest!

Oma koulu listan huipulle Koulu Helsinki :ssa?

Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Alue

Kategoria

Puhelin

Osoite


Kaarelankuja 2 B
Helsinki
00430