11/06/2026
Yhteishaussa seduun valitut - Sedu Maatalousalan perustutkinto
Sedu Kirkkokatu - Suupohjantie toimii Seinäjoen keskustassa.
Se on kotipesä datanomeille ja VALMAlle sekä esimiestyön, hius- ja kauneudenhoitoalan, liiketoiminnan & sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille.
11/06/2026
Yhteishaussa seduun valitut - Sedu Maatalousalan perustutkinto
Viime perjantaina juhlistimme taas ammattiin valmistuneita 😍🌹Meitä ilahdutti todella paljon iso juhlavieraiden määrä kampuksella, ihanaa kun tulitte 🙏😊 Juhlamme oli taas perinteinen, juhlapuhujana Sedun yhtymävaltuuston puheenjohtaja Jesse Luhtala, rehtori Pasi Artikainen ja vararehtori Hellevi Lassila esittivät tervehdyksensä verkon välityksellä. Kauniista musiikkiesityksistä vastasivat lähihoitajaksi valmistunut Annika Lamminaho ja ammattiohjaaja Miro Ruismäki. Valmistuneen puheen piti tänä vuonna merkonomiksi liiketalouden perustutkinnosta valmistunut Eemil Niinikoski. Lähihoitajan lupaus esitettiin juhlallisesti koulutuspäällikkö Kirsi Vuorenmaan johdolla. Koulutuspäällikkö Virpi Lehtimäen loppusanojen jälkeen maistuvat kakkukahvit juhlaväelle. Lämpimät onnittelut meiltä kaikilta ammattiin tänä vuonna valmistuneille 🌹Toivomme teille kaikkea hyvää tulevaisuuden poluille! ❤️
07/05/2026
🥰
05/05/2026
Yhdessä olemme enemmän 💪
Eilen saimme ihailla Sedun tanssiaiskurssin loppunäytöstä, olipa ihania tanssijoita, taitoa ja upeita pukuja 😍 Kiitos❣️
27/04/2026
Perjantaina järjestettiin yhdessä opiskelijoiden ja opettajien kanssa yhteisöllisen asumisen yksikössä Hyllykalliokodilla Teemapäivä: terveys, hyvinvointi ja teknologia.
Opiskelijat olivat järjestäneet vaikka minkälaista mukavaa ohjelmaa ja lisäksi Motto- (Monialaisuutta terveysteknologiaan toiminnan ja osaamisen kautta) hanke oli mukana ja esittelemässä jo Hyllykalliokodille tutuiksikin tulleita teknologian välineitä, m***a myös uusia hankintoja oli katseltavana ja kokeiltavana. ☺️ Oli aivan super mukava päivä! ☺️
24/04/2026
Yhteistyössä on voimaa. 👍🏻🥰🍀
18/04/2026
Perustason ensihoidon opiskelijat suurten asioiden äärellä - MOPO+SURO. Kiitos Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue, ensihoitopalvelu
17/04/2026
Haku syksyn MOTTO - (Monialaisuutta terveysteknologiaan toiminnan ja osaamisen kautta) koulutus on nyt auki. Hae mukaan alla olevasta linkistä! 🤩
https://sedu.fi/pitka-koulutus/monialaisuutta-terveysteknologiaan-toiminnan-ja-osaamisen-kautta-jotpa/