29/05/2026
Mahtavaa. Pistäkää ajankohta ylös. Noin klo 12:00 29.5.2026 se on tapahtunut.
Ota yhteyttä ja tee sijoitus itseesi! Valmennus ja testipalvelumme lähes koko Etelä-Suomen alueella. Personal Trainer-palvelut
29/05/2026
Mahtavaa. Pistäkää ajankohta ylös. Noin klo 12:00 29.5.2026 se on tapahtunut.
11/05/2026
Oletko huomannut, miten nykyään mieli pahoittuu joskus ihan yllättävistäkin asioista?
Joku onnistuu.
Joku innostuu jostain uudesta.
Joku uskaltaa näkyä, yrittää, treenata, laihduttaa, opiskella, aloittaa uuden työn, puhua ääneen tai tehdä asioita omalla tavallaan.
Ja silti joskus juuri ne asiat herättävät toisissa ärtymystä, arvostelua tai tarpeen kommentoida negatiivisesti.
Se on kiinnostavaa. Ikävää ja surullista samaan aikaan.
Koska usein kyse ei välttämättä ole siitä toisesta ihmisestä ollenkaan.
Voisiko joskus olla niin, että toisen tekeminen osuu johonkin meissä itsessämme?
Omiin pettymyksiin.
Keskeneräisiin unelmiin.
Väsymykseen.
Epävarmuuteen.
Tai siihen tunteeseen, että itse on ehkä jäänyt paikalleen?
Me kaikki kannetaan jotain. Ja joskus se näkyy siinä, miten reagoimme muiden tekemiseen.
Ehkä tärkeä kysymys ei aina olekaan:
“Miksi tuo tekee noin?”
Vaan:
“Miksi tämä herättää minussa näin vahvan tunteen?”
Siinä voi olla joskus yllättävän paljon opittavaa.
11/05/2026
Aloita treenit turvallisesti, tehokkaasti, ohjatusti.
NUORTEN NAISTEN SALIKURSSI KORTTELISALILLA.
Haluatko aloittaa kuntosaliharjoittelun turvallisesti, rennosti ja ilman epävarmuutta? Tämä kurssi on suunniteltu juuri sinulle, joka haluat oppia salitreenin perusteet kunnolla alusta alkaen.
Moni nuori kokee kuntosalille menemisen jännittäväksi: mitä siellä kuuluu tehdä, miten laitteet toimivat ja tekeekö liikkeet oikein? Tällä kurssilla saat varmuutta harjoitteluun, opit oikeat tekniikat ja ymmärrät, miten rakennat itsellesi toimivan treenirutiinin.
Kurssi tarjoaa turvallisen ja kannustavan ympäristön, jossa voit harjoitella omassa tahdissasi ammattitaitoisen ohjaajan tuella.
KURSSI SISÄLTÄÄ:
• 3 kuukauden salikortin koko kesän ajaksi
• 4 ohjattua harjoituskertaa (tiistaisin klo 18:30)
• Opastuksen laitteiden käyttöön ja oikeisiin suoritustekniikoihin
• Perusteet monipuoliseen ja tehokkaaseen harjoitteluun
• Varmuutta ja rohkeutta itsenäiseen treenaamiseen
Ohjauksesta vastaa kokenut valmentaja Heini Savinen, joka auttaa sinua pääsemään alkuun turvallisesti ja motivoivasti.
Tämä kurssi on erinomainen ensimmäinen askel kohti aktiivisempaa arkea, parempaa kehonhallintaa ja hyvää fiilistä treenaamisesta.
Hinta 129€/hlö. Sisältää 4 ohjauskertaa, sekä salikortin koko kesän yli (kesä - elokuu).
Paikkoja on rajoitetusti – varmista omasi ajoissa!
Mahdolliset kysymykset ryhmästä: [email protected]
Kurssille mahtuu 8 osallistujaa. Kurssi toteutuu, mikäli osallistujia on vähintään 4. Ilmoittautuminen 31.5.26 mennessä.
Suora linkki ilmoittautumiseen kommenteissa - >
Korttelisali - Malmi
Malmin raitti 1
00700 Helsinki
04/05/2026
🌼 KUNNOSSA LÄPI KESÄN!! 🌼
Mitä teet kesällä? No treenaat tietty! 🏋🏼♂️🔥
Treeniryhmän kesätunnit Korttelisalilla nyt myynnissä 🥳
Korttelin Kovimmat -kesätreeniryhmä Malmin Korttelisalilla
30.6.-20.8.26 tiistaisin & torstaisin (8 viikkoa)
klo 17:30-18:30
Huippujengin treeniryhmien tunneilta tuttua ja turvallista, ohjattua lihaskuntoharjoittelua Heinin kanssa 💪🏼 Tavallisille aikuisille. Epätavallisen hyvässä porukassa. Ryhmässä ei tarvitse olla valmiiksi “kova”, vaan tunneille tullaan kehittymään – omalla tasolla, yhdessä muiden kanssa.
Mitä saat?
👉🏼 Ohjatut lihaskuntotreenit 2 x viikossa ja salijäsenyyden.
👉🏼 Liikkumista iloisessa porukassa, hyvällä fiiliksellä
👉🏼 Pysyt kunnossa läpi kesän, eikä syksyllä tarvi alottaa TAAS alusta 🤭
Hinta: 169 €/kk, yht. 388 €
Maksat ilmoittautumisen yhteydessä ekan kuukauden ja toinen veloitetaan maksukortilta 31.7.26.
Paikkoja rajallinen määrä, ilmoittaudu pian! Linkki ilmoittautumiseen kommenteissa.
Maksu liikuntaetuuksilla onnistuu osoittamalla mobiilimaksu JM Sykkeelle. Lisätiedot ja kysymykset [email protected]
Ei koko, vaan se miten sitä käyttää?
Kärsitkö selkä-, polvi-, lonkka- tai jalkateräkivuista?
Liikkumisen ei pitäisi sattua – ja sinun ei tarvitse tyytyä jatkuvaan kipuun.
Kipuvex Toimintakykyvalmennus on 8 viikon pienryhmävalmennus, joka yhdistää terveydenhuollon asiantuntijan ohjauksen, yksilöllisen kipukartoituksen ja nousujohteisen harjoittelun, jotta voit liikkua vahvemmin, turvallisemmin ja ilman kuormituskipua.
🔍 Miksi valmennuksemme on erilainen?
Valmennus perustuu tuki- ja liikuntaelinosaan, kehon kuormitusketjujen ymmärtämiseen ja yksilölliseen huomiointiin:
• Jalkaterän ja alaraajan linjaus
• Keskivartalon tuki ja ryhti
• Liikkeen hallinta ja tasapaino
• Kuormituksen säätely ja kipujen ehkäisy
Lisäksi jokainen osallistuja saa 30 minuutin henkilökohtaisen kipukartoituksen, jossa selvitetään kipuhistoriasi, arvioidaan alaraajojen linjaus ja tunnistetaan kipua ylläpitävät tekijät. Saat myös yksilölliset harjoitepainotukset, jotta pienryhmässä harjoittelu todella palvelee sinua.
💡 Mitä 8 viikon valmennus tarjoaa?
• Parempi liikkuvuus ja kehonhallinta
• Vahvemmat alaraajat ja keskivartalo
• Tasapaino ja liikkeen varmuus
• Ymmärrys omasta kuormituksesta ja kivun mekanismeista
• Työkalut kivun uusiutumisen ehkäisyyn
Valmennus rakentuu viikoittain etenevistä teemoista:
1. Perusta kuntoon: Ryhti ja jalkojen merkitys
2. Liikkuvuus ja kipumekanismi: Mitä kipua ylläpitää
3. Alaraajan voima ja linjaus: Vahvat jalat, vähemmän kuormitusta
4. Keskivartalon tuki: Selän kuormituksen hallinta
5. Ylävartalo ja niska-hartiaseutu: Kuormituksen purku
6. Tasapaino ja kehonhallinta: Hermolihasjärjestelmän kehitys
7. Kuormituksen säätely: Harjoittelun optimointi ja palautuminen
8. Yhdistäminen ja jatkosuunnitelma: Itsenäinen harjoittelu ja pysyvät tulokset
👤 Kenelle valmennus sopii?
• Työikäisille, jotka kärsivät niska-, selkä-, lonkka-, polvi- tai jalkateräkivuista
• Yli 40-vuotiaille, jotka haluavat ylläpitää tai parantaa toimintakykyä
• Niille, jotka palaavat liikunnan pariin tauon jälkeen
• Niille, jotka haluavat ennaltaehkäistä tuki- ja liikuntaelinvaivoja
Et tarvitse hyvää peruskuntoa – harjoitteet sovitetaan tasollesi.
🧠 Asiantunteva ohjaus
Valmennuksesta vastaa Suvi, jalkaterapeutti ja valmentaja, joka yhdistää:
• Kliinisen jalkaterapiaosaamisen
• Alaraajojen linjaus- ja kuormitusanalyysin
• Toiminnallisen harjoittelun
• Käytännönläheisen, selkeän ohjauksen
Suvi tarkastelee kehoa kokonaisuutena – miten jalka vaikuttaa polveen, polvi lonkkaan ja lantio selkään. Ohjaustyyli on rauhallinen, kannustava ja turvallinen.
📍Milloin ja hinta:
Aloitus tiistaina 21.4 klo 17.30, viimeinen kerta tiistaina 9.6. Hinta 259 eur.
🚀 Haluatko liikkua varmemmin ja ilman jatkuvaa kipua?
Tule mukaan Kipuvex Toimintakykyvalmennukseen ja rakenna vahvempaa, toimintakykyisempää kehoa.
Varmista paikkasi osoitteesta:
https://kauppa.korttelisali.fi/pd/uusi-kategoria/47/kipuvex-toimintakykyvalmennus/
Namupeli.
Voi pelata koko perheen kesken.
Voin kertoa. Et syö montaa namia illan aikana ja tulee hyvää liikuntaa 😁.
23/03/2026
Aloita kevät vahvana ja hyppää mukaan mun KevätStartti pienryhmään!🌞
Haluatko lisää voimaa, energiaa ja hyvän treenirytmin kevääseen? KevätStartti -pienryhmävalmennus auttaa sinua kehittämään lihaskuntoa, vahvistamaan liikunnallista elämäntapaa ja pitämään motivaation yllä ennen kesää.
Treenaamme tavoitteellisesti, m***a rennossa ja kannustavassa ilmapiirissä. Saat valmentajan ohjauksen, ryhmän tuen sekä selkeän suunnan harjoitteluun ja koet kehityksesi myös konkreettisesti omassa olossa sekä voimatasoissa.
Aikataulu
🗓 Tiistaisin klo 17:00-18:00
📅 Aloitus ti 7.4. – kesto 10 viikkoa
📍 Huippuolo Valmennuskeskus, Malmin raitti 17 B, 4. krs
Valmennus sisältää:
✅Ohjatut pienryhmätreenit kerran viikossa
✅InBody-kehonkoostumusmittauksen
✅Lihaskuntotestit
✅Henkilökohtaisen kuntosaliohjelman omaan harjoitteluun
✅Ravintoneuvontaa halukkaille ja ruokapäiväkirja-analyysin
✅Mahdollisuus osallistua yhteen vapaavalintaiseen Huippujengi-treeniryhmän viikkotuntiin – eli saat kaksi ohjattua treeniä viikossa!
https://kauppa.korttelisali.fi/pd/kuntosali-malmi/48/kevatstartti-pienryhmavalmennus/
Hinta yhteensä : 399 € / 10 viikkoa. Voidaan maksaa myös 3. erässä = 133€/erä.
Maksutapoina myös liikuntaedut (Epassi, Edenred, Smartum).
Paikkoja on rajoitetusti – varmista oma paikkasi ja tee tästä keväästä vahvempi! 💪🌱
13/03/2026
Ei näytä hyvältä tämä tilasto ystävät hyvät. Suurin vaikutus tulee siitä, mitä suuhun survotaan.
Muistatteko mitä kävi ns. sokeriverolle , jota oltiin muutaman muun maan positiivisen tuloksen perusteella myös nostamassa? Se torpattiin. Mitä muuta tapahtui samaan aikaan? Liikunnan alv nostettiin!!!
Mun ratkaisuehdotukset, kuinka kelkka kääntyy ja suht nopealla aikataululla.
1️⃣ Liikuntapalveluiden verovähennys kaikille
2️⃣ Työpaikoille liikunta työajalla mahdolliseksi. Jos ei mahdollista, kompensoitu veroton ylimääräinen liikuntaraha.
3️⃣ Sokerivero + terveellisen ruoan ALV alas
4️⃣ 1h liikuntaa päivässä kouluihin
5️⃣ Terveyspisteisiin perustuva bonusjärjestelmä vakuutuksiin, sairauskulumaksuihin. Vähän kun autovakuutusten bonusjärjestelmä.
Plus kaikille työikäisille, jotka jää työn tai työttömyyden tai muun kautta ulos systeemistä, 300-500€ vuotuinen liikuntaraha.
Maailmalla näitä on pantu käytäntöön. Milloin täällä?
Olisko muita ideoita?
Järkyttävät madonluvut Suomesta: ”Normaalipainoiset loppuvat” Suomalaisten kunto on rapautunut vuosikymmenten ajan. Nyt avuksi kehitettiin uusi indeksi.
11/03/2026
Liikuntaetuudet. Hieno juttu. Kaikki voittaa eikö niin? Verovapaata ja kaikkea muita hienoja korulauseita.
Tässä se todellisuus osuu tuulettimeen.
Kun asiakas maksaa tuotteesta tai palvelusta yrityksen määrittelemän 100€ hinnan, kilahtaa yrittäjälle siitä 100€ enää 93,75€. Siitä toki lähdetään sitten ynnäämään verot yms veks.
Moni liikuntaetuuksia käyttävä ei tätä tiedä, että loppukädessä yritys, johon etuus käytetään on se taho, joka siitä maksaa suurimman siivun.
Tiesitkö sinä että kuvio on tämä?