19/07/2026
Katsoin juuri Yle Areenasta Ystävyyden voima -dokumenttia, ja siinä tuli sellainen tiedonjyvänen, että piti heti pysäyttää video ja kertoa kaikille!
Saksalainen tutkija kertoi kokeestaan, jossa oli tutkittu, millaisia vaikutuksia positiivisella vuorovaikutuksella on ihmisiin, joilla on hyvät sosiaaliset suhteet, ja itsensä yksinäisiksi kokeviin ihmisiin. Tutkimuksessa selvitettiin, tuleeko vuorovaikutustilanteesta erilaisia vaikutuksia yksinäisille, kuin ei-yksinäisille. Kokeessa mitattiin koehenkilöiden sykettä, ihon sähkönjohtavuutta, stressihormonitasoja ja eri aivoalueiden aktivoitumista. Lisäksi mitattiin oksitosiinipitoisuus sekä ennen vuorovaikutustilannetta että sen jälkeen.
Koehenkilöiden stressireaktioissa ei ollut eroja, eli yksinäiset eivät kokeneet vuorovaikutustilannetta stressaavammaksi kuin muut. M***a yksinäisillä oksitosiinia erittyi vähemmän kuin muilla ja lisäksi yksinäisten aivoissa oli vähemmän aktivaatiota siinä aivojen osassa, joka vastaa oman kehon tuntemusten aistimisesta, kuten hengityksen ja sydämensykkeen havainnoimisesta. Tutkija arveli, että yksinäiset ihmiset ovat muita heikompia huomaamaan positiivisen vuorovaikutuksen tuottamia positiivisia muutoksia kehotuntemuksiinsa, joten vaikka vuorovaikutustilanne olisi mukava, heillä erittyy vähemmän oksitosiinia, mikä vaikeuttaa yhteyksien luomista ja muihin ihmisiin luottamista.
Siinä vaiheessa minulla syttyi päässä tuhat lamppua, m***a kelasin vielä taaksepäin ja varmistin, että olin kuullut ja ymmärtänyt oikein. Ja kyllä olin!
Ja miksi se sitten oli niin merkittävä asia? No, joogassa kehotuntemusten tarkkailu on aivan perustavanlaatuinen osa harjoitusta. Jos joogatunnilla ei ohjata havainnoimaan sykettä, hengitystä, lihasten ja nivelten tuntemuksia ja mielenliikkeitä, se ei silloin ole joogaa, vaan muuta voimistelua. Ja omien tuntemusten tarkkailu kuuluu joogaharjoitukseen, koska sen tarkoituksena on löytää yhteys itseensä, ja sitä kautta muihin ihmisiin, ja ehkä lopulta koko maailmankaikkeuteen.
Se voi kuulostaa melko lennokkaalta ja kun itse olin aloitteleva joogi, suhtauduin skeptisesti siihen, että miten oman kehon tarkkailu voisi vahvistaa yhteyksiä muihin ihmisiin. En epäillyt, etteikö niin voisi olla, m***a olisin halunnut tietää, miksi niin on. No nyt sekin sitten selvisi! Ja vaikka Intiassa joogaharjoituksia tuhansien vuosien aikana kehittäneillä joogeilla ei tietenkään ollut keinoja todistaa harjoitusten vaikutuksia tieteellisillä mittauksilla, heillä oli tuhansien vuosien aikana kertynyt kokemustieto, jonka ansiosta he pystyivät kertomaan, että oman kehon tarkkailun opettelu johtaa parempaan yhteyteen muihin ihmisiin, ja joogan lopulliseen päämäärään, yhteyteen koko maailmankaikkeuden kanssa.
Kun mietin taaksepäin, huomaan kehontarkkailuharjoitusten vaikutukset selkeästi. Kun aloitin joogan, en ollut tietoinen, milloin hengitin pinnallisesti ja milloin hengitin rentoa palleahengitystä, en joogaharjoituksen aikana enkä muuten elämässä. En huomannut hartioiden kireyttä enkä vatsalihasten jännitystä. Saatoin olla alkumeditaatiossa kireä kuin viulunkieli, enkä huomannut sitä ennen kuin opettaja ohjasi huomaamaan kireydet.
Vähitellen opin huomaamaan kireydet ja rentouttamaan niitä tietoisesti, muutenkin kuin joogatunnilla. Ja koska kehon kireydet, hermosto ja mieliala liittyvät toisiinsa, kehon rentouttamisen oppiminen on johtanut myös vähemmän kireään mieleen. Ja totta tosiaan, olen vuosien mittaan muuttunut myös paljon sosiaalisemmaksi, avoimemmaksi ja luottavaisemmaksi. Voisihan se olla myös aikuistumista tai kypsymistä, tai miten sitä haluaakaan nimittää, m***a ei ole mitenkään itsestään selvää, että ihminen muuttuu ikääntyessään avoimemmaksi ja luottavaisemmaksi, vaan voisi käydä aivan päinvastoin. Voisi muuttua epäluuloisemmaksi ja pidättyväisemmäksi.
Nuorena, kun menin yksin ruuhkaiselle rannalle, koin ulkopuolisuuden tunnetta ja häiriinnyin muiden ihmisten metelöinnistä. Kavereiden kanssa liikkuessa en niin häiriintynyt muista ihmisistä, m***a kun olin liikkeellä yksin, haaveilin autioista rannoista, että saisin olla rauhassa. Nyt kun menen ruuhkaiselle rannalle yksin, tunnen yhteyttä muihin siellä oleviin ihmisiin. Koen, että kuulun niiden ihmisten joukkoon sille rannalle, ja hekin kuuluvat sinne yhtä paljon kuin minä. Ja vaikka se tosiaan kuulostaa melko korkealentoiselta, usein koen samanlaista yhteenkuuluvuutta myös luonnon kanssa. Se ei tunnu sen oudommalta, kuin yhteyden kokeminen muiden ihmisten kanssa. Se on tunne ja ajatus, että me olemme täällä yhdessä. Se on melko varmasti parinkymmenen vuoden säännöllisen joogaharjoituksen ansiota.
Ja nyt lähden taas ohjaamaan ilmajoogaa, ja siinä samalla vahvistamaan yhteyksiä itseemme, toisiimme ja kaikkiin kaikkialla! ✌️
