Mikkelin Urheilutanssijat

Mikkelin Urheilutanssijat Mikkelin Urheilutanssijat ry on kilpatanssiin erikoistunut seura, jonka tehtävänä on luoda mahdollisimman hyvät puitteet kilpatanssin harrastamiseen.

Mikkelin Urheilutanssijat ry on kilpatanssiin erikoistunut seura, jonka tehtävänä on luoda mahdollisimman hyvät puitteet kilpatanssin harrastamiseen Mikkelin seudulla. Olemme yleensä saaneet järjestettyä harjoitusvuorot niin, että halutessaan harrastaja voi harjoitella vaikka jokaisena viikonpäivänä. Olemme tanssineet jo vuodesta 1974 ja meitä on noin 130 jäsentä joista nuorimmat alle kouluikäisiä ja vanhimmat viettelevät jo eläkepäiviä. Kilpatanssi on laji, jota voi harrastaa kaiken ikäisenä. Lisäksi laji tarjoaa haastetta vuosikymmeniksi, sillä tanssijoina ei koskaan olla valmiita, aina on jotain, mitä voi halutessaan kehittää. Tanssivalikoimaamme kuuluvat: Hidas valssi, Tango, Wienin valssi, Foxtrot, Quickstep, Samba, Cha-cha, Rumba, Pasodople ja Jive. Lisäksi pidämme Bailatino tunteja. Peruskurssille tullessa ei tarvitse välttämättä osata mitään, sillä opetamme kaiken tarvittaessa "kädestä pitäen". Opetus alkaa kuudella tanssilla ja tanssien määrä lisääntyy sitä mukaa, kun taidot karttuvat. Pyrimme pitämään harrastuksen kulut mahdollisimman edullisina, m***a emme silti harrasta monista muista lajeista tuttua säännöllistä talkootyötä. Järjestämämme tanssiurheilukilpailut ja tanssileiri ovat ainoita tapahtumia, johon koko jäsenistö osallistuu jollakin tavalla. Pyrimme jatkossakin antamaan korkeatasoista tanssiopetusta, parantamaan lajin tunnettavuutta ja tätä kautta lisäämään harrastajapohjaa Mikkelin seudulla. Kurssimme alkavat yleensä syyskuun alussa, m***a syys-lokakuun kuluessa ehtii vielä ryhmiin mukaan. Tervetuloa mukaan seuraan, joka pyrkii keskittymään siihen, mikä on oleellista. Eli laadukkaaseen opettamiseen ja oppimisen iloon.

Mikkelin tanssiurheiluosaaminen oli vahvasti esillä lauantaina 26. syyskuuta, kun Vaasan Rolling järjesti valtakunnallis...
27/09/2026

Mikkelin tanssiurheiluosaaminen oli vahvasti esillä lauantaina 26. syyskuuta, kun Vaasan Rolling järjesti valtakunnalliset ja seniori cup vakio- ja latinalaistanssikilpailut. Mikkeliläisparit ylsivät hienoihin suorituksiin ja napsivat useita kärkisijoituksia kovatasoisissa kilpailuissa.
Päivän suurimmasta mikkeliläisjuhlasta vastasivat Jarmo ja Marjatta Kouhia. Pari dominoi latinalaistansseja ja taituroi upeasti koko kilpailun voittoon. Kouhiat jättivät taakseen tukun kovia haastajia, kun parit ottivat finaalissa mittaa toisistaan.
Saman luokan latinalaistanssien finaalissa nähtiin laajemminkin mikkeliläisväriä ja vahvaa tiimityötä. Mari ja Veli-Matti Kurtti tanssivat tasaisessa kilpailussa hienosti viidennelle sijalle. Heitä säestivät hienosti Marjo ja Mauri Keijonen, jotka sijoittuivat kuudenneksi, sekä Anu ja Ari Fred, jotka täydensivät mikkeliläispanoksen ottamalla haltuunsa seitsemännen sijan.

Mikkeliläiset pitivät pintansa myös vakiotanssien puolella, jossa nähtiin tuttua ja varmaa suorittamista. Marjo ja Mauri Keijonen ylsivät hienosti neljänneksi. Mari ja Veli-Matti Kurtti tanssivat vakiotanssifinaalin viidennelle sijalle, ja Anu ja Ari Fred kirkastivat latinalaistanssien sijoitustaan vakiopuolella nousten upeasti kuudenneksi.

