19/01/2018
Mitä on yritysten vapaaehtoistoiminta? CoPassion-ryhmästä Anna Seppänen on tutkinut teemaa, ja kertoo oheisessa jutussa mm. että aito vapaaehtoisuus ja pyrkimys vastavuoroisuuteen ovat tärkeitä hyvän yritysvapaaehtoistoiminnan edellytyksiä.
Pientä puuhastelua vai aitoa auttamista? - Artikkeli - Kulttuurimme - Career - Telia
Pankin työntekijä neuvoo talousvaikeuksiin joutunutta nuorta, insinööri käy lukemassa lehteä vanhukselle. Jopa yli puolet suomalaisista on valmis vapaaehtoistyöhön työajallaan. Tutkija arvioi yleisiä työhön liittyviä ennakkoluuloja.
27/11/2017
OSALLISTU CoPassion- teemaiseen tutkimukseen!
(Tätä kutsua saa mielellään jakaa eteenpäin myös!)
Oma-apukirjallisuus (self-help) on teema, joka jakaa ihmisten ja tutkijoiden mieliä yllättävän vahvasti – ja kokemustieto uupuu. Kerro meille lukukokemuksistasi!
Elämäntapavalmennus, oma-apukirjallisuus (self-help) sekä itsensä kehittämisen kurssit ovat kasvattaneet suosiotaan, m***a keskustelu, myös tieteessä, on jakautunutta; kirjallisuuteen suhtaudutaan pääosin hyvin epäilevästi. Olemme Helsingin yliopistossa toteutettavassa tutkimushankkeessamme kiinnostuneita oma-apukirjallisuudesta nimenomaan lukijoiden kokemuksista käsin.
Toiveenamme on saada tietää, miten ja miksi olet etsiytynyt tämän kirjallisuuden äärelle ja millainen merkitys kirjallisuudella on Sinulle ollut. Tavoitteenamme on kerätä vapaamuotoisia kirjoituksia, joissa kertoisit meille kokemuksistasi oma-apukirjallisuudesta, esimerkiksi seuraavista näkökulmista: •Miksi ja millaisessa elämäntilanteessa olet alkanut lukea oma-apukirjallisuutta?
•Millaisiin kysymyksiin olet etsinyt vastauksia?
•Oletko kokenut oma-apukirjallisuuden hyödylliseksi? Minkälaiset ajatukset, arvot tai käytännön vinkit ovat olleet sinulle erityisen tärkeitä tai hyödyllisiä?
•Onko oma-apukirjallisuudessa jotakin, johon olet pettynyt tai joka ärsyttää?
•Jos olet lukenut sekä kotimaista että käännöskirjallisuutta, onko mielestäsi niiden välillä eroja ja miten erot ilmenevät?
•Oletko etsinyt oma-apukirjallisuudesta henkistä ja/tai hengellistä tukea?
•Kenelle oma-apukirjallisuus mielestäsi erityisesti sopii – kenelle suosittelisit luettavaksi?
•Mikä on suosikkikirjasi/kirjailijasi ja miksi?
•Oletko lukenut suosittuja teoksia – esimerkiksi Anthony de Mellon, Tommy Hellstenin, Rhonda Byrnen, Eckhart Tollen, Dalai Laman, tai Tom Lundbergin ja Juhani Töytärin kirjoja – millaisia ajatuksia ne herättivät Sinussa? Mitä sait?
Voit kirjoittaa täysin vapaasti, m***a olisi hienoa, jos voisit käsitellä kirjoituksessasi yllä mainittuja teemoja sekä kertoa meille ikäsi ja sukupuolesi. Kirjoitukset voi lähettää meille nimellä tai nimettömänä; joka tapauksessa käsittelemme kaikki kirjoitukset täysin anonyymisti eikä kirjoittajien henkilöllisyyttä paljasteta missään tutkimuksen vaiheessa. Voit lähettää kirjoituksesi joko postitse
(Prof. Anne Birgitta Pessi, Teologinen tdk, PL 4, 00014 HY) tai sähköpostitse ([email protected]). Lähetä kirjoituksesi 15.12. mennessä.
Monet kiitokset, jos innostut kirjoittamaan meille kokemuksistasi! Se on äärettömän arvokasta!
Valoa hämäryyden keskelle toivotellen, kiitoksin
Anne Birgitta Pessi
21/11/2017
CoPassion-hanke huipentui päätösseminaariin!
CoPassion- hanke huipentui päätösseminaariin!
31/10/2017
"Jokainen haluaa olla tärkeä ja kokea merkityksellisyyttä. On suuri valtti, jos saat asiakkaan tai omat tiimiläiset tiedostamaan, että kun he ovat mukana tekemässä juuri tätä projektia, he ovat mukana jossakin merkityksellisessä" sanoo Anne Birgitta Pessi tuoreessa HS:n haastattelussa.
Myötätunto saa yrityksissä aikaan parempia tuloksia, sanoo suomalaistutkimus – Näin myötätunto saa parhaat mahdollisuudet kukoistaa työpaikoilla
Myötätunnon avulla yritykset voisivat kehittää parempia ideoita, sitouttaa työntekijöitään ja saada aikaan parempia tuloksia, Helsingin yliopiston tutkijat sanovat. Miksi se on silti niin vaikeaa?
26/10/2017
Jos matkaat Helsingin kirjamessuille, tule kuulemaan uudesta Myötätunnon mullistava voima -kirjastamme. Anna Seppänen ja Miia Paakkanen keskustelevat kirjasta torstaina klo 18.30 Takauma-lavalla ja Anne Birgitta Pessi, Lotta Uusitalo-Malmivaara ja Frank Martela perjantaina klo 14.30 Olohuone-lavalla.
Myötätunnon mullistava voima
Miltä tuntuisi tulla työpaikalle aamulla tietäen, että sinusta välitetään siellä? Että et ole työtovereillesi ja esimiehillesi vaihdettavissa oleva resurssi, vaan sinut nähdään kokonaisena ihmisenä, jolla on inhimilliset tunteet? Kysymys saattaa kuulostaa pehmeältä, m***a juuri siinä ollaan myötä...
12/10/2017
"Työelämässä käynnissä olevan murroksen myötä luovuus ja vuorovaikutus ovat yhä korostuneemmin tuloksentekijöitä ja tulos tehdään yhä useammin tiimeissä. Tämän seurauksena työn tulokset ovat yhä vahvemmin riippuvaisia siitä, miten ihmisten keskinäinen vuorovaikutus onnistuu. Siksi myötätunto voi olla avain sekä hyvinvoivemman että kilpailukykyisemmän työyhteisön luomiseksi. Jos haluat esimiehenä tai työntekijänä menestyä, aloita olemalla myötätuntoinen toisia ihmisiä kohtaan."
Frank Martela kiteyttää Filosofian Akatemian blogissa CoPassion-hankkeen antia.
Myötätunto on yrityksen kilpailukyvyn edellytys
Tässä blogitekstissä Frank Martela tiivistää, mitä hiljattain päättyneessä CoPassion-tutkimushankkeessa opittiin myötätunnon merkityksestä työelämässä. Miksi myötätunto voi ennustaa organisaatioiden menestystä?
09/10/2017
Frank Martelas keynote: the meaning of meaning
09/10/2017
Getting started with CoPassion seminar. We are honoured to host so many great speakers!
06/10/2017
Kolme yötä seminaariin! Tarkista ohjelma nettisivuiltamme:
CoPassion Seminar 9.-10.10.2017 - CoPassion
The seminar explores multiple dimensions of compassion and copassion at work and is intended for both scholars and practitioners alike.
05/10/2017
"Jos ihmistä kohdellaan työpaikalla epäkunnioittavasti, hän typistyy vain pieneksi resurssiksi" toteaa tiimimme jäsen Frank Martela viisaasti. Frank on myös yksi keynote-puhujista ensi viikon seminaarissa, jonka yhteydessä julkistetaan kirjamme Myötätunnon mullistava voima.
Tutkimus: Kylmä kohtelu työpaikalla vaikuttaa jaksamiseen – myötätunto on mullistava voima
Työkaveri, joka kysyy, mitä kuuluu ja vielä kuuntelee vastauksen loppuun, on arvokas. Niin toisille ihmisille kuin myös yritykselle.
04/10/2017
"Minusta menestyminen ei edellytä toisten ihmisten polkemista. Se on täyttä mielikuvitusta. Nykyään menestyvät yritysjohtajat ovat niitä, jotka tulevat hyvin toimeen ihmisten kanssa, jotka pitävät ihmisistä, jotka käyttäytyvät ihmisiä kunnioittaen" sanoo Nordic Business Forumissa vieraillut liikemies Richard Branson.
Suomessa vierailevan miljardööri Richard Bransonin vinkit: tällainen ihminen menestyy
Yritystoiminta voi saada aikaan hyvää, brittimiljardööri Richard Branson hehkutti Nordic Business Forumissa maanantaina.
03/10/2017
Jaetaanko työpaikallasi myötätuntoa estäviä vai edistäviä normeja? "On korkea aika luopua ajatuksesta, että kylmäkiskoisuus, asiakeskeisyys tai viileys olisivat vahvan johtajan merkkejä. Tutkitusti on juuri päinvastoin: myötätuntoon rohkenevat esimiehet nähdään muita vahvempina" kirjoittaa Anne Birgitta Pessi myötätunnon esteistä työpaikoilla.
”Kylmäkiskoisin pomo ikinä!” – Mikä myötätuntoa estää työpaikkojen arjessa? - CoPassion
Myötätuntoa voidaan torpata työpaikoilla esimerkiksi palkitsemalla vain yksilöitä, painottamalla prosesseja ja pilkkomalla organisaatio hierarkkisiin osiin.