Nuorisokeskus Ankkapurha

Nuorisokeskus Ankkapurha

Jaa

Ankkapurha soveltuu mitä erilaisimpien tapahtumien pitopaikaksi ympäri vuoden.

Nuorisokeskus Ankkapurha sijaitsee historiallisella ja kauniilla Ankkapurhan alueella Kymijoen varrella, Kouvolan kaupungissa vain puolentoista tunnin ajomatkan päässä pääkaupunkiseudusta. Keskus palvelee ensisijaisesti valtakunnallista nuorisotoimintaa, leiri- ja luontokoulutoimintaa sekä nuorisomatkailua.

Photos from Nuorisokeskus Ankkapurha's post 05/06/2026

Tällä viikolla meillä on aloittanut ensimmäiset yhdeksän kesänuorta omat 10 työvuoron jaksonsa.

Kaiken kaikkiaan meidän työporukassa tulee työskentelemään 27 15-18-vuotiasta eri tiimien tehtävissä kesän aikana🌞. Isoin osa nuorista on saanut kesätyösetelin, joka mahdollistaa kesätyöpaikan tarjoamisen näinkin monelle. Muutama nuorista on kesätöissä piikkiin.

Näissä kuvissa kiinteistö-ja puutarhatiimin Eliel, Vili ja Veeti siistivät keskuksen syötävää puutarhaa ja kartanon rantalavan katsomoa. Paljon on viikossa ryhmä Onnilla täydennettynä saanut aikaan💪🏻.

Photos from Nuorisokeskus Ankkapurha's post 03/06/2026

Kaksi ja puoli kuukautta Suomen keväässä, ESC-vapaaehtoisprojektissa meillä Ankkapurhassa, ovat olleet Lilianille ja Etiennelle ikimuistoiset. Lue alta heidän tunnelmiaan jakson päättyessä👇🏻

"This volunteering experience was very important for me. I will keep many good memories from these two and a half months in Finland.

I enjoyed working with children and being part of the activities at the youth centre.
But what I liked the most was taking part in many different activities. I enjoyed outdoor manual work, like building fences, but also working with children and teenagers. We did many activities together such as cycling, climbing, canoeing, and orienteering.

I will remember the moments shared with the team, the young people, and all the new experiences I had here. This project helped me become more independent, open-minded, and confident." ~Lilian

"I really love Finnish culture! I fell in love with the saunas and the peaceful nature, especially the forests and lakes. I also met so many wonderful people here. At first, I was surprised by how early people eat, but now I’m completely used to having lunch at 11 am!

I will never forget the saunas, the KooKoo matches in Kouvola, and all the amazing people I've met. It has been an incredible experience. Next up: spending 5 days in Rovaniemi before heading back home. Kiitos! 🇫🇮✨" ~Etienne

Photos from Nuorisokeskus Ankkapurha's post 01/06/2026

Maaliskuussa meillä aloittaneet ESC-vapaaehtoisnuoret Lilian ja Etienne lähtevät tällä viikolla jatkamaan matkaa. Lilian suuntaa takaisin Ranskaan, Etienne ehtii vielä vierailla Rovaniemellä ennen Suomesta lähtöä✈️.

Muutaman kuukauden projektiin on mahtunut paljon erilaisia työtehtäviä. Nämäkin nuoret ovat olleet meidän eri tiimeille aivan valtavan isona apuna🧡.

Viime viikon lopulla nautittiin porukalla läksiäiskahvit Makasiinikahvilalla. Muistona Ankkapurhasta vapareiden mukaan lähtee Muumi-pyyhkeet, suklaata ja salmiakkia.
~~~
Our ESC-volunteers Lilian and Etienne, who joined us in March, are continuing their journey this week. Lilian is heading back to France, while Etienne will still visit Rovaniemi before leaving Finland ✈️.

Their few months with us included many different tasks and experiences. Both have been an enormous help to our different teams, and we are truly grateful for their contribution 🧡.

At the end of last week, we enjoyed farewell coffee together at the café Makasiinikahvila. As a memory of Ankkapurha, our volunteers are taking home Moomin towels, chocolate, and a taste of Finnish salmiakki.


27/05/2026

Kevään leirikoulusesonki päättyi meillä tänään, kun viimeinen ryhmä suuntasi kotimatkalle🚍.

Valtavan iso kiitos kaikille meillä vierailleille oppilaille, opettajille, ohjaajille ja huoltajille💚. Yhteensä alkuvuoden aikana leirikouluryhmiä on ollut 26 ja suosituimmat aktiviteetit ovat olleet matalaharjoiterata, labyrintti ja jousiammunta.

Elokuussa jatketaan leirikouluja koululaisten kesäloman jälkeen! Ja meillä alkaa seuraavaksi kesän sesonki. Nuoret kesätyöntekijät aloittavat ensi viikolla, talo täyttyy eri leirinjärjestäjien ryhmistä ja 8. kesäkuuta alkavat meidän omat päiväleiritkin. Mahtuu viikkoihin useampia tyhy-ryhmiäkin ja Nuotta-valmennusta😊.

25/05/2026

Koulujen kesälomat alkavat ensi lauantaina🥳 Loman alun kunniaksi tarjoamme keskuksemme Makasiinikahvilassa lauantaina ja sunnuntaina 150:lle ensimmäiselle kesäloman aloittavalle alakoululaiselle Pingviini-jäätelöpuikon.

Makasiinikahvila on avoinna lauantaina klo 12-19 ja sunnuntaina klo 12-18.

Photos from Nuorisokeskus Ankkapurha's post 19/05/2026

Tänään meillä vieraili päiväretkellä yli 50 lapsen päiväkotiporukka ryhmien opettajien ja hoitajien kanssa. Ohjaajamme Sanni ja Minttu ohjasivat lapsille leikkiluontopolku-aktiviteetin, jonka tehtäviin kuului esimerkiksi kiikarointia, luonnonmateriaaleista ötököiden tekoa sekä tasapainoilua.

Lämmin sää suosi retkipäivän viettäjiä🌞. Upeasti kevääseen herännyt luonto, ihan lähellä kukkuva käki ja ympärillä lentelevät perhoset toivat tehtävien oheen paljon ihmeteltävää ja ihailtavaa💚.

Photos from Nuorisokeskus Ankkapurha's post 11/05/2026

Kevään leirikoulusesonki jatkuu. Näitä palautteita läpikäydessä saa hyvää fiilistä jatkaa samaan malliin🫶🏻.


Photos from Nuorisokeskus Ankkapurha's post 08/05/2026

Meidän melonnanohjaaja Hanna ja ESC-vapaaehtoiset Etienne ja Lilian pääsivät tällä viikolla nauttimaan Kymijoella melomisesta usean ryhmän kanssa🛶.

Vesi on vielä kylmää m***a aurinko lämmittää ihanasti. Joessa vesiraja on todella matalalla, mikä vaati erityistä tarkkuutta melojilta rannan läheisyydessä. M***a hienosti sujui, niin leirikoulu-, Nuotta-valmennus- kuin tyhy-ryhmältäkin🫶🏻.

06/05/2026

Etsimme nuoria esiintymään kesän tapahtumiin🤹🏼‍♀️. Harrastatko tavoitteellisesti jotakin esittävää taidetta?
Soitatko jotakin instrumenttia, laulatko, tanssitko, lausutko runoja, esitätkö monologeja tai jotakin muuta, jota haluat tulla esittämään meidän kesävieraille? Haemme esiintyjiksi ensisijaisesti alle 18-vuotiaita nuoria.

Hae mukaan sähköpostilla [email protected] toukokuun aikana.

Kerro hakemuksessa esityksen sisällöstä ja milloin olet käytettävissä.

Lisätietoja esiintyjähausta ja esiintymispalkkioista löydät osoitteesta www.ankkapurha.fi/ajankohtaista/nuorten_esiintyjahaku/, linkki löytyy profiilista😊.

Oma koulu listan huipulle Koulu Anjala :ssa?

Klikkaa tästä saadaaksesi sponsoroidun listauksen.

Alue

Kategoria

Puhelin

Osoite


Ankkapurhantie 6A
Anjala
46910