Päivän ohjelmaan kuuluneessa SenioriCup-osakilpailussa Mikkelin lippua piti korkealla pari Hannele Valkonen ja Jorma Lifländer. Kaksikko näytti varmaa osaamistaan vakioiden Seniori 4 Cup -luokassa ja taisteli tiukassa kilpailussa upeasti neljänneksi, aivan mitalisijojen tuntumaan.

Vaasan kilpailut osoittivat jälleen kerran Mikkelin tanssiurheilijoiden laajan tason ja valmiuden menestyä valtakunnallisilla areenoilla niin vakio- kuin latinalaistansseissa.

10/09/2026

Älä tyydy sunnuntaisin pelkästään katsomaan tanssia
Peruskurssillemme ja Hyvän tuulen kurssille mahtuu vielä hyvin mukaan. Mukaan voit tulla parin kanssa tai ilman paria. Voit myös tanssia samaa sukupuolta olevan kanssa.
Oheisella koosteella tanssii pitkän kesätauon ja tunnin kertauksen jälkeen seuran FE kurssilaiset. Osa pareista on ollut mukana vasta vuoden ja osa kauemmin.
Jos haluat hiukan haastetta elämääsi, paremman peruskunnon ja tanssitaidon, niin tule mukaan. Kaikki oppivat tanssimaan!

Mikkelin Urheilutanssijat mukana tapahtumassa, tule juttelemaan kanssamme josko aloittaisit uuden harrastuksen.
20/08/2026

Mikkelin Urheilutanssijat mukana tapahtumassa, tule juttelemaan kanssamme josko aloittaisit uuden harrastuksen.

PARITANSSIN PERUSTEET on uudistetuin koreografioin maustettu peruskurssimme, jossa harjoitellaan paritanssin perusteita ...
10/07/2026

PARITANSSIN PERUSTEET on uudistetuin koreografioin maustettu peruskurssimme, jossa harjoitellaan paritanssin perusteita kilpatanssin näkökulmasta. Kurssi alkaa 6.9.
🕺
Opetettavat tanssit ovat hidas valssi, tango, quicstep sekä samba, cha cha ja jive.
💃
Kurssin ohjaajina Pentti ja Taina Pylkkänen.
🕺
Aika: SU klo 15-16.30 (6.9. alkaen)
Paikka: Urheilutanssijoiden oma sali (Karkialampi)
💃
Lue lisää ja ilmottaudu mukaan:
https://www.urheilutanssijat.net/index.php/ajankohtaista/uutiset/739-kurssi-2026-ilmoittautumiset

Videoita Järvenpää Ikäkausimestaruuskisoista löytyy oheisesta soittolistasta. Mikkelin parit kisasivat siis SE3 luokassa...
23/05/2026

Videoita Järvenpää Ikäkausimestaruuskisoista löytyy oheisesta soittolistasta. Mikkelin parit kisasivat siis SE3 luokassa. 226 Fredit, 234 Keijoset, 237 Kouhiat, 239 Kurtit ja 260 Olli-Pekka ja Tiina.

Share your videos with friends, family, and the world

Järvenpäässä tanssittiin seniori-ikäisten SM mitaleista 16.-17.6.2026. Mikkelin Urheilutanssijoilla oli hyvä edustus, si...
20/05/2026

Järvenpäässä tanssittiin seniori-ikäisten SM mitaleista 16.-17.6.2026. Mikkelin Urheilutanssijoilla oli hyvä edustus, sillä paikalla oli viisi Seniori 3 luokan paria. Lauantaina vuorossa oli latinalaistanssit ja lattialla sijoituksista kamppailivat Jarmo ja Marjatta Kouhia, Olli-Pekka Vanhala ja Tiina Tarvonen, Mauri ja Marjo Keijonen, Veli-Matti ja Mari Kurtti sekä Ari ja Anu Fred. Kilpailuun osallistui 27 paria ja kaikki Mikkelin parit tanssivat itsensä mukaan toiselle karsintakierrokselle. Toiselle kierrokselle jäi kolme paria, jotka sijoittuivat seuraavasti; Keijoset 15. sija, Kurtit 17. sija ja Fredit 19. sija. Semifinaalikierrokselta finaaliin tanssi Kouhiat. Pari Vanhala-Tarvonen sijoittui semifinaalin 9. sijalle. Kouhiat jatkoivat finaalissa voimakasta ja rytmikästä tanssiaan sijoittuen SM pronssille. Pari kommentoi päiväänsä seuraavasti; ”Oli todella kovatasoinen ja hieno Seniori 3 luokan latinalaistanssien SM-kilpailu. Paransimme tanssiamme kierros kierrokselta ja finaalissa saimme vielä extra kisavaihteen päälle, ja onnistuimme saamaan energisen ja vauhdikkaan suorituksen. Olimme todella tyytyväisiä päivään.
Sunnuntaina edessä oli vakioiden SM mitalista taisteleminen ja kilpailu oli taas kovaa, sillä mukana oli 25 paria. Ensimmäisellä kierroksella parit karsittiin suoraan 12 parin semifinaaliin. Mikkelin pareista Kurtit sijoittuivat 16. sijalle ja Fredit 17. sijalle. Semifinaalissa mukana olivat vielä Keijoset sekä Vanhala-Tarvonen. Vanhala-Tarvonen tanssivat selkeästi täysillä tuomarirukseilla finaaliin, Keijosten sijoittuessa semifinaalin 10. sijalle. Olli-Pekka Vanhala ja Tiina Tarvonen jatkoivat vahvaa tanssiaan läpi koko finaalin. Sijoituksena oli hienosti Seniori 3 luokan SM voitto kaikki tanssit ylivoimaisesti voittaen. Pari kommentoi suoritustaan seuraavasti;"Olemme todella tyytyväisiä päivän kilpailuun. Tanssi sujui aamun ensimmäisestä tahdista todella helposti, linjat olivat laajoja, rytmiikka oli hallussa ja parityöskentely monipuolista, Tarvonen kertoo. Olimme valmistautuneet kilpailuun hyvin. Tiedämme että, jos uskomme onnistumiseen niin myös onnistumme, Vanhala kommentoi."

Tanssien kevättä kohti! 🌞💃🍃 Järjestämme LYHYTKURSSIN, missä pääset opettelemaan muutaman eri tanssilajin perusteita! Kur...
30/01/2026

Tanssien kevättä kohti! 🌞💃🍃 Järjestämme LYHYTKURSSIN, missä pääset opettelemaan muutaman eri tanssilajin perusteita!
Kurssi koostuu kolmesta jaksosta:
👉 1. jakso: VALSSI & QUICKSTEP, vkot 10–12 eli 3.3., 10.3. & 17.3.
👉 2. jakso: SAMBA & JIVE, vkot 15–17 eli 7.4., 14.4. & 21.4.
👉 3. jakso: KERTAUS, vkot 19–20 eli 5.5. & 12.5.
▪️
Voit valita osallistutko yhteen jaksoon vai kaikkiin kolmeen.
▪️
Aika: Tiistaisin 18–19.30
Paikka: Mikkelin Urheilutanssijoiden oma sali, Jääkäritie 9, 50150 Mikkeli
Hinta: 30€/hlö/jakso, kaikki jaksot 80€/hlö.
(Voit osallistua myös ilman paria.)
▪️
lmoittautumiset 22.2. mennessä:
[email protected]
▪️
Tervetuloa mukaan! 🤗

15/01/2026

Mikkelin kisojen löytötavarat
Pääosa löytötavaroista on jo lähetetty omistajilleen, m***a jotain sentään vielä löytyy. Miehet tarkastakaapa kisakenkänne! Meillä on yhdet hyväkuntoiset miesten kisakengät, jotka kaipaavat omistajaansa. Kengät lähetetään tuntomerkkejä vastaan.

11/01/2026

Kisatunnelmia 💃🏻🕺🏻

Osoite

Kunnanmäki 3
Mikkeli
50600

Ilmoitukset

Saat tiedon ensimmäisenä: lähetämme sinulle sähköpostia, kun Mikkelin Urheilutanssijat julkaisee uutisia ja tarjouksia. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua tilauksen milloin tahansa.

Oikopolut

Jaa