17/04/2026
Ihan loistava artikkeli lasten ja nuorten sosiaaisen median ja ruutuajan haitallisista vaikutuksista kasvuun ja kehitykseen. P.s. Espanja nostaa sosiaalisen median yms. käytön ikärajan 16 vuoteen toukokuussa.
Och samma på finska:
Julio Rodríguez López on huolissaan siitä, mitä tapahtuu, kun lapsi lakkaa olemasta tylsistynyt. Hän sanoo sen ilman draamaa, melkein kuin joku, joka huomaa aterimien äänen vaihtuneen talosta, koska kaikki katsovat jotain, mitä ei ole. Tämä loistava biologi – molekyylilääketieteen tohtori, psykologi ja kliininen geneetikko – syntyi Panamassa vuonna 1980 ja kasvoi Espanjassa viisivuotiaasta lähtien. Hän on tehnyt tästä huolesta työnsä ja elämäntapansa.
Hän työskentelee genetiikan parissa, tutkii psykiatrisia häiriöitä, opettaa, viestii tieteestä ja kirjoittaa kirjoja. Laboratorion ja matkapuhelimista vapaan perheen ruokapöydän välissä Rodríguez López on rakentanut epämukavaa, koska se on samaistuttava: hän puhuu näytöistä, kyllä, m***a todellisuudessa hän puhuu meistä. Siitä, kuinka olemme vaihtaneet vaivannäön eleisiin, klikkausten odottamisen ja keskustelun ilmoituksiin.
Hän ei korota ääntään tai ehdota paluuta mihinkään olemattomaan kulta-aikaan. Sen sijaan hän huomauttaa tiedemiehen tarkkuudella ja virheitä tekevän isän sävyllä, että ihmisaivot pysyvät samoina kuin tuhansia vuosia sitten, paitsi että nyt ne elävät ärsykkeiden ympäröiminä, joita ne eivät osaa käsitellä. Ja siitä ongelma alkaa.
Kysymys: Asteikolla 1–10, kuinka huolissasi olet näyttöjen vaikutuksesta aivoihin?
Vastaus: A 9. En anna sille kymmentä, koska aivoilla on jonkin verran plastisuutta ja ne voivat korjata osan vaurioista, jos tapoja muutetaan ajan myötä. M***a nykyinen jatkuvan stimulaation taso, huomion pirstaloituminen, unihäiriöt, todellisen sosiaalisen elämän väheneminen ja vapaan leikin korvautuminen ruuduilla vaikuttavat epäilemättä kielteisesti lasten kognitiiviseen suorituskykyyn, oppimiseen ja mielenterveyteen.
K. Sanot, että aivot ovat edelleen "samat kuin tuhansia vuosia sitten". Mikä me teemme tänään, mikä häiritsee sinua eniten?
R. Epäilemättä fyysiseen maailmaan – esineisiin ja ihmisiin – perustuva lapsuus korvautuu virtuaaliseen. Lisäksi aivomme on suunniteltu palkitsemaan saavutuksia ponnistelujen jälkeen, ja nykyään tarjoamme välittömiä ja jatkuvia palkintoja: vierittämistä, tykkäyksiä, lyhyitä videoita… Tämä johtaa dopamiinin vähenemiseen, sekä fysiologiseen että psykologiseen. Ja on vielä yksi keskeinen seikka: poistamme tylsistymisen, joka on juuri se tila, jossa aivot yhdistävät ideoita, rakentavat identiteettiä ja harjoittelevat ratkaisuja.
K. Jos sinun pitäisi selittää se vanhemmalle yhdellä lauseella: mitä ruudut tarkalleen ottaen vievät lapselta?
R. Ne estävät lapsia vuorovaikutuksesta todellisen maailman kanssa, mikä on tapa, jolla aivot oppivat parhaiten. Enkä puhu vain akateemisesta sisällöstä, vaan siitä, miten maailma toimii, millaisia muut ovat ja millainen ihminen on oma itsensä. Kaikki tämä menetetään, kun todellisuus korvataan ruudulla. Lisäksi ne estävät lapsia kehittämästä turhautumisen sietokykyä, syvää tarkkaavaisuutta ja kykyä kokea tuottavaa tylsistymistä; kolme pilaria, joita mikään algoritmi ei koskaan korvaa.
Hiljainen perheen yhteinen ateria viittaa siihen, että emotionaalinen irtautuminen on normalisoitunut.
K. Kumpi kohtaus on mielestäsi häiritsevämpi: vauva tabletin kanssa vai perhe, joka istuu hiljaa pöydän ääressä ja tuijottaa kännyköitä?
R. Perheen pöydässä on hiljaista. Tabletin kanssa oleva vauva on vakava asia, m***a meillä on vielä aikaa korjata se. Toisaalta pöytä ilman kommunikaatiota osoittaa, että emotionaalinen irtautuminen on jo normalisoitunut. Ja lapsi oppii tämän siellä: hän sisäistää, ettei ruudun ulkopuolella ole mitään arvokasta.
K. Kasvatammeko ensimmäistä sukupolvea, joka osaa pyyhkäistä ennen kuin se osaa puhua?
R. Kyllä, ja huolestuttavaa ei olekaan itse ele, vaan se, että palkitsemismekanismi on harjoittunut ennen sosiaalisen kysynnän mekanismia: kysyminen katseella, vuoron odottaminen, turhautuminen ja uudelleen yrittäminen. Se viivästyttää perustaitoja.
K. Mikä on ensimmäinen varoitusmerkki ongelmallisesta suhteesta ruutujen kanssa?
R. Tärkein on kiinnostuksen menetys aiemmin ruudun ulkopuolella nauttimiin aktiviteetteihin: piirtämiseen, pelaamiseen ja ystävien tapaamiseen. Toinen on suhteeton ärtyneisyys, kun laite otetaan pois, vaikka vain lyhyen ajan kuluttua, sekä jatkuva tarve tarkistaa, onko joku kirjoittanut, mikä tunnetaan nimellä FOMO ( Fear of Missing Out ).
K. Ja mikä on vanhempien yleisin virhe?
R. Näytön käyttäminen tunteiden säätelijänä: sen antaminen lapselle raivokohtauksen rauhoittamiseksi, syömisen aloittamiseksi tai hiljentämiseksi. Tällä tavoin lapsi ei opi itsesäätelyä; hän ulkoistaa tyyneyden laitteelle. Ja on toinenkin keskeinen virhe: jatkuvan matkapuhelimen käytön mallina oleminen. Jos keskitymme näyttöön, lapsi tuntee itsensä vähemmän tärkeäksi. Kutsumme tätä teknoferenssiksi .
Poistamme tylsistymisen, ja siinä aivot yhdistävät ideoita ja luovat identiteetin.
K. Onko mahdollista kouluttaa ihmisiä riippuvuutta aiheuttavan aineen vastuullisesta käytöstä?
R. Se on hyvin vaikeaa. Se on mahdollista, m***a se vaatii paljon päättäväisyyttä. Tässä aikuisen on oltava ympäristön arkkitehti, ei vain verbaalinen kasvattaja. Tämä tarkoittaa ruututtomia aikoja, laitevapaita tiloja ja puhelimen käyttämistä "tunnetason lastenhoitajana". Se on kuin yrittäisi estää jotakuta pelaamasta kolikkopelejä, kun kaikki heidän ympärillään on suunniteltu kannustamaan siihen. Ilman rakenteellisia muutoksia ja sääntelyä vanhemmilla on hyvin vaikeaa.
K. Onko näyttöjen rajoittaminen edistymistä vastaan?
R. Ehdottomasti ei. Se tapahtui jo elokuvien ja radion kanssa, jotka olivat oletettuja kirjojen opettavaisia korvikkeita. Edistys ei tarkoita sitä, että meistä tulisi ahdistuneempia, hajamielisempiä ja impulsiivisempia. Edistys tarkoittaa teknologian käyttöä antamatta sen käyttää meitä hyväkseen. Sen rajoittaminen ei tarkoita teknologiaa vastaan toimimista, vaan itsemme suojelemista sen saalistushinnoittelulta.
K. Onko tylsistyminen nykyään koulutuksellista ylellisyyttä? Mitä aivoissa tapahtuu, kun lapsi on tylsistynyt?
R. Se on harvinaista ylellisyyttä. Kun lapsi on todella tylsistynyt ilman ulkoisia ärsykkeitä, oletusmoodiverkosto aktivoituu: hän alkaa kuvitella, muistaa, luoda ja suunnitella. Siinä syntyvät luovuus, identiteetti ja kyky ratkaista konflikteja. Tylsistyminen on aivojen lannoitetta.
Ruudun käyttäminen tunteiden säätelijänä on erittäin vakava virhe
K. Sosiaalinen media ennen 16 vuoden ikää. Olet tässä selkeä. Mitä sanoisit teini-ikäiselle, joka pelkää jäävänsä ulkopuolelle?
R. Tuon pelon luovat ne, jotka hyötyvät huomiostasi. Sosiaalisen median ulkopuolella on aitoja ihmissuhteita, aitoja katseita ja suodattamatonta naurua. Et jää paitsi siitä, mikä on tärkeää: pakenet melusta ja parannat elämänlaatuasi, mielenterveyttäsi ja kognitiivista suorituskykyäsi.
K. Minkä ruudun ja mielenterveyden välisen suhteen päätämme olla näkemättä?
R. Että matkapuhelimet eivät ole vain häiriötekijä: ne korvaavat ihmisen perustavanlaatuisia tunteiden säätelyrituaaleja, kuten kävelyä, puhumista, hengittämistä tai vain pysähtymistä. Ulkoistamme stressinhallinnan laitteelle, joka tarjoaa nopean m***a ohikiitävän dopamiiniryöpyn, jättäen meidät jatkuvaan tyhjyyden kierteeseen.
K. Onko sinulla digitaalinen tapa, josta et ole ylpeä?
R. Puhelimen tarkistaminen yöllä. Se on automaattinen tapa, josta ei ole mitään hyötyä ja joka estää minua nauttimasta muista asioista.
K. Mitä teet kotona johtaaksesi esimerkilläsi? Ja mikä on mielestäsi vaikeinta?
R. Kotona jätämme puhelimet laatikkoon illalla kahdeksasta tai yhdeksästä eteenpäin, jotta voimme olla lasten kanssa. Sama pätee ruokailuaikoihin: ei puhelimia ollenkaan. Minulla on myös kaikki ilmoitukset pois päältä. Vaikeinta on olla tarttumatta puhelimeen päivän päätteeksi, kun olen jo sohvalla tai sängyssä.
Pelkoa ulkopuoliseksi jäämisestä kylvävät ne, jotka hyötyvät huomiostasi.
K. Nopea vinkki vanhemmille, jotka kokevat olevansa myöhässä juhlista.
R. Ei ole koskaan liian myöhäistä. Jokaisen tulisi kokeilla viikkoa ilman ruutuja. Ensimmäiset kolme päivää ovat vaikeita, m***a neljäntenä tapahtuu jotain mielenkiintoista: lapsi alkaa keksiä pelejä. Viikon kuluttua riippuvuus vähenee. Aivot vieroituttavat itsestään nopeasti, jos annamme niille vaihtoehtoja.
K. Entä lapsettomille aikuisille: mitä meidän pitäisi nyt muuttaa?
R. Opettele olemaan tylsistynyt ilman puhelinta. Jätä se kotiin, kun menet ulos, älä vie sitä vessaan, laita se laatikkoon ajastimella tarvittaessa. Palaa lukemaan, kävelemään, ole vain läsnä. Jos emme pysty olemaan kymmentä minuuttia ilman ruutua, yksikään lapsi ei usko meitä, kun pyydämme heitä tekemään niin.
Ei ole koskaan liian myöhäistä: aivot unohtavat riippuvuuden nopeasti, jos annat sille vaihtoehtoja.
Saatat olla kiinnostunut
"Sana 'mafia' kattaa nyt sekä kansainväliset järjestöt että globalisoituneen rikollisuuden."
Spielbergiltä evättiin pääsy Alhambraan Indiana Jonesin takia.
Kirjailija: Juan Gómez-Jurado: "Olen ollut luuseri koko ikäni" (Naurua)
Lopulta kaikki tiivistyy niin yksinkertaiseen asiaan, että se on lähes hämmentävää: sammuta puhelimesi ja katso, mitä tapahtuu . Yleensä elämässä tapahtuu. Kiusallinen keskustelu, hiljaisuus, joka aluksi häiritsee, m***a sitten tuo järjestystä, lapsi, joka kyllästyy ja yhtäkkiä keksii jotain. Rodríguez López ei ehdota sankarillisia tekoja tai mahdottomia irtautumisia. Hän ehdottaa jotain vaikeampaa: johdonmukaisuutta . Että aikuiset tekisivät mitä he pyytävät, että tylsistymiselle olisi jälleen paikkansa kotona ja että teknologia lakkaisi valtaamasta tilaa siitä, mitä se ei voi koskaan korvata. Koska, kuten hän vihjaa, ongelma ei ole se, että lapset katsovat ruutuja. Vaan se, että samaan aikaan me lakkaamme katsomasta toisiamme
El científico explica cómo el uso excesivo de pantallas afecta al cerebro infantil y por qué el aburrimiento es clave para el aprendizaje y la salud mental
