Perhepäivähoito Nanan Nallukat
Kodinomaista lastenhoitoa ja musiikkileikkiä! Olen 43-vuotias perheenäiti. Hoidan tällä hetkellä kotonani 1-vuotiasta kuopustamme.
Olen koulutukseltani lähihoitaja (lastenhoitaja) ja musiikkileikkikoulun opettaja. Olen toiminut lastenhoitajana ja musiikinopettajana päiväkodeissa, kunnallisena perhepäivähoitajana ja kerho-ohjaajana asukaspuistossa.
Alue
Kategoria
Ota yhteyttä koulu
Puhelin
Nettisivu
Osoite
Nuottakunnantie 10 C
Espoo
02230
Yleistä tietoa
ARVOT
Kaikki lapset ovat tasa-arvoisia: kaikkia lellitään ja hellitään tasapuolisesti:)
Arjen säännöllisyys ja selkeät rajat antavat lapselle turvallisen olon.
ARKEA
Leikkimisen ja puuhastelun lisäksi pidämme säännöllisesti musiikkihetkiä, jolloin mm. laulamme, tanssimme ja loruttelemme.
Ruoka tulee Nanan keittiöstä ja se valmistetaan tuoreista raaka-aineista.
TILAT
Kotimme on kaksikerroksinen paritalo. Hoito tapahtuu yläkerrassa, jossa on avara leikki- ja oleskelutila, keittiö sekä makuuhuoneita lepoa varten. Ulkoilemme oman aidatun pihamme lisäksi lähipuistoissa.
PERHE
Perheeseemme kuuluu minun ja mieheni lisäksi neljä lasta: kolme koululaista ja yksi taapero.
LEMMIKIT
Perheessämme on kaksi kania: Noel ja Mimi. Kanit asuvat omassa häkissään alakerrassa ja niitä voi käydä tervehtimässä vaikka joka päivä.
Soita ja tule käymään, kerron mielelläni lisää!
Nana