Puhetaidon kouluttaja Antti Mustakallio

Tämän vuoden ehdottomasti kovin koulutus kenelle tahansa puheista ja vaikuttavasta viestinnästä kiinnostuneelle!

Jay Heinrichs on legendaarinen retoriikkaguru, jonka kirja Thank You For Arguing on kenties maailman myydyin vaikuttavan viestinnän opas. Nyt hän tulee Suomeen kouluttamaan.

Päivän mittainen työpaja Storytelling in Speeches and Presentations antaa osallistujille konkreettiset työkalut siihen, kuinka kertoa koukuttavia tarinoita puheissa ja presentaatioissa.

Koulutus järjestetään Vanajanlinnassa torstaina 4.6.

Storytelling in Speeches and Presentations - Retoriikan kesäkoulu 2026 Jay Heinrichsin workshop 4.6.2025 Tämä päivän pituinen workshop tarjoaa osallistujille tehokkaan koulutuksen vaikuttavien tarinoiden luomiseen ja käyttämiseen puheissa ja presentaatioissa....

*Ovatko ihmiset irrationaalisia vai numerot huonosti esitettyjä?*

Kuvittele seuraava tilanne:

1 % väestöstä sairastaa tiettyä tautia. Testi tunnistaa sairaat 90 % todennäköisyydellä. Testi antaa 9 % väärän positiivisen tuloksen terveille. Potilas saa positiivisen tuloksen.

Kuinka todennäköisesti hän on oikeasti sairas?

Useimmat vastaavat, että hän on sairas 80–90-prosentin todennäköisyydellä. Oikea vastaus on kuitenkin noin 9 %.

Tämän tyyppisen esimerkin on tehnyt tunnetuksi biaksia eli ihmisen ajattelun oikoteitä ja vinoumia tutkinut Daniel Kahneman. Tämän hän esittää yhtenä osoituksena siitä, että ihmisille on tyypillistä tehdä virheitä erityisesti todennäköisyyksien päättelyssä.

Myös asiantuntijat kuten lääkärit tekevät runsaasti tämän tyyppisiä päättelyvirheitä.

M***a tarina ei pääty tähän.

Saksalainen psykologi ja päätöksenteon tutkija Gerd Gigerenzer on esittänyt saman tilanteen toisin.

Kuvitellaan 1000 ihmistä:

Heistä 10 sairastaa tautia.
- Näistä kymmenestä yhdeksän saa positiivisen tuloksen.
- 990 on terveitä.
- Näistä 990:stä 89 saa väärän positiivisen tuloksen.

Kuinka moni positiivisen tuloksen saaneista on oikeasti sairas?

Nyt vastaus on helposti nähtävissä. Positiivisen tuloksen sai yhteensä 98 ihmistä, ja yhdeksän heistä on oikeasti sairaita. Niinpä vastaus on noin 9 %.

Olennaista on se, että kun tieto esitetään konkreettisina tapausmäärinä eikä vaikeammin hahmotettavina prosentteina, useimmat lääkärit osasivat vastata aivan oikein.

Gigerenzerin johtopäätös on se, ettei ongelma ole välttämättä ihmisen mieli vaan se, missä muodossa informaatio esitetään.

Kuka siis on irrationaalinen?

Kahnemanin ajattelee, että kun ihminen ei laske todennäköisyyksiä “oppikirjan mukaan”, tämä on osoitus biaksesta.

Gigerenzer lähestyy asiaa eri tavalla. Miksi odotamme ihmisten ajattelevan prosenttilaskennan logiikalla, jota ei ole koskaan esiintynyt ihmisen evolutiivisessa ympäristössä?

Ihmiset eivät kehittyneet käsittelemään prosenttitodennäköisyyksiä. He kehittyivät havaitsemaan, että “yksi kymmenestä sairastui”. Aivomme käsittelevät luontaisesti lukumääriä, eivät abstrakteja prosentteja.

Miksi tämä on tärkeää johtajille ja viestijöille?

Ajatellaanpa viestintää riskeistä.

Sanotaan esimerkiksi: “Lääkitys puolittaa riskin.”

Lause kuulostaa voimakkaalta. M***a se ei vielä kerro, kuinka suuri hyöty todellisuudessa on.

Jos riski laskee kahdesta prosentista yhteen prosenttiin, muutos on vain yksi prosenttiyksikkö.

M***a jos riski laskee 40 prosentista 20 prosenttiin, muutos on kaksikymmentä prosenttiyksikköä.

Molemmissa tapauksissa riski puolittuu, m***a käytännössä merkitys on täysin eri.

Mitä tästä opimme?

”Riski puolittuu” ei ole sinänsä väärä lause, m***a se ei kerro koko totuutta. Kun kerromme vain, että riski puolittuu, m***a emme kerro, kuinka suuri riski alun perin oli, vaikutus voi kuulostaa suuremmalta kuin se todellisuudessa onkaan. Siksi vastuullinen viestijä ei jätä kuulijaa arvailemaan mittakaavaa.

Selkeä tapa sanoa asia on esimerkiksi näin: “Riski puolittuu kahdesta prosentista yhteen prosenttiin.”

Paremmat päätökset syntyvät, kun numerot esitetään niin, että niiden merkitys on nähtävissä.

Mitä tästä seuraa?

Gigerenzer ei kiistä, etteikö ihmisillä olisi ajattelun vinoumia. M***a hän on sitä mieltä, että ennen kuin syytämme ihmismieltä, meidän pitäisi tarkastella viestiemme esitystapaa.

Jos haluamme parempia päätöksiä, meidän ei aina tarvitse kouluttaa ihmisiä “ajattelemaan paremmin”. Meidän pitää itse esittää tieto selkeämmin.

*Olemme loistavia kritisoimaan muita – m***a surkeita kritisoimaan itseämme*

Kuvittele tilanne, jossa luet kollegan kirjoittaman tekstin ja huomaat heti heikon kohdan. Perustelut ontuvat. Löydät loogisia hyppyjä. Johtopäätös ei seuraa premisseistä.

Seuraavana päivänä kirjoitat itse artikkelin. Luet sen läpi, ja se tuntuu vahvalta, selkeältä ja perustellulta.

Ihmismieli on evoluution myötä muokkautunut sellaiseksi, että se toimii eri tavalla omien ja toisten ajatusten kanssa.

Mikä on järkeilyn todellinen tehtävä?

Kognitiiviset psykologit Hugo Mercier ja Dan Sperber esittävät kirjassaan The Enigma of Reason väitteen:

> Järkeily ei näyttäisi kehittyneen ensisijaisesti totuuden löytämistä varten, vaan argumentointiin muiden kanssa. <

Toisin sanoen mielessämme ei asu neutraali tuomari vaan puolustusasianajaja. Olemme taitavia keksimään perusteluja omille ajatuksillemme silloinkin, kun ne eivät lepää vahvalla pohjalla.

Tämä näkyy tutkimuksissa hyvin selvästi. Kun ihmiset arvioivat muiden argumentteja, he ovat tarkkoja, kriittisiä ja analyyttisiä. Kun he arvioivat omia argumenttejaan, he ovat puolustavia ja sokeita heikkouksille.

Yhdessä kokeessa osallistujat kirjoittivat perusteluja omille johtopäätöksilleen. Myöhemmin heille näytettiin näitä heidän keksimiään perusteluja, m***a osa niistä esitettiin muka toisten kirjoittamina. Kun ihmiset luulivat omia argumenttejaan toisten kirjoittamiksi, valtaosa hylkäsi ne heikkoina.

*Päättely on joukkuelaji*

Jos ajattelisimme ihmistä yksinäisenä totuudenetsijänä, tällainen ihmismielen piirre näyttäisi jonkinlaiselta vialta. M***a kun ajattelemme ihmistä ryhmäeläimenä, näkökulma muuttuu.

Evoluution näkökulmasta tärkeintä ei ollut, että jokainen yksilö ajattelee täydellisen rationaalisesti yksin. Olennaista oli, että ryhmä teki yhdessä riittävän hyviä päätöksiä.

Tätä varten tarvittiin:

- yksilöitä, jotka puolustavat näkökulmiaan
- yksilöitä, jotka löytävät heikkouksia muiden perusteluista
- keskustelua, jossa argumentit hioutuvat.

Totuus ei siis syntynyt yksilön päässä vaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Kun väittelet mielessäsi, voitat helposti, koska sama mieli keksii argumentit ja arvioi ne. Ilman ulkopuolista haastetta päädymme helposti vahvistamaan omia käsityksiämme.

Tätä ei kannata ajatella moraalisena tai luonteen heikkoutena, sillä kyse on rakenteellisesta ominaisuudesta.

Mitä tämä tarkoittaa johtamiselle ja asiantuntijatyölle?

Tämä on piirre, jolta meitä ei suojaa sen paremmin älykkyys kuin koulutuskaan. Päinvastoin mitä taitavampia olemme argumentoimaan, sitä taitavampia olemme puolustamaan itseämme.

Siksi parhaat päätökset syntyvät harvoin yksin. Parhaiten ne syntyvät yhdessä muiden kanssa sellaisessa ympäristössä, jossa:

- eri näkemykset saavat tilaa
- kritiikki ei ole uhka vaan resurssi
- luottamus mahdollistaa erimielisyyden.

Miten voimme kehittyä paremmiksi arvioimaan omaa ajatteluamme?

Kokeile tätä: Kirjoita perustelusi auki ja palaa niihin myöhemmin. Lue ne kuin ne olisi kirjoittanut joku, jonka kanssa olet eri mieltä. Jos ne kestävät tämän koettelun, silloin olet vahvoilla.

Toinen keino on vielä parempi: Kerää ympärillesi ihmisiä, joiden tehtävä on haastaa sinua hyväntahtoisesti m***a tarkasti. He näkevät sen, mitä sinulta jää pimentoon.

Yksin olemme puolueellisia, m***a yhdessä voimme olla yllättävän rationaalisia.

*Kognitiiviset vinoumat eivät ole ajattelun virhe vaan sen ominaisuus*

Meistä jokainen pitää itseään kohtuullisen rationaalisena. Se on ymmärrettävää ja samalla osittain harhaa. Yksi kognitiivisen ja sosiaalipsykologian vahvimmista havainnoista on nimittäin tämä:

> Ihmismieli ei ole rakennettu ensisijaisesti totuuden löytämiseen, vaan toimintakyvyn ja sosiaalisen aseman säilyttämiseen. <

Tästä näkökulmasta kognitiiviset vinoumat eivät ole virheitä järjestelmässä. Ne ovat järjestelmä.

Kun tarkastelee kognitiivisia vinoumia kokonaisuutena, niiden taustalla näkyy kolme syvää psykologista tarvetta.

1. Tarve säilyttää myönteinen minäkuva

Ihminen tarvitsee tunteen, että hän on pätevä, moraalinen ja järkevä. Tämä selittää sen, että onnistumiset tulkitaan helposti omaksi ansioksi ja epäonnistumiset olosuhteiden seurauksiksi.

Samoin useimmat meistä pitävät itseään keskimääräistä parempina, mikä on tilastollisesti mahdotonta. Pidämme myös omia johtopäätöksiämme yleensä rationaalisina ja tasapainoisina, ainakin verrattuna muiden tunnepitoiseen ajatteluun.

Tämä ei ole pelkkää itsepetosta vaan se on psykologinen käyttöjärjestelmä, joka pitää toimijuuden ja motivaation käynnissä.

2. Tarve kuulua ryhmään

Ihmismieli kehittyi pienissä yhteisöissä, joissa ryhmä merkitsi turvallisuutta. Siksi suosimme automaattisesti omaa ryhmäämme, tulkitsemme sen teot myönteisesti ja annamme sille enemmän anteeksi kuin muille. Tämä näkyy kaikkialla: politiikassa, organisaatioissa, työyhteisöissä, asiantuntijakeskusteluissa.

Kritiikki omasta ryhmästä hyväksytään helpommin sisältä kuin ulkoa. Toisen ryhmän virheet nähdään luonteessa, oman ryhmän virheet johtuvat tilanteista. Selitys tälle löytyy ihmismielen evoluutiosta.

3. Tarve ennustettavaan maailmaan

Ihminen tarvitsee tunteen, että maailma on jollain tavalla hallittavissa. Siksi yliarvioimme yksilön luonteen merkitystä ja aliarvioimme tilanteiden vaikutusta. Arvioimme myös päätöksiä lopputuloksen perusteella, vaikka lopputulos olisi sattumanvarainen. Lisäksi oletamme muiden ajattelevan suunnilleen samaan tapaan kuin me ajattelemme.

Selkeä m***a osittain virheellinen maailma tuntuu turvallisemmalta kuin täysin realistinen m***a kaoottinen maailma.

*Syvin harha: usko omaan objektiivisuuteen*

Yksi tutkimuskirjallisuuden vahvimmista löydöistä on niin sanottu bias blind spot: ihminen tunnistaa vinoumat muissa paremmin kuin itsessään.

Tämä ei johdu siitä, että ihmiset olisivat typeriä tai huonosti koulutettuja, vaan siitä, miten ihmismieli on ylipäätään rakennettu toimimaan. Jos näkisimme jatkuvasti oman ajattelumme vinoutuneisuuden, päätöksenteko hidastuisi ja itsevarmuus heikkenisi.

Siksi mieli tekee ovelan tempun: koemme omat johtopäätöksemme suoraan todellisuudesta nousevina, muiden johtopäätökset puolestaan tulkintoina. Niinpä helposti ajattelemme: minä vain tarkastelen faktoja, kun taas muut ovat ideologiansa ohjaamia.

Mitä tämä tarkoittaa työelämässä ja johtamisessa
Kognitiiviset vinoumat eivät katoa koulutuksella tai älykkyydellä. Itse asiassa asiantuntijuus voi joskus vahvistaa niitä: mitä paremmin osaamme argumentoida, sitä taitavammin osaamme puolustaa omia virheellisiä näkemyksiämme.

Siksi keskeinen kysymys ei ole se, miten voimme poistaa vinoumat (koska emme voi poistaa niitä), vaan miten opimme toimimaan niiden kanssa.

Muutama käytännöllinen seuraus:

- Eriävät näkemykset eivät läheskään aina johdu tiedon puutteesta vaan usein identiteetistä ja ryhmäsidoksista.

- Ihminen harvoin muuttaa mieltään pelkän argumentin voimasta.

- Turvallinen vuorovaikutus muuttaa näkemyksiä tehokkaammin kuin väittely.

- Kyky tarkastella omaa ajattelua ulkopuolelta on todellinen asiantuntijuuden merkki.

Ehkä tärkein oivallus on tämä:

> Ihminen ei ensisijaisesti etsi totuutta vaan hän etsii psykologista vakautta. <

Totuus hyväksytään yleensä vasta silloin, kun se ei uhkaa liikaa minäkuvaa, ryhmäsidettä tai toimijuuden tunnetta.

Tämän ymmärtäminen ei tee meistä kyynisiä vaan realistisempia. Sen myötä voimme kehittyä rakentavammiksi keskustelijoiksi. Ehkä meistä tulee myös hieman armollisempia muita ja itseämme kohtaan.

Yleisö osoitti seisaaltaan suosiota Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion puheelle Münchenin turvallisuuskonferenssissa - m***a kuuntelivatkohan he sitä tarkasti?

Puhe sisälsi sillanrakennusretoriikkaa m***a myös vahvoja America First -linjauksia. Aina on myös syytä katsoa, vastaavatko teot sanoja. Kirjoitin kriittisen katsauksen.

Marco Rubion puhe Münchenissä - kriittinen katsaus - Sana haltuun Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio piti Münchenin turvallisuuskonferenssissa 14.2. puheen, joka sai paikan päällä myönteisen vastaanoton. Puhe keskeytyi pari kertaa väliaplodeihin ja lopussa suosionosoitusten aikana valtaosa kuulijoista nousi seisomaan. Monet kiittelivät puheen rakentavaa...

Pelottelua pidetään usein halpana retorisena keinona. Silti sitä käytetään jatkuvasti: politiikassa, mediassa, terveysviestinnässä ja organisaatioiden sisäisessä viestinnässä.

Eikä ihme, sillä pelko voi muuttaa ihmisten käyttäytymistä nopeasti.

M***a aina pelottelu ei toimi halutusti. Tai pelko jää elämään tavalla, jota kukaan ei enää hallitse.

Tämä kirjoitus kokoaa yhteen tutkimustietoa siitä, miten pelko toimii vaikuttamisen välineenä: milloin pelkoon perustuva viesti toimii ja milloin se ei toimi.

*Pelko toimii, kun se yhdistyy toimijuuteen*

Tutkimus on varsin yksimielinen yhdestä asiasta: pelkkä pelottelu ei yleensä muuta käyttäytymistä. M***a tilanne muuttuu, jos se saa rinnalleen kokemuksen siitä, että ihminen voi tehdä jotain.

Kun ihminen kokee, että 1) uhka on todellinen, 2) se koskee minua, 3) voin toimia ja 4) toiminta auttaa, pelko voi johtaa muutokseen.

Ilman toimijuutta pelko johtaa useammin torjuntaan, kyynisyyteen tai lamaantumiseen. Tämä näkyy hyvin keskustelussa ilmastonmuutoksesta: ihmiset eivät oikein tiedä mitä tehdä ja ovat tilanteen edessä avuttomia.

*Miksi pelottelu voi olla niin tehokasta*

Pelkoon perustuva viesti hyödyntää useita tunnettuja ajattelun vinoumia.

Negatiivisuusvinouma

Ihmismieli on herkkä tarttumaan uhkiin ja kielteiseen tietoon. Negatiivinen viesti herättää enemmän huomiota, tuntuu tärkeämmältä ja jää paremmin mieleen kuin myönteinen tai rauhoittava tieto.

Kun ihminen kuulee pelottavan väitteen, se painuu mieleen helposti ja alkaa ohjata tulkintaa. Myöhemmin kuultu korjaava tieto ei useinkaan kumoa ensimmäistä vaikutelmaa yhtä voimakkaasti, koska se ei herätä samanlaista tunnereaktiota. Yksi dramaattinen uhkakuva voi siis painaa enemmän kuin useat sitä kumoavat faktat.

Siksi pelkoon perustuvat viestit leviävät nopeasti. Negatiivinen informaatio saa etumatkan, jota myöhemmän korjaavan viestinnän on vaikea kuroa kiinni.

Belief perseverance

Ihmiset pitävät usein kiinni muodostamistaan uskomuksista silloinkin, kun niiden alkuperäinen perustelu osoittautuu heikoksi tai virheelliseksi.

Kun ihminen on kerran päätynyt johtopäätökseen siitä, miten jokin asia toimii, hän ei luovu siitä helposti. Vaikka yksittäinen tutkimus tai väite kumottaisiin, hän voi silti ajatella, että johtopäätös on oikeansuuntainen. Alkuperäinen todiste horjuu, m***a uskomus jää.

Siksi pelkkä oikaisu ei aina muuta mielipidettä. Ihminen voi hyväksyä, että jokin tutkimus oli virheellinen, m***a pitää silti kiinni käsityksestään. Näin kerran syntynyt pelko tai epäilys voi säilyä vakaumuksen tasolla pitkään.

Continued influence effect

Tämä on samankaltainen kuin edellinen vinouma, m***a yhdellä olennaisella erolla: ihminen ei enää usko varsinaiseen väitteeseen, koska se on kumottu, m***a siitä huolimatta se vaikuttaa hänen ajatteluunsa.

Kun ihminen kuulee uskottavalta kuulostavan väitteen, hän rakentaa sen ympärille selityksen maailmasta. Vaikka väite myöhemmin kumotaan ja hän hyväksyy korjauksen, alkuperäinen selitysmalli jää helposti taustalle. Uusi tieto ei täysin korvaa vanhaa, vaan sen rinnalle jää pieni epäilys: ehkä siinä oli kuitenkin jotain perää.

Näin ollen edes se ei välttämättä riitä, että ihminen saadaan vakuutettua alkuperäisen väitteen virheellisyydestä. Sen herättämä pelko tai epäilys voi ohjata ajattelua vielä pitkään. Tämä tekee pelkoon perustuvista viesteistä erityisen sitkeitä.

*Andrew Wakefield: oppikirjaesimerkki pelon voimasta*

Yksi tunnetuimmista esimerkeistä on Andrew Wakefieldin 1990-luvulla julkaisema tutkimus, joka väitti, että lapsille annettavat perusrokotukset voivat aiheuttaa autismia. Tutkimus ilmestyi arvovaltaisessa Lancet-lehdessä, mikä antoi väitteelle heti poikkeuksellista uskottavuutta.

Tutkimus osoittautui myöhemmin virheelliseksi ja vilpilliseksi. Se vedettiin pois, ja sen tekijä menetti lääkärinoikeutensa.

Luulisi että rokotepelolle ei olisi tämän jälkeen enää mitään perusteita. M***a toisin kävi: pelko jäi elämään.

Miksi?

- Väite koski lapsia, joten kyseessä oli korkea emotionaalinen panos
- Uhka oli vakava ja peruuttamaton
- Ratkaisu näytti yksinkertaiselta: vältä rokotetta
- Negatiivisuusvinouma teki väitteestä muistettavan
- Belief perseverance piti uskomuksen elossa
- Continued influence effect jätti mieliin epäilyn silloinkin, kun väitteet oli kumottu

Vaikka moni ei enää usko alkuperäiseen tutkimukseen, pelko voi silti vaikuttaa valintoihin.

*Milloin pelottelu ei toimi*

Pelolla vaikuttaminen epäonnistuu usein neljässä tilanteessa:

1. Kun ratkaisu puuttuu

Jos ihmiset eivät näe toimivaa tapaa reagoida, pelko johtaa torjuntaan.

2. Kun viesti koetaan manipulatiiviseksi

Liiallinen dramatisointi heikentää luottamusta.

3. Kun uhka on liian suuri

Ylivoimainen uhka lamaannuttaa eikä aktivoi.

4. Kun viesti uhkaa identiteettiä

Jos pelkoon kytkeytyy poliittinen tai moraalinen identiteetti, ihmiset puolustautuvat.

*Ensimmäinen tarina saa etumatkan*

Vaikuttamistutkimuksessa toistuu yksi havainto: Ensimmäinen uskottava selitys saa merkittävän etumatkan.

Myöhempi faktakorjaus joutuu purkamaan jo rakennetun mielikuvan. Siksi pelkoon perustuva väite voi vaikuttaa pitkään, vaikka se myöhemmin kumottaisiin.

Pelko ei ole vain väite maailmasta vaan se on tunnekokemus, joka jää vaikuttamaan mielen perukoille.

*Mitä tästä seuraa viestijälle*

Pelko on voimakas m***a arvaamaton työkalu.

Se toimii, kun:

- uhka on uskottava
- toimijuus on selkeä
- sävy on luottamusta rakentava

Se epäonnistuu, kun:

- pelko jää vaille ratkaisua
- luottamus puuttuu
- viesti koetaan manipulatiiviseksi

Pelkoa on helppo herättää, m***a sitä on vaikeaa poistaa. Siksi pelkoon vetoamisessa tulee nopeasti vastaan erilaisia eettisiä kysymyksiä.

Moraalisesti kestävä tapa viestiä uhista ei perustu pelon maksimoimiseen vaan luottamuksen rakentamiseen. Todellisista uhista on syytä puhua rehellisesti ja selkeästi, m***a samalla on kerrottava, mitä ihmiset voivat tehdä ja miksi toiminta auttaa. Pelkkä uhkakuvien maalaaminen ilman toimijuutta lisää helposti ahdistusta ja torjuntaa.

Kestävä uhkaviestintä tunnistaa ihmisten huolen eikä vähättele sitä, m***a ei myöskään liioittele tai manipuloi. Sen tavoitteena ei ole säikäyttää vaan auttaa ymmärtämään ja toimimaan. Juuri siksi se on pitkällä aikavälillä myös vaikuttavampaa.

Yksi sitkeimmistä uskomuksista työelämässä on tämä: jos ihmisille antaa riittävästi tietoa, he tekevät järkeviä päätöksiä.

Kokemus kuitenkin kertoo muuta. Johtoryhmissä, organisaatioissa ja julkisessa keskustelussa näemme jatkuvasti tilanteita, joissa vahvatkaan faktat eivät muuta kantoja.

Miksi?

*Emme ajattele vain totuuden löytämiseksi*

Psykologiassa ilmiötä kutsutaan motivoituneeksi päättelyksi (motivated reasoning). Se tarkoittaa, että ajattelu ei ole neutraalia. Sitä ohjaa usein se, mihin haluamme päätyä.

Emme siis aina kysy: Mikä on totta? Kysymme usein, huomaamattamme: Mikä sopii siihen, mitä jo ajattelen?

Ihminen etsii, tulkitsee ja muistaa tietoa tavalla, joka tukee:

- omaa identiteettiä
- ryhmään kuulumista
- aiempia päätöksiä
- käsitystä itsestä järkevänä toimijana

Siksi älykkäät ja koulutetut ihmiset eivät ole immuuneja motivoituneelle päättelylle. He ovat päinvastoin usein erityisen taitavia perustelemaan sitä, mihin jo uskovat.

*Pelkkä tieto harvoin riittää*

Jos uusi tieto tukee nykyistä näkemystä, se hyväksytään helposti. M***a jos se uhkaa identiteettiä, asemaa tai aiempia päätöksiä, mieli alkaa suojautua.

Tämä näkyy arjessa:

- strategiapäätöksiä puolustetaan silloinkin, kun data ei kestä tarkastelua
- omia ideoita arvioidaan lempeämmin kuin muiden ehdotuksia
- epäonnistumiset selitetään poikkeuksina

Kyse ei ole epärehellisyydestä, vaan siitä, että ajattelu suojaa myös käsitystämme itsestämme.

Tästä voisi päätellä, että mielipiteet muuttuvat harvoin. M***a tarina ei pääty tähän. Toisinaan mielipiteet kuitenkin todistetusti muuttuvat.

*Milloin mieli sitten muuttuu?*

Neurotieteilijä Tali Sharot on tutkinut, miten ihmiset päivittävät uskomuksiaan, kun he saavat uutta tietoa. Hänen työnsä tuo keskusteluun tärkeän näkökulman: uskomukset eivät muutu vain tiedon määrän perusteella, vaan sen mukaan, miltä tieto tuntuu.

Ihmiset päivittävät uskomuksiaan herkemmin, kun uusi tieto:

- lisää toivoa
- vahvistaa tunnetta, että tilanteeseen voi vaikuttaa
- avaa mahdollisuuden toimia

Uhkaava tieto torjutaan helposti, jos se synnyttää avuttomuuden tai häpeän tunteen.

*Miksi pelottelu toimii huonosti?*

Mieli alkaa liikkua vasta, kun uusi näkökulma ei tunnu pelkältä uhalta vaan avaa myös mahdollisuuden toimia. Siksi pelkkään pelotteluun perustuva viestintä toimii harvoin.

Kun viesti herättää pelkoa m***a ei tarjoa toimijuutta, ihmiset:

- vähättelevät riskiä
- välttelevät aihetta
- kyseenalaistavat lähteen

Kun samaan viestiin liitetään selkeä mahdollisuus toimia, vastaanotto muuttuu. Ongelma + ratkaisu toimii. M***a pelkkä ongelma toimii vain harvoin.

*Mitä tämä tarkoittaa johtajille ja viestijöille?*

Jos haluamme vaikuttaa ajatteluun, pelkkä argumentointi ei riitä. Tarvitaan myös psykologista ymmärrystä.

Kolme käytännön oivallusta:

1. Turvallisuus ennen faktoja

Ihminen voi tarkistaa kantaansa vasta, kun hänen ei tarvitse puolustaa identiteettiään.

2. Yhdistä tieto mahdollisuuteen

Tieto, joka avaa toiminnan suunnan, otetaan vastaan eri tavalla kuin tieto, joka vain osoittaa ongelman.

3. Kysy enemmän kuin väität

Kysymykset avaavat ajattelua. Väitteet pakottavat puolustamaan.

Usein tehokkain tapa vaikuttaa ei ole voittaa väittelyä, vaan luoda tila, jossa toisen on mahdollista ajatella uudelleen.

*Entä oma ajattelumme?*

Motivoitunut päättely ei koske vain muita, vaan me olemme kaikki samassa veneessä.

Siksi ehkä tärkein kysymys ei ole: Miksi muut ihmiset eivät ymmärrä? Vaan: Milloin minä itse torjun tietoa, koska se tuntuu epämukavalta?

Ajattelu ei muutu pakottamalla. Se muuttuu, kun muutos tuntuu mahdolliselta. Usein vasta silloin faktat alkavat todella vaikuttaa.

https://sanahaltuun.fi/2026/02/miksi-faktat-eivat-muuta-ihmisten-mielia-m***a-toivo-voi/

Kanadan pääministeri Mark Carney piti Davosissa puheen, jota monet ovat luonnehtineet historialliseksi.

Luin sen ja ymmärrän puheen ansiot ja sen, että monet ovat olleet siitä vaikuttuneita. M***a: mielestäni puheen ytimessä on hämmästyttävä retorinen moka. Puheenkirjoittajaa ei ollut tällä kertaa käytetty, m***a ehkä olisi kannattanut.

Kirjoitin muutaman kriittisen huomion. Lue postaukseni.

Mark Carneyn puheen kohtalokas analogia - Sana haltuun Kanadan pääministeri Mark Carney piti Maailman talousfoorumissa (WEF) Davosissa 20.1. puheen, joka on saanut osakseen runsaasti kiitosta. Puhe ei ollut enempää eikä vähempää kuin julistus yhden maailmanajan päättymisestä ja uuden kansainvälisen järjestyksen muodostamisesta. Puheen viest...

Eilen oli kahden koulutuksen päivä. Ensin MTK:n vaikuttajakurssilla tehokkaat työkalut puheiden kirjoittamiseen ja sitten puheenvuoro vaikuttavasta viestinnästä opetushallituksen järjestämässä Digioppimisen Areenassa. Kummatkin olivat antoisia tilaisuuksia.

Digipedagogiikan etenemisen esteinä on asioita, joihin voidaan vaikuttaa viestinnän keinoin. Kitkaa aiheuttaa se, että IT-asiantuntijat ja pedagogit eivät puhu aina samaa kieltä ja tulee väärinymmärryksiä. On myös kaikenlaista luottamuspulaa ja muutosvastarintaa. Annoin osallistujille konkreettisia vinkkejä, kuinka he voivat toimia tällaisissa tilanteissa.

Puheenvuoroni jälkeen pääsin vielä yhteiskuvaan Ammattiopisto Luovi:n digipedagogiikan asiantuntijoiden kanssa. 😊

Nyt olisi tarjolla kaksi ja puoli tuntia puhetaitoa ja retoriikkaa! 😃

Olin vieraana Christoffer Weissin vetämässä Ammattipuhuja-podcastissa. Vierailujaksoni on nyt julki, ja jos vaikuttava viestintä, retoriikka, esiintyminen, puheenkirjoitus yms. kiinnostavat, pistä ihmeessä kuunteluun. Kävimme nimittäin varsin pitkän keskustelun, jossa käännettiin monet kivet!

Ammattipuhuja-podcast kannattaa pistää muutenkin seurantaan.

Linkki kommenteissa.

Puheoppeja Eläinlääkäripäivillä.

Messukeskuksessa järjestettävät Eläinlääkäripäivät tarjoavat alan ammattilaisille monipuolisen ohjelman kolmen päivän aikana 12.-14.11. Oli ilo olla mukana ja jakaa puhetaidon ilosanomaa.

Vaikka kuva viittaakin antiikin viisauksiin, pohdimme osallistujien kanssa myös varsin moderneja kysymyksiä: kriisiviestintää ja turvallisuuden luomista puheella.

Sali oli iso, ja koulutukseni kesti kolme tuntia, joten vähän mietin, miten tässä saisi luontevasti vuorovaikutusta osallistujien kanssa. M***a ilahduttavasti osallistujat saapuivat salissa olevien mikrofonien luokse ja esittivät hyviä kysymyksiä ja kommentteja aina kun annoin tähän mahdollisuuden, eli varsin m***a kertaa.

Eläinlääkärit, niin kuin kaikki asiantuntijat ja johtajat, kohtaavat työssään runsaasti monenlaisia puhe- ja esiintymistilanteita, ja haluankin uskoa, että koulutus antoi heille hyödyllisiä työkaluja ja valmiuksia.

Puhuin lauantaina 8.11. kristillisessä Global Leadership Summit -johtajuuskonferenssissa (GLS). Puhetaito on johtajan tärkeimpiä työkaluja, joten oli hienoa päästä puhumaan lempiaiheista.

GLS vaikuttaa olevan monille osallistujille tärkeä tapahtuma, joten oli mukavaa että sain sinne kutsun jakamaan puheoppeja